maanantai 5. toukokuuta 2014

Pää täynnä tyhjää

Kun aloitin blogin kirjoittamisen mietin pitkään, että kannattaako minun edes aloittaa kun en ole koskaan ollut mikään runojen rustaaja. Nyt sen taas alkaa huomata, kun töistä pääsee kotiin niin ei jaksa tehdä mitään kun joutuu päivät olemaan koneen ääressä. Kevät laiskottaa ja pää lyö tyhjää, tekisi mieli vain nukkua karvakorvat kainalossa elektroniikka kaukana muualla. Kamerani muistikorttikin oli jäänyt viikonlopunajaksi töihin joten ei tullut kuvailtua kuin vähän kännykällä.

Rufuksen oma uni paikka

 Ja Cocon oma uni paikka

Viikonloppuna oli todella kylmä sää eikä tullut ulkoiltua melkeinpä yhtää. Vappuna kävin Cocon ja Rufuksen kanssa lenkilla kissa kerrallaan, yksin mahdotonta kun toinen vetää toiseen suuntaan ja toinen ei suostu liikkumaan. Rufuksen kanssa käveltiin noin 45minuuttia ja Cocoa kantelin pitkin poikin. Nähtiin matkan varrella hiukan ystäviänikin jotka olivat nautiskelleet hieman kuplivaa vappujuomaa. Kaikki ihastelivat paljon misujani ja naureskelivat, koska Rufus on mukamas minua isompi. Olen hyvin pieni ja siitähän ihmiset saavatkin aina huumoria aikaan.

Ulkoiluun totuttelemista paniikkipyllyn kanssa

Coco ja Rufus on hyvin pulskistuineita, pitää punnitanne taas tällä viikolla josko kahdessa viikossa olisi tapahtunut huikeita! Kummallakin myös tulee vessassa käynnin yhteydessä oikean koostumuksen omaavaa tavaraa, voi kuinka onnellisia me olemmekaan kun kaiken maailman kakkarumba on ohi eikä tarvitse enää tressata mistään. Näillä näkymin muuttokin on kuun lopussa tulossa joten voi olla aika härdelliä.

 Broitskunsydämmet maittaa näille palleroille

 Muistakaa suojata silmänne kirkkaana kesäpäivänä!

10 kommenttia :

  1. Onnittelut lisägrammoista ja kiinteästä tavarasta! :) Ihanaa, että olette päässeet kiinni normaaliin arkeen. Ja jos yhtään lohduttaa, niin on mullakin pää lyönyt tyhjää, vaikka tekstin pitäisi tulla helposti, sillä kirjoitan työksenikin. Vaan eipä tule, ja välillä olen miettinyt, että jaksanko jatkaa. Mutta sitten kun saa kivoja kommentteja ja paljon hyödyllistä kissatietoa muilta, niin intoa on taas löytynyt. Ehkä täytyisi vain muistaa pitää bloggaaminen kivana harrastuksena - kirjoittaa aina inspiksen tullen eikä potea syyllisyyttä, jos vain ottaa kissat kainaloon ja möllöttää :o) Se on kissaelämää parhaimillaan, ja kaikki karvaturrien ystävät ymmärtävät takuulla sen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtään ei uskoisi että sinun pää löisi tyhjää kun kaikki postaukset onniin kivoja ja niitä tulee niin tiuhaan tahtiin! Mä oon jotenkin vaan niin epä kirjoitus ihminen, silloin kun blogin aloitinkin ajattelin etten mitään jaksa kirjoitta että ottaisin vain kuvia, kyllähän nekin piristävät kummasti, mutta onhan se kiva jos jotain jaksaisi rustata! Inspiksiä onniin vaikea saada paitsi jos on luonnon lahjakkuus (kuten sinä ;D) ! Onneksi enää 3viikkoa muuttoon, ah ihanaa<3

      Poista
    2. :-D Voi apua! Nyt kyllä tuli ihan liian suuret kehut! En ole tosiaan mikään luonnonlahjakkuus. Into kirjoittamiseen on aina ollut luonnostaan, ja kun sitä tekee kamalan paljon, tulee tietty rutiini. Mutta ihan yhtä lailla joudun istumaan tyhjää ruutua tuijottaen, kun päässä ei liiku mitään. Yleensä Nuppu ja Juju sitten pelastavat tilanteen tekemällä jotain höpsöä, josta en voi olla kirjoittamatta. :) Ja mä ainakin odotan aina sun postauksia. Hyvin olet teidän arjen tuonut lukijaa lähelle, kun aina miettii, että mitähän teille kuuluu! Eli toivottavasti jaksat aina inspiksen tullen kirjoitella kuulumisia! Muutostakin riittää varmasti sitten asiaa! :)

      Poista
    3. täytyy kirjoitella taas huomenissa ;) Meillä taitaakin olla sen verran laiskanpuoleiset kissat kun eine mitään järin jännittävää tee kun vain nukkuu ja painii xd

      Poista
  2. Kiva postaus! Kissanpentujen pään sivuprofiili on kyllä niin ihana koska siinä näkyy aina hiukan pörröttävä turkki :D

    Minullakaan ei ole tullut pahemmin kuvailtua koska koulukiireitä ja koulunkäynnin panostusta ja sitten ei jaksa yhtää kuvailla eikä olla koneella postausta kirjoittamassa... Postauksia minulla on tullut joka toinen viikko jostakin syystä :D Enköhän kesällä ehdi paremmin kuvailla ja samalla rentoutua (paitsi kesätyöt ja muut...) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonas! Coco on kyllä vieläkin tosi pörröinen vanupallo pehmo, en tahtoisi yhtään että sen pentukarva kaikkoaa =(( Kesälomaa mulla on suuret 4 päivää, muttqa eiköhän siinä kerkeä rentoutua.... hahah :D

      Poista
  3. Niin se vaan motivaatio on itse kullakin aina välillä blogin kirjoittamisessa hukassa. Töiden jälkeen ei jaksaisi, kuvia ei ole tullut otettua tai muuten vaan ei kiinnosta... Mä olen pitänyt omana nyrkkisääntönä että vähintään viikon välein teen päivitykset. Tuollainen oma sääntö auttaa vähän jaksamaan, sitä vaan tulee tehtyä kun on runko omalle tekemiselle.. Ja aina välillä tulee aallonharja-inspiraatio kun innostuu jostain ihan uudesta :) Mulla muuten taitaa olla samanlaiset aurinkolasit käytössä kuin Rufuksella xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Motivaatio kyllä välillä on ihan hukassa, mutta yritetään skarpata! Kommentoijatkin olin ihan unohtanut.. Tuo kerran viikossa kuulostaa ihan hyvältä, pitääkin yrittää siis höpötellä ensiviikolla uudestaan jostain kivasta! Kai sitä pitää ajatella että kun itse odottaa tietyiltä henkilöiltä aina niitä merkintöjä, että joku saattaa odottaa minultakin! Haha, oot kyllä sit yhtä muodikas kuin Rufus se kun on lasit valinnut oikein tyttöjen puolelta! ;D

      Poista
  4. Jostakin mä joskus luin, että blogin pitämiselle viikko on se hyvä päivitysaika... Siis useamminkin saa päivittää.. Mut jos yli viikon alkaa venymään päivitysajat niin alkaa lukijat katoamaan. Toisaalta mä oon kyllä todennut, että itselle on maksimi tuo yksi blogi, mitä ehtii ja jaksaa viikon välein päivittää. Mulla on kotisivuilla toinenkin blogi ja siihen oon tähdännyt että päivitän sitä 3 viikon välein, mutta nekin päivitysvälit ovat venyneet kun uusi työpaikka on vienyt huomion arjesta täysin. Mutta toisaalta se on oman alan blogi, joten syyt sen pitämiselle on erilaiset kuin Ruudolfin.

    Hyvä pointti sulla, kyllä mäkin aina käyn katselemassa että onkos sulta tullut uusia artikkeleita :) Mä luulen että kun tavoitteet eivät ole liian korkealla mutta ei päästä liikaa lipsumaan, niin kyllä se blogin pitäminenkin jatkuu kivasti :)

    VastaaPoista
  5. mäkin käyn kuikuilee aina onko teiltä tullut uusia kivoja kommelluksia!

    VastaaPoista