Lähdettiin teiltä salaa keskiviikkoiltana reissuun mökille, koska miehellä oli kuuden päivän vapaat putkeen ja minulla neljän joten miksi ei! Sää oli torstaina mitä mainioin, mutta perjantaina ja lauantaina hiukan sateinen, mutta se ei meitä haitannut. Pääasia oli se että saatiin olla mökillä rentoutumassa. Me kyllä tykätään mökkeilystä ihan hirveästi ja siellä olisikin ihanaa olla vaikka koko kesä. Pojat sai oikeastaan olla koko reissun ajan vapaana pihalla ilman valjaita saatika hihnaa huh, miten uskallettiin no tietysti siten koska luotto omiin katteihin on suuri. Lähdettiin Ruffen kanssa yhtenä päivänä marjoja poimimaan mökkitielle ja Ruffe seurasi nätisti perässä jopa nätimmin kuin hihnassa. Takaisin se piti kyllä kantaa, meinasi lähteä väärälle mökille..
Eilen kyllä säikähdettiin, kun Cocoa ei näkynyt missään. Siinä jo silmät kostui ja mietin vain, että mitähän tässä nyt sitten tekee jos Coco onkin karannut. Hämmentävää tässä kyllä oli se, että jos Cocoa edes kantaa pois mökin pihalta alkaa hirmuinen rimpuilu. Cocoa meinaan pelottaa niin paljon, että olisi aika kummaa, jos se uskaltaisi lähteä pois omin päin. Siinä me sitten Cocoa huudeltiin eikä kissaa näy missään. Sydän palasina huusin ''herkkuja'' eikä mistään kuulunut pienen pientä maukunaa paitsi Ruffe oli tietysti salamannopeana paikalla, mutta ei, me ei nyt etsitty Rufusta vaan Cocoa. Missä pieni vauvelini oikein on? No etsittiin Cocoa ehkä noin 15minuuttia kunnes mies kysyi ''Oletteko nyt ihan varmoja ettei Coco ole sisällä? intin vastaan, että ''kyllä me ollaan ihan varmoja, karannut se on'', kunnes mies vetäisi keittiön sohvan alta laatikon päivänvaloon ja siellähän se Coco tyytyväisenä oli piilossa... Coco oli näköjään mennyt naapurin koirien haukkumista piiloon. Kyllä muuten huokaistiin helpotuksesta ♥
Lisäksi Cocolla meni lauantaina maha sekaisin aamusta ja mikäs sen mukavampaa mökillä alkeellisissa oloissa.. Onneksi meidän mökillä on sentään järvi niin siinä pystyi pestä pyllyn aina puhtaaksi, vaikka Coco piti siitä miljoona kertaa vähemmän kuin suihkussa pesemisestä. Pakko mikä pakko, pylly pitää saada puhtaaksi. Onneksi ripulia ei tullut kuin lauantaina päivällä, kolmelta yöllä ja kymmenen aikoihin sunnuntai aamuna. Annoin Cocolle ruuaksi Rufuksen suolistomärkäruokaa, Inupekt fortea ja Canikur -pastaa. Toivottiin, ettei kotimatkalla sattuisi vahinkoa, mutta sattuihan se ja matkaa oli jäljellä vielä reilu puolituntia.. Pakkohan se oli pysähtyä tien reunaan vähän putsaamaan Cocoa ja koppaa, koska Coco huusi vahingon jälkeen kuin palosireeni pahan olonsa takia ja ymmärtäähän sen. Ei sitä itsekkään haluaisi omassa kakassaan pyöriä. Onneksi meillä oli vettä ja rättejä mukana ja saatiin poika ja koppa siivottua ihan ok hyvin.
Kun kotiin päästiin joutui Coco heti shampoo pesulle. Kotona otettiin kaikki matot pois, vuorattiin sohva lakanoilla, estettiin pääsy makkariin ja trimmattiin Cocon peräkarvoja. Aamulla onneksi ei ollut syntynyt sotkuja. Cocolla oli maha sekaisin myös viime viikonloppuna, mutta se saatiin kondikseen jo sunnuntaina, joten en nyt tiedä mistä tämä johtuu. Liekkö päässyt syömään jotain epämääräistä mökillä, ei voi tietää. Cocolle tämä rentouttava mökkiloma taisi kyllä olla painajainen, mutta ehkä seuraava reissukerta menisi vähän mukavammissa merkeissä!
Tekstiä tuli nyt sen kolmen viikon edestä, kun ei olla oikein postailtu, mutta nyt nauttikaa kuvista!