perjantai 25. huhtikuuta 2014

Zooplus ostoksia

Tuhlasimpa taas omaisuuden vain ja ainoastaan rakkaiden pörrölapsieni puolesta. Tilaukseen lähti pari tarpeellista tuottetta jotka auttavat meitä meidän vatsa/laihtumis ongelmiin.

korvalipaisu

 Luposan Moor Liquid
Tätä kyseistä mömmöä päätin tilata, kun sitä minulle kehuskeltiin ja arvostelutkin puhuivat puolestaan. Luposan Moor Liquid säätelee vatsan ja suolen toimintaa. Lisäksi tämä turvetuote pitää turkin kiiltävänä ja parantaa ravinteiden imeytymistä. Olen antanut tätä kummallekkin poitsulle 5ml 10ml ruiskussa josta toinen 5ml on vettä, sekoitan ruiskua hyvin, jotta paksu mömmö muuttuu nestemmäiseksi. Onneksi tässä tuotteessa ei ole mitään makua joten ruiskulla antaminen sujuu helposti eikä erimielisyyksiä ole tullut kissojen kanssa saatika sota jälkiä. Coco yrittää hiukan vastustella ruiskua, mutta ymmärtäähän sen, kun ensimmästä kertaa saa ruiskulla tavaraa suuhun.


Turvemömmöksi kutsumani aine onkin onneksi saanut Cocopopsin mahan jo pökäle asteelle, Rufuksella taas epämääräisen muodottomat läjät onkin vielä jokapäiväistä. Lääkäri arveli sen johtuvan stressistä, koska tavara oli kumminkin kiinteää ennen Cocon asettumista reviirille. Turvetuotteessa on paljon hyviä mineraaleja ja raakarasvaa, pojat ovatkin tämän asiosta pyöristyneet Kummatkin 300grammaa viikossa, Rufus on nyt 5,2kg ja Cocopops 3,9kg.

 20 päivää ja 700grammaa myöhemmin

Cosma Snackies
Näitä herkkuja pojat rakastavat. Cosma Snackies kylmäkuivatut herkut ovat varmasti jokaisen kissanmieleen. Kannatan kokeilua, meillä uppoisi varmaankin kaikki kerralla jos vain antaisin, onse Rufus sen verran monta herkkupussia löytänyt ja repinyt palasiksi. Aamulla ollaankin mietitty missä ne kaikki herkut ovat, kunnes tyhjä revitty pussukka löytyykin lattialta. Rufus on semmoinen herkkupeppu. Näitä herkkuja annan aina turvemömmön antamisen jälkeen palkkioksi.



Tästä tuotteesta sain myös kehuja, muttei olla vielä päästy kokeilemaan kyseistä tuotetta, koska tilasin kissojen mielestä pahanmakuista tonnikalamömmöä. Haistoivat vain ja kysäisivät missä se oikea ruoka oikeen on. Rufukselle ajattelin noin suuren laihtumisen takia sujauttaa tätä aina yhden tlusikallisen porta 21 kanaruokaan, siinä ruuassa kun ei ollenkaan rasvaa ole olisi tämä hyvä lisä. Tämä rasvajauhe on todella kaloripitoista ja tätä käytetäänkin monesti aktiivisilla koirilla jotka tuppaavat unohtaamaan syömisen. Kissoilla tämä auttaa myös kuivaan ihoon, liian karkeaan tai vähäiseen pohjavillaan tai juuri korkeaan energian tarpeeseen. Zooplussalla oli myös jotain häikkää kuljetuksien lähdössä, joten uudet ruuat tulevatkin vasta ensiviikolla, vaikka odotin niitä jo täksi päiväksi. Tällä hetkellä rakkaat saavat broilerin sydämmiä, jotka taas unohdin laittaa sulamaan voi himputti.


Ollaan nyt syötetty raksuina kummallekkin suolistolle hyviä kuivanappeja. Eläinlääkäristä ostetut raksut sulavat helposti ja auttavat vatsan normalisoitumisessa. Ei olla huomattu kuivanapeilla mitään erikoista vaikutusta suolentoimintaan, mutta kissat ovat nyt niin herkkämahaisia joten en uskalla vaihtaa raksuja vielä uusiin. Yhdessä vaiheessa kokeilin vaihtaa Cocolle raksuja, mutta maha otti siitä osumaa joten nyt syötämme näitä niin kauan kunnes mahat toimivat oikein.


Onneksi vessasotkuja ei enää käy eikä näy. Pojat osaavat tehdä tarpeensa siististi ilman peppukarvojen parturointeja. Rufuskin vaikuttaa jo niin terveeltä höpöltä. Pojat peuhaavat ja nukkuvat paljon yhdessä, he vaikuttavat jo niin onnellisilta ja erottamattomilta.

 Rufuksen sivu profiili


Näyttääkö Rufus jo pyöreämmältä?

söpö

söpö kiusaa ja Rufus miettii milloin tuosta rääpäleestä pääsis jo eroon

Yhdessä piilossa pelottavalta hiustenkuivaajalta

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Niin surullista kuin se onkin

Tämä postaus kertoo Cocopopsin siskosta Pumpulista. Pumpuli oli vasta pieni kauniin ragdoll tyttösen alku joka olisi varmasti valloittanut monenkin kollin sydämmen. Pumpulista olisi varmasti tullut mitä ihanin luonne, olihan se kuulemani mukaan niin ihana jo nyt.

 Nuo silmät ♥

Pumpulilla Giardia ja lääkitykset olivat ottaneet kehon todella kovalle. Maha oli lääkkeiden lopettamisen jälkeen ollut pari päivää normaali, mutta sen jälkeen mentiinkin vesiruikulla eiliseen päivään asti. Ulosteessa oli ollut myös verta ja Pumpuli oli myös alkanut oksennella eikä ruoka tuntunut maittavan. Eläinlääkärissä testien avulla huomattiin, että suolistonukka oli kokonaan tuhoutunut siksi ruoka ei enää imeytynyt elimistöön eikä maha normalisoitunut. Suolistonukan tuhoutuminen johti suolistotulehdukseen joka taas johti bakteereihin ympärikehoa. Bakteerit olivat levinneet maksaan ja sappiteihin, mitkään lääkkeet eivät auttaneet tähän tulehdukseen. Millään konstilla ei olisi Pumpulia enään saanut pelastettua. Niin surullista kuin se onkin, ainut tapa lopettaa pienen kissanpennun kärsimys oli tietenkin antaa pienen nukkua ikiunta.

 Tuo turkki ♥

Nyt vasta sitä ymmärtää kuinka vakavista asioista tässä onkaan kyse, inhottaa ja pelottaa omien kissojenkin puolesta kun mahasta ei tule vieläkään sitä kaikista kiinteintä pötköä ja voiko meidän muiden giardiasta selvinneiden kissojen tulevaisuus olla sama kuin Pumpulilla. Toivotan Pumpulin omistajille osanottoni ja kiitokset, että sain kirjoittaa Pumpulista pienen teksin, että kaikki varmasti ymmärtää kuinka vakavat seuraamukset niinkin inhottavalla asialla on kuin Giardia. Toivon todella ettei kenenkään tarvitsisi kokea tämmöistä helvettiä, että viidenkuukauden ikäinen nuori kissanpentu joka ei ole ehtinyt edes nähdä vielä kunnolla elämää joudutaan lähettäämään kissojen taivaaseen. Onneksi nyt Pumpulillakin on hyvä olla ilman kärsimystä. ♥

 ja koko olemus ♥

Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon vai vähän
yht äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja 
korvaamaton, 
ja kaipuu suuri sanaton.

R.I.P Starring Tahmatassu ''Pumpuli'' 27.11.2013-22.4.2014
Nuku rauhassa pikkuinen

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kaverukset

Tyytyväisenä voinkin kertoa, että Rufus ja Cocopops muistivat toisensa pitkän aikavälin jälkeenkin ja jo ensimmäisenä iltana oli havaittavissa hellyyttäviä hali- ja pesuhetkiä. Ensimmäinen ilta meni aikalailla riehumismerkeissä. Pojat eivät voineet olla ollenkaan erossa toisistaan, kun kummankin piti todistella kumpi onkaan pomo. Onneksi Coco on kovin alentuvaa sorttia ja antoi Rufuksen ainakin vielä olla korkeammalla kukkulalla. Rufukselle myös tuli aina hätä, jos Coco lähti näkyvistä. Pieni pikkuveli piti aina saada näköpiiriin, ettei hän vain jättäisi Rufusta uudemman kerran.

 Rufus jää kohta kokoon nähden kakkoseksi

Käytiin myös ulkona. Ulkoilu oli sillämielin hankalaa, että toinen kissoista veti toiseen suuntaan ja toinen toiseen. Rufuskin, kun osaa olla ulkona itsepäinen ja laittaa stopperit päälle jos meinataan liikkua eri suuntaan minne herra itse haluaa. Coco taas ei halunnut liikkua oikein minnekkään, miukui vain pieni paniikkipeppu, että ''minne minut on taas tuotu'' eikä osannut yhtää nauttia kesäisestä ilmasta. Syliinkin kun Cocon yritti ottaa rimpuili se alas. Coco ei ole yhtään räggäri, eise tykkää olla kannettavana ollenkaan, mutta ehkä se vielä löytää itsestään sen löysän puolen. Ulkoilut jäivät siis lyhyeen vaikka Rufus olisikin halunnut kävellä pitkän lenkin, mutta nyt poitsu sai tyytyä sisäpihan antimiin. Ehkä tällä viikolla yritän uudestaan ja jos Cocon kanssa on vaikeaa, menen kahdestaan Rufuksen kanssa.

 Pääsiäispäivän ihmettelyt

 Parvekkeellakin nautiskeltiin lämpimästä ilmasta

 Cocolla on oma stalkkaus ikkuna, siitä on hyvä katsella maailman menoa

Eilen miesihminen hylkäsi meidät illalla ja Rufus taisikin hiukan oireilla isin lähdöstä. Vaikka pikkuveli onkin turvaa antamassa piti neljän aikaan yöllä päästää yömourut jotka kestivät noin 30minuuttia. Lujana pysyin sängyssä enkä mennyt hyssyttelemään Rufukselle,että oleppas hiljaa. Eiköhän Rufuskin pian totu, että nyt asutaan taas mamman luona ja isi tulee välillä käymään. Olisipa jo kesäkuum, uusi asunto, kissat ja mies kainalossa. ♥

 
Tästä huomaa kuinka lihava Coco jo on

Hiukan hellyyttä


torstai 17. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen suunnitelmat

Pääsiäinen on tulossa ja munan keruu edessä, luonto alkaa vihreytymään ja säät lämpenemään, kevät on ihanaa. Cocopopskin on alkanut jo lämpenemään keväiselle säälle, kun ollaan harjoiteltu ulkoilua. Ulkoilu sujui jo eilen aika hyvin vaikka mentiinkin talojen seiniä pitkin, koska aukio nurmikko pisti päsiäispupun Cocon pöksyyn. Onneksi nyt on luvassa paljon hyviä ulkoilu kelejä ja viikonloppuna mennäänkin koko konkkaronkka ulos nauttimaan kevään tuoksuista. Popsu on myös kasvanut aivan hirmuisesti, ensiviikolla täyttää pienokainen jo 5kuukautta ja painoa on kertynyt jo 3,6kiloa. Rufus oli paljon solakampi tuon ikäisenä, Cocosta tulee kyllä isomies.

 Käveli jo hienosti minun edellä

 Cocopops yrittikin olla spiderpops

 No jos edes tänne pääsisin

 Entäpä tänne

Rufus ja Cocopops pistävät tänään hynttyyt yhteen, kun pääsevät saman katon alle tutustumaan toisiinsa uudemman kerran. Voi kun olen niin iloinen, että pojat pääsevät taas pitämään toisilleen seuraa, yksin onniin tylsää olla kotona pitkiä päiviä. Eiköhän pojista kehkeydy hyvät ystävät vaikka Coco onkin viime kertaista paljon isompi. Sormet ja varpaat ristissä toivokaamme, ettei pojille synny sota keskenään.

Katse kaukaisuuteen (koti ovelle)

Rufuksen kontrollikäynnin tuloksetkin tulivat eilen illalla ja lupaavaltahnne näyttää kaikki muut arvot ovat normalisoituneet paitsi Bilirubiini, lievää keltatautiin viittavaa siis havaittavassa. Lääkärin pitäisi tänää soittaa vielä jatkosta, että mitenhän tämän arvon saisi myös ojennukseen. Meille kuuluu siis todella hyvää kun kissatkin alkavat olla terveinä. Rufus on myös lihonut, painoa nyt 4,2kg > 4,9kg, kyllä me pojasta vielä lihava katti saadaan! Hyvää pääsiäistä teille lukijat ♥

Arvot nyt
  
Arvot  ennen

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Sunnuntaina saa löhötä

Sunnuntait menee aina niin nopsaa, varsinkin silloin, kun pitää jättää oma ihana karvakasa ja lähteä toisen karvakasan luokse. Onnekseni sunnuntain voikin ennen junaan nousua pyhittää kissan rapsuttamiselle ja lällyttämiselle. Aina tämän rakkaan jättäminen riipii sydäntä, mutta pian me nähdään taas. ♡


Harmittaa, kun poikia pidetään edellään erillään, mutta toiveajattelua harrastellen olenkin päättänyt, että Rufuksen maha paranee lauantaihin mennessä. Onhan tässä aikaa vielä monta päivää parantua. Zooplussaltakin tulossa mahalle hyvää epämääräistä turvemömmöä, sain siitä kehuja ja arvostelutkin puhuivat puolestaan. Paketti saisi tulla torstaihin mennessä niin ehtisi antaa sitä pari kertaa ennen lauantaita ja katsoa näkyykö muutoksia. Kyllä mahat saadaan vielä kondikseen!
 
Monniviikset 

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Kesäinenpäivä

Perjantaina piti viedä Rufus kontrolliin, mutta 12tunnin paastottaminen ei ollutkaan niin helppoa, kun on tuommoinen ninjamirri niinkuin Rufus! Olise nimittäin torstai perjantai välisenä yönä saanut jotenkin kummallisesti ruokakaapin oven auki ja raadellut märkäruokapussin rikki, syönyt sen sisällön ja sotkenut. ♥ Rufus taisi päättää, että syö mielummin kuin menee tyhmiin verikokeisiin. Saatiin uusi aika tiistaiksi.

Naatiskellen

Rufuksen kanssa käytiin tänään ulkona kun selvästikkään eise enää kipeä ole, spurttailee se kuin hullu ja syö vaikka väkisin. Ulkona Rufus sai nauttia keväisestä ilmasta, päästi se villit laukka askeleetkin. Rufuksen kanssa on niin kiva ulkoilla kun se tykkää vipeltää minun edessäni kuin koira. Turkkikin sillä alkaa olla jo paremmassa kunnossa, eiköhänse tuosta vielä pörröisemmäksi ja lihavammaksi tule.

Vipeltää kuin hullu

Maha on mennyt parempaan ja huonompaan, pelottaa jo hiukan onkose giardia tullut takaisin. Tänään ja eilen oli taas aika vetistä äänitehosteiden kanssa. Kuten myös viime viikonloppuna, mutta viikolla se on kuulemma ollut taas parempana kuin nyt. Äh, inhottaa. Voikun pieni rakas parantuisi mahansa kanssa pääsiäiseksi niin ei menisi suunnitelmat ihan pipariksi. Olisi nimittäin tarkoitus ottaa Rufus espooseen Cocopopsin kaveriksi. En vaan tiedä uskaltaako, jos maha on edelleen kuralla noin pahasti.

 Rufus kokeili myös luontoon sulautumista

Unohdin espooseen Rufuksen valjaat ja meinasin jo hiipua epätoivoon, että eiköme nyt päästäkkään viikonloppuna ulkoilemaan. Onneksi tilaamassani uudessa flexissä oli mukana kuristuspanta josta modasin ei kuristavan version. Vähän jänskätti miten rufus tykkäsi kaulapanta ulkoilusta, mutta mielestäni ulkoilu sujui paljon paremmin kuin valjaissa. Positiivista, voidaankin kokeilla kaupalannan kanssa ulkoilua uudelleenkin. Vaikka valjaat onkin mielestäni turvallisempi versio, mutta voihan niitä vaihdella.

 Terhakas hännänpää

Tämä kaveri tahtoisi kovasti isoveljen jo kaveriksi

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Ulkoiluun opettelua

Kevät on täällä, linnut sirkuttaa ja ulkoiluun tutustuttaminen voikin alkaa. Ollaan jo pari kertaa käyty Cocon kanssa ulkona ja aika paniikki peppuina sielä ollaan oltu. Alussahan mikään ei suju kuin tanssi ja uudet ulottuvuudet voikin pelottaa pientä vanupalloa suuressa maailmassa. Viileä ilma, muut ihmiset, eläimet ja äänet voivatkin olla aika traumaattisia näinkin isolle ragdoll pojalle kuin Cocopops. Onneksi ulkona voikin mennä mahakarvat maata pitkin niin, että koko pihan lehdet tarrautuvat mukaan kyytiin.

Coco sai myös koirakaverin Lilin ja sepäs vasta pelottava otus olikin. Lili on ystäväni mäyräkoira tyttö, todella kiltti ja nuuskutteli se kovasti minun pientä. Cocokin osasi olla nätisti eikä sähähdellyt, mutta eipäse uskaltanut koiran vieressä olla, karkuun pusikkoon oli koko ajan menossa. Ilman koiraa sei uskaltanut lähteä edes karkuun, itkeä maukui se syliin pääsemistä eikä suostunut liikkumaan. Tietäähän sen, että alussa mikään ei ole helppoa, mutta ehkä me selviämme uusista ulottuvuuksista hitaasti, mutta varmasti. Eiköhän tämä meidän pieni kohta jo päästä pelot pellolle ja alkaisi nauttimaan ulkoilmasta.

 Minkähän se sielä näki, olikohan kummitus

 Suloiset timantti valjaat, Rufuksen vanhat <3

 Kivelläkään pelokkuus ei helpottanut

 Sinne se jähmettyi eikä suostunut liikkumaan luokseni :(

Cocopopsin valjaskokeilu sisällä, ei tykännyt

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Sunnuntain leikkihetki

Tilasimpa viikko sitten Zooplussalta kissoille leluja, ja postista tulikin tälläviikolla monen moista härpäkettä. Parhaaksi härpäkkeeksi osoittautui kumminkin höyhenkeppi! Tänään luvassa siis kuvia Cocopopsin leikki hetkistä!

Rufuskin voi paljon paremmin vaikka maha edelleen löysällä antibioottejen lopettamisesta huolimatta. Rufuksen ruokahalu on edellee hyvä ja spurttailee se parikertaa päivässä, leikkii ja on muutenkin taas ihana pörröinen itsensä. Kummankin paino on noussut hirmuisesti. Coco painaa jo 3,6kg ja Rufus 4,8kg!! Rufus on lihonnut jo puolikiloa viime viikosta jee ♥ Eiköhän saada Rufuksestakin vielä iso räggärinpoika.

Kuuluisa höyhenkeppi on joka kissan mieleen

 ''Ensin vähän maistellaan''

''Jokos alat heiluttaan?''

''Huiii''
 Voikun saisi tarkennettua nassuun, mutta aina se tarkentaa hännänpäähän...

''Annapppas se huiska takaisin''

''Voisin nyt maistella tätä toista päätä''

 Minä olen marakatti Coco nimeltään viidakossa liikun tosi vikkelään banaaneja vaikka puut on pullollaan minä söisin vain Cocopopseja

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Ihanat Ragdollit Sellon Faunattaressa

Huomenna Sellon faunattaressa onkin ihanat Ragdollit esillä.



Taidetaankin käydä Cocopopsin kanssa siellä moikkaamassa muita kisumisuja ja ottamassa kuvia. Ragdollien kunniaksi myös kaikki kissanvessat on koko lauantai päivän ajan -20% alennuksessa!