Tämä postaus kertoo Cocopopsin siskosta Pumpulista. Pumpuli oli vasta pieni kauniin ragdoll tyttösen alku joka olisi
varmasti valloittanut monenkin kollin sydämmen. Pumpulista olisi
varmasti tullut mitä ihanin luonne, olihan se kuulemani mukaan niin
ihana jo nyt.
Nuo silmät ♥
Pumpulilla Giardia ja lääkitykset olivat ottaneet kehon todella kovalle. Maha oli lääkkeiden lopettamisen jälkeen ollut pari päivää normaali, mutta sen jälkeen mentiinkin vesiruikulla eiliseen päivään asti. Ulosteessa oli ollut myös verta ja Pumpuli oli myös alkanut oksennella eikä ruoka tuntunut maittavan. Eläinlääkärissä testien avulla huomattiin, että suolistonukka oli kokonaan tuhoutunut siksi ruoka ei enää imeytynyt elimistöön eikä maha normalisoitunut.
Suolistonukan tuhoutuminen johti suolistotulehdukseen joka taas johti bakteereihin ympärikehoa. Bakteerit olivat levinneet maksaan ja sappiteihin, mitkään lääkkeet eivät auttaneet tähän tulehdukseen. Millään konstilla ei olisi Pumpulia enään saanut pelastettua. Niin surullista kuin se onkin, ainut tapa lopettaa pienen kissanpennun kärsimys oli tietenkin antaa pienen nukkua ikiunta.
Tuo turkki ♥
Nyt vasta sitä ymmärtää kuinka vakavista asioista tässä onkaan kyse, inhottaa ja pelottaa omien kissojenkin puolesta kun mahasta ei tule vieläkään sitä kaikista kiinteintä pötköä ja voiko meidän muiden giardiasta selvinneiden kissojen tulevaisuus olla sama kuin Pumpulilla. Toivotan Pumpulin omistajille osanottoni ja kiitokset, että sain kirjoittaa Pumpulista pienen teksin, että kaikki varmasti ymmärtää kuinka vakavat seuraamukset niinkin inhottavalla asialla on kuin Giardia. Toivon todella ettei kenenkään tarvitsisi kokea tämmöistä helvettiä, että viidenkuukauden ikäinen nuori kissanpentu joka ei ole ehtinyt edes nähdä vielä kunnolla elämää joudutaan lähettäämään kissojen taivaaseen. Onneksi nyt Pumpulillakin on hyvä olla ilman kärsimystä. ♥
ja koko olemus ♥
Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon vai vähän
yht äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton,
ja kaipuu suuri sanaton.
R.I.P Starring Tahmatassu ''Pumpuli'' 27.11.2013-22.4.2014
Nuku rauhassa pikkuinen ♥
Itku pääsee aina kun ajattelee Pumpulia :( Voimia Miretta ja perhe!
VastaaPoistaToivotaan, että saadaan sisarukset pelastettua!
Tunteet on herkässä kullakin, inhottavaahan tämä on :( Jospa muut pennut selviäisi, toivotaan parasta. ♥
PoistaMullakin pääsi taas kerran itku kun luin tän postauksen, aivan ihanasti kirjoitettu, kiitos <3 :'(
VastaaPoistaPumpulia on kamala ikävä, mutta pääasia että sen ei tarvitse kärsiä enää. Peukutan sisaruksien paranemisen puolesta ja jään seuraamaan niiden kehitystä ja kasvua.
Minullakin meinaa kyyneleitä tulla, ja kiitos itsellesi että sain kirjoittaa :)
PoistaUskon, että Pumpulia on ihan hirveä ikävä ja tuntemukset mitä kamalimmat. Onneksi suru ajankanssa helpottaa ja pian suloisen Pumpulin ajattelu tuo hymyn huulille. ♥ Ajatelkaamme hyviä hetkiä pahojen sijaan. Toivottavasti sisaruksilla ja Rufuksella ei huonone vointi. Vielä paljon voimia sinne!
Kyyneleet silmissä tämän postauksen luin, eikä voi muuta kuin lähettää voimia ja syvä osanotto Pumpulin omille ihmisille. Ihan järkyttävää, miten vakavat seuraukset giardialla voi olla. Omasta rakkaasta pennusta luopuminen ottaa takuulla koville. Toivotaan, että muun pentueen ja Ruffen kohdalla toipuminen jatkuu ja vastoinkäymisten aika on vihdoin ohi! Tsemppiä kaikille! <3
PoistaIhan liikaa huonoja uutisia ollut nyt, ei se voi tästä enää huonommaksi mennä :(
PoistaTuli tippa linssiin :,( Onneksi Pumpuli sai nähdä edes hetken elämää vaikka loppu aika olikin varmaan kärsimystä... Toivottavasti muut kissanpennut saavat elää pitkän ja ihanan elämän vaikka Pumpuli sitä ei saanutkaan!!! Elämä tuo mutta elämä myös ottaa.
VastaaPoistaHarmittaa, että pennusta on jouduttu luopumaan. :( Oman rakkaan eläimen menetys tuntuu niin pahalle, mutta kuten sanoit elämä ottaa vaikka tässä tapauksessa olisi saanut olla ottamatta!
PoistaTuli kyllä ihan vedet silmiin Pumpulin puolesta.. Voi pientä palleroa :(
VastaaPoistaOnko tuo viimeinen kuva lopun ajan kuvia..? Pumpuli näyttää siinä niin laihalta...
:( Minullakin on ollut tänään kovasti Pumpuli mielessä ja töissä vähän taisin tirauttaa myös..
VastaaPoistaOnneksi alinkuva ei sentään ole uusin vaan vanhin. Pumpuli on siinä alle luovutus ikäisenä ja kuva on ollut täällä blogissa ennenkin, minun ottama!
♥
VastaaPoista:( ♥
Poista