lauantai 8. elokuuta 2015

Insta-kuukausi heinäkuu

Olenpas hiukkasen myöhässä tämän postauksen kanssa, mutta ehkä saan anteeksi! Luvassa tällä kertaa hyvin räsymaista menoa eli laiskottelua.

Kuten huomaatte, pojat eivät ole olleet kovinkaan kiinnostuneita viime kuussa, kun oon ottanut kännykkäkuvia.. Ehkä tämän kuun materiaali olisi vähän pirteämpää! Ensi viikolla tapahtuu muuten jänniä ja niistä kirjottelen lisää alku viikosta, iiks! En malta odottaa erästä juttua hihi.

Ruffen kortisoniannosta pienennettiin tiistaina (aamulla puolikas ja illalla kokonainen). Tämä tietysti näkyi taas masussa, mutta tilanne ei ole onneksi paha. Tänään tavarassa oli jo koostumusta ja sitä ennen ei ole tullut kuin kaksi luirua eli eiköhän maha nopsaa taas totu. Viimeksi pienennyksen kanssa oli samanlaisia ongelmia. Ollaan nyt keitetty Ruffelle ruokaa johon laitettu Stomach -jauhoa jonka pitäisi olla hyväksi mahalle. Ruffe on muuten reipas ja ruoka maistuu.

Pakko muuten laittaa tänne vielä pari videota jotka otin Cocosta, kun oltiin mökillä. Kännykkälaatu ei ole mitä parhain, mutta olkoot!

Coco näki tirpan trampoliinin alla, ei saanut kiinni..

Olin laittamassa kissoja koppaan lähtöä varten, mutta Coco pääsi livohkaan! :D

12 kommenttia :

  1. Teillä on ollut löhö kuukausi kamut! Mitähän jännää teillä on.. menitte uimaan? - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on toi kuumuus et kisut vaan nukkuu hah! Eivät ole käyneet uimassa vaikka semmoista unta kylläkin näin :D Coco pääsi siinä pulikoimaan <3

      Poista
  2. Voi kun saiskin otettua noin rennosti kuin kissat!
    Ei kai sitä tirppaa kiinni saa kun kello kilisee kaulassa... :D
    Hui, nyt jänskättää, että mitä jännää teillä on tapahtumassa... Uusi kissa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, maata vaan maassa raajat levällään! Kello oli tosiaan yks osasyy ja ehkä toi löllertäminen.. Ei mitään maailman nopeinta juoksua, tirppa meni karkuun märälle laiturille :'D Vai että uusi kissa ;D Ei ihan kuitenkaan vaikka kovasti tahtoisinkin ♥

      Poista
  3. Hauska karvapupu loikki pitkin pihaa! :-D Cocoa ei pysty ottamaan ihan vakavasti, ihan niin kuin ei Nuppuakaan. Ne kun ovat niin hupsuja ihan vain luonnostaan. <3 Ei saa laittaa tuollaisia cliffhangereita. Nyt en malta odottaa seuraavaa postausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Coco on niin pönttö kun juuri lähtö päivänä se alkoi kirmata iloisesti, pitäisi näköjään tehdä paljon pidempiä mökki reissuja että Cocon ujous katoaa kokonaan! :D Pari päivää sitten tiedätte kaikki :3

      Poista
  4. Loistava vastakohtien esittely: ensin lötköjä räsyjä ja sitten pakoon pinkova karvapallo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, piti saada vähän sporttisuutta noiden laiskojen kuvien jälkeen ;D

      Poista
  5. Nuo löhöilykuvat sopii täydellisesti mun koomapäivään. :DD Toivottavasti Ruffen masu pian tasoittuu ♥ Ja hih, Coco ihan innoissaan hippaleikistä vika videossa, mutta aiai kun sisään juoksi... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koomapäivät on kivoja, tulee harrastettua.. Sarja vaan koko päiväksi pyörimään ja avot :D Coco oli kyllä ihanan innoissaan vapaana juoksemisesta, harmi ettei kauaa tosiaan keretty kun oltiin juuri lähdössä kohti junaa josta melkein myöhästyin.. :D

      Poista
  6. Voi mitä löhöjä :)) Hei mun on kysyttävä, että mikä se teidän instakäyttis oikein on? Teidän menoa olisi niin kiva seurata sitä kautta kun harvemmin nykyään täällä blogimaailmassa pyörin ja kommentoida en ainakaan yleensä ehdi. Tai tulkaa te seuraamaan meitä, niin löydän teidät sitä kautta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäpäs voinkin tulla seuraamaan teitä ja laittaa viestiä niin tulkaa tekin meitä ♥ Välillä siellä saattaa kyllä jotain muutakin olla kuin kissoja mutta eniten siellä näkyy näitä meidän karvapallojen kuvia!! :3

      Poista