perjantai 21. elokuuta 2015

Elokuvatähdet osa 5

Anteeksi taas myöhäinen postaus, mutta kun minä olin kotona vasta tunti sitten, kun töissä vähän venähti. Tänään mulla oli siis iltavuoro sillain, että sain olla siellä lopuksi ihan yksikseen kisujen kanssa. Päätin käyttää tilaisuutta hyväksi ja ottaa paaljon videoita näistä kuudesta ihanuudesta. Tänään luvassa on siis Purnauskiksen menoa iltahämärässä. Mitäs tykkäätte meiningeistä? Laitan tähän samalla kuvia näistä söpöläisistä.


EDIT: Micun kuva lisätty! Blogger ei ollut sitä näköjään lisännyt aikaisemmin vaikka piti.

14 kommenttia :

  1. Mä kestin katsoa tämän videon läpi just ja just ;) Tosi ihanaa nähdä kahvilan katteja kotonaan "off duty" ja huomata kuinka onnellisia miukulaisia siellä asuu <3
    emppuilut
    Muutenkin sun videot on ollut oikein loistavia, Ruffen temppuilut on hämmästyttänyt ja ihastuttanut tällä ihan kunnolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä vaikeeta kuvata näitä yksin kun kamerassa on vielä 35mm kiintee objektiivi.. :D Eli vähän zoomilla mentiin.. Onnistuin onneksi jotenkin, lisäksi oli tosi hämärää :( Mutta ihanaa että videot ovat kelvanneet katseltaviksi ♥

      Poista
  2. Kivaa meininkiä, kiitos päästit kurkkimaan.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Toivottavasti misut ovat silloin virkeitä etteivät kaikki nuku jossain piilossa :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. He ovat ♥ Ihanaa nyt kuitenkin kun on kaksi vapaa päivää omien söpöjen kanssa!

      Poista
  5. Ihania tyyppejä! :))) Ja ihan tuli musiikista sellainen olo kuin katsoisi jotain Woody Allen -leffaa. :-D En malta odottaa, että näen nuo suloisuudet ihan livenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli taas vaikeata etsiä musiikkia, olisin halunnut jotain jazz tyylistä kun semmoinen aina kahvilassa soi mutta olkoot! :D Ruffe on vähän surullinen kun et tuo Nuppua meille kylään, olisi niin kovasti halunnut viedä unelmien tyttönsä treffeille :(

      Poista
  6. Ihanaa touhuilua ihanien kisujen kanssa! ♥ Kivaa kun päästit vähän näkemään kahvilakisujen inside-elämää niin sanotusti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että olin ihan yksin niin ei ollut kuvaus apua :D Mutta hyvin selvisin! Kiva että tykkäsit ♥

      Poista