Pitkästä aikaa kidutuskammiossa

Pari viikkoa taaksepäin piti käydä apteekissa ostamassa pojille matolääkettä, koska viime kerrasta taitaa olla jo se pari vuotta. Mehän ei olla madotettu masujen takia poikia pitkään aikaan (lääkärinmääräys), mutta nyt kun ollaan oltu jo vuoden päivät aika hyvällä masumallilla niin ajattelin, että olisi hyvä aika madottaa ja rokottaa poitsut. Matolääkkeeksi valitsimme Drontal -nimisen lääkkeen, kun ei todellakaan haluta enää Axiluria antaa. Drontal oli mielestäni parempi vaihtoehto, koska sitä annetaan vain yhtenä päivänä toisin kuin Axiluria pitää antaa kolme päivää putkeen. Rufuksen masu ei sanonut mitään lääkkeestä, mutta Cocolle taisi tapahtua pienet villapöksyäksidentit. Onneksi meillä on aina Inupektia kaapissa, niin vahinko jäi vain siihen yhteen.

''Sanoiko joku rokotus???''

''Coco hei ota ihan iisisti ei oo mitää hätää''

Viime viikon torstaina meillä oli sitten rokotusaika. Laitoin kopat jo valmiiksi olkkariin maanantaina, ettei Cocoa pelottaisi niin paljoa sitten kun oli lähdön aika. Cocoa ei aluksi pelottanut kopat ollenkaan se jopa kävi makoilemassa molemmissa ihan rentona kunnes tuli torstai.. En ymmärrä miten kissat tietää, ei tehty mitään erilaista kuin minään muunakaan päivänä, mutta silti Coco meni sen yleisempiin piilopaikkoihin piiloon. Cocolla on kaksi piilopaikkaa joihin se menee aina kun alkaa ahdistamaan. Toinen niistä sijaitsee keittiössä ja se on jakkara ja toinen olkkarissa oleva sohvapöytä. Niiden molempien alle on aina pakko päästä, vaikka eihän nuo nyt mitään maailman mahtavampia piiloja olekaan.. Taas meitä muuten vähän nauratti poikien luonne-erot, kun Rufus meni koppaan häntäpystyssä ja naukaisi innosta (luuli varmaan että lähdetään mökille) ja Coco taas rääkyi sylissä kauhistuneena kun lähestyin koppaa. 

''Meinaako ne viiä meiät jonnekkin noissa kopissa?''

Kopat odottamassa matkustajia

Automatka sujui hyvin, mitä nyt Coco päästi parit naukaisut, mutta muuten oltiin mallikkaasti. Lääkärissä minua itseäni alkoi jo ahdistaa, että mitenhän Rufus käyttäytyy. Rufushan on siis ihan hullu lääkärissä eikä sitä tunnistaisi samaksi kissaksi ollenkaan. Odotushuoneessa Rufus pysyi kopassa aivan hiljaa eikä vaikuttanut ollenkaan ahdistuneelta, kun taas Cocoa pelotti tosi paljon. Pelko taisi onneksi olla vaan hyväksi sillä Coco ei tajunnut ollenkaan kun rokotuspiikki laitettiin niskaan. Kaikki oli Cocon osalta kunnossa eikä tullut mistään mitään sanomista. Illalla kyllä rokotus oli taas sekoittanut vähän vatsaa, mutta ei onneksi pahasti ja Inupektilla se jäi vaan siihen yhteen.

Ruffe veteli ennen lähtöä tyytyväisenä ruohoa omalla ruohonsyönti -paikalla

''Siis lähetäänkö jo mökille?''

Kun Rufuksen vuoro koitti kysyi lääkäri, että onkos tämä se hullu riiviö johon vastasin että no kyllähän se on juurikin hän. Ruffe nostettiin pöydälle ja silloin Ruffe alkoi jo murisemaan, mutta mitä ihmettä mitään muuta ei tapahtunut kuin vaan murina. Ruffe antoi piikin jälkeen kiltisti tutkia sydämen sykkeet ja hampaat ilman mitään raivopäistä kohtausta. Olin aika ällikällä lyöty, meidän riiviö olikin kiltti! Varmaankin silloin kun Ruffe sai niitä raivokohtauksia oli se käynyt niin useasti lääkärissä pienen aikavälin aikana joten silloin otti pattiin ihan tajuttomasti. Nyt kun meillä on ollut piikityksistä jo parin vuoden tauko on Rufus selkeästi rennompi kissa lääkärissäkin, vaikka vähän muristiin. Olen niin onnellinen, että Rufusta ei ota enää niin paljoa pattiin ja uskallettiin käydä rokotuksilla. Nyt ne onkin sitten kolme vuotta voimassa. Ihanaa!

Cocon hirmuisen hyvä piilo numero 1. En näe kissaa näetkö sinä? :')

Ja piilo numero 2. Ei vieläkään näy kissaa, missähän se mahtaa olla...

''Et muuten varmana vie mua minnekkään täältä!!''