Sekopää katti

Siis aivan hullu! 

Aamulla, kun rakas avokkini heräsi ja ruokki kissat samalla, kun valmistautui töihin lähtöön ei Ruffelle maistunutkaan ruoka. Oltiin varattu lääkäriaika perjantaille edelleen päällä olevien vatsavaivojen takia, mutta syömättömyyden vuoksi ajateltiin mennä sinne jo tänään ottamaan vähän lisää verinäytteitä. Tällä kertaa jouduttiin mennä Ruffen kanssa kaksin lääkärille, kun isillä oli työpäivä. Miten me sitten selvittiin ilman isiä, noh ei kovin hyvin..

Aamulla Ruffe vain mökötti

Ei auttanut vaikka pikkuveikka tuli viekkuun

Aluksi Ruffe oli normaali ja käveli koirien ohi valjaissa iloisesti kissojen odotushuoneeseen. Odotushuone on jo niin tuttu paikka, ettei sitä tarvinnut hirveästi edes tutkia. Lääkärin tultua Ruffe jo aavisti missä ollaan ja tajusi vähän jutun jujun. Siinä sitten lääkärin tutkiessa piti vähän mölistä, ei mitenkään agressiivisesti kuhan vähän poitsu uhitteli huutamalla, kuten aina. Ruffeltahan viimeksi otettiin verinäytteet ja niin otettiin tälläkin kertaa, nyt vaan laajemmat kuin aiemmin. Verinäytteiden otto sujui ihan ok, pientä kapinaa sekä enemmän huutamista ja mamman sormen puremista. Ei se mitään kehenkään ei sattunut onneksi. Hoitaja piti Ruffea hyvin pyyhepaketissa ja aika äkkiä tilanne olikin jo ohi.

''Joko mennään, mutta minne?''

Ruffe oli jo siinä vaiheessa valmis menemään koppaan turvaan, mutta eihän se käynyt kun vielä piti antaa B12-vitamiinipistos ja siitähän riemu raikasi. Ensiksi ajateltiin, että lääkäri voi lähteä ja antaa hoitajan hoitaa piikit ja minä hyvänä äitinä sitten pidän Ruffea kiinni pyyhkeen kanssa. Ei hyvä idea, ei sitten ollenkaan. Vaikka saatiin vitamiini annettua, niin Ruffe silti pääsi pyyhkeen sisältä irti ja oli aika agressiivinen, sähisi ja murisi kuin mikäkin villikissa. Lääkäri tuli sitten siihen auttamaan meitä, kun Ruffelle piti antaa vielä pistoksena kirvelevä pahoinvointilääke. Tämäkään ei ollut hyvä idea ja sen olisi voinut jättää tekemättä, nimittäin nyt mulla on kädessä ainakin kymmenen kynnenjälkeä ja peukalossa puremajälki, josta muuten pulppusi verta aivan järjettömästi. Onneksi sain laastarin, kiitos. Pahoinvointilääkettä Ruffe ehti saada vain puolikkaan annoksen, koska kissa oli kuin viidakon leijona joka sähisi, sylki ja hyökkäili minkä kerkesi. Pikku paniikki siinä meinasi minullekin tulla, kun en ennen Ruffea ole niin hulluna villipetona nähnyt. Otin äkkiä kopan esiin ja Ruffe luikahti sinne, vaikkakin sähisi vielä ainakin viisi minuuttia koko operaation jälkeen.

''Mitä sä tölläät?''

Ruffe meni piiloon ettei varmastikaan tule enää piikistä

Hoitajan kanssa siinä odotellessa juttelin niitä näitä ja hän sanoi, että Ruffe on paljon paremman näköinen kuin viimeksi. Silloin siis giardian aikaan, tämä hoitsu oli ollut ainut joka ei pelännyt Ruffea. Silloinkin Ruffe oli kuulemma antanut hoitsujen kuulla kunniansa, harmikseni en ollut tätä näkemässä niin en tiennyt mitä odottaa, mutta tulipahan nyt sitten koettua tämäkin. Hoitsu myös sanoi, että Ruffe on aika ego, kun uskaltaa kävellä hihnassa koirien ohi muina miehinä. On toi poitsu kyllä niin rohkea, kun sitä ei tuppaa mikään pelottavan.

Lääkkeet, neulat ja ruiskut. Mitähän tästäkin mahtaa tulla..

 Onneksi Ruffelle mastui ruoka lääkärireissun jälkeen ja muutenkin poika vaikuttaa jo siltä, että on antanut minulle anteeksi. Päätettiin lääkärin kanssa, että me annetaan Ruffelle täällä kotona nuo vitamiinipistokset, kun lääkärissä se meno menee nykyään ihan hulluksi. Toivottavasti mun avokki sen osaa, koska itse en siihen hommaan kyllä ryhdy. Onneksi hän sentään osaa käsitellä neuloja työnsä puolesta. Noita vitamiinipistoksia tulee antaa vielä ruiskujen määrän mukaan kuudesti kerran viikossa yksi. Tuo määrä pitää vielä tarkistaa puhelimessa, kun lääkäri soittaa meille verikoetuloksista perjantaina. Olipa taas rankka lääkärireissu, mutta onneksi siitäkin selvittiin, vaikka tällä kertaa ei vältyttykään sota-arvilta.

Auts 1.

Auts 2.