torstai 20. helmikuuta 2014

Hurjapäät

Rufuksen ja Cocopopsin leikit on aika villiä menoa, siinä jää vain pöly lähtöruutuun, kun kissat ovatkin jo hävinneet matkoihinsa. Coco on todella rohkea pentu ja parin päivän jälkeen luovutus päivästä temppuili se jo kiipeilypuun ylimmällä oksalla pussissa painien isoveikan kanssa. Onneksi lapset eivät tipahtaneet siinä hullun myllyssä. Coco on ottanut myös puun lemppari paikakseen ylimmän pussin, mutta kyllä Rufus siellä vielä enemmän viettää aikaa. Tiedä sitten kauankohan menee kun tulee vallan vaihto!

Coco valmiina vallan vaihtoon!

Strategian mietintää

 Rufus uskoo voittavansa

 Rufus ei anna valtaistuinta näin helpolla

  Pelotellaan isoveliä hännästä

Vai otettasko sittenkin hyllyt valtaan
(Huomatkaa Rufuksen kynityt häntäkarvat, jotta hiekkiksellä käynti sujuisi puhtaammin)

 Minne se pikkuveikka oikein katosi

Taistelua kruunusta
   
 Coco voitti tämän erän, mutta Rufus ei ole vielä luopunut toivosta

17 kommenttia :

  1. Pikku Coco vaaleanpunaisellta taustalla on söpöyden huipentuma! <3 Hellyttävää myös nähdä kissat touhuilemassa yhdessä. Ovat selvästi jo samaa laumaa, kun nukkuvat ja putsailevat toisiaan! Ja Coco on tosiaan rohkea pieni otus - meillä kiipeilypuut valloitettiin hyvin hitaasti ja varovasti... Voi, onko Ruffella vielä masu löysällä? :-/ Nuppu lähettää parantumistoivotuksia ja hempeitä terveisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä! Kyllä he ovat jo samaa pakkaa, tosi kiva kun noin nopeasti meni tämä tutustumis leikki! Ruffenkin kanssa korkeilta paikoilta hyppääminen tai niille kiipeäminen oli pelottavaa puuhaa, mutta tuo vaan vetää menemään puuta pitkin kynsillä ylös ylös :D Joo on, Cocolla myös masut vähän suklaamoussena, oon jutellu kasvattajan kanssa niin sielläkin yksi pentu samasta pentueesta kipeänä. Hänelle on tehty kaikki testit niin saadaan tulokset jonkin ajan päästä ja toivottavasti niistä sitten näkee mikä poitsuilla on kyseessä. Tiedä sitten johtuuko antibiootista mahan löysyys, mutta eise minusta normaalia ole.. Kasvattaja sanoi että pitäisi varmaan kuuria pidentää kun meillä nyt on menossa viikonkuuri molemmilla ja hänen mielestään pitäisi vaihtaa 10päivän kuuriin. Saadaan lääkkeitä lisää lauantaina jos mahat vielä löysänä, mutta eiköhän tästä selvitä! Onneksi kakka ajat on aina ennen töihin lähtöä ja melkein heti töistä tullessa, vältytään pahimmilta sotkuila :) Ruffe lähettää terkut takaisin ja posi myös!

      Poista
    2. Huh, kun tulee ihan flashbackeja tuosta "moussesta". Meidän kissoilla oli tosi pitkään masut mousse-vaihteella, ja olin tulla hulluksi: mitä tahansa syötin, niin tilanne pysyi samana. Kissoilta testattiin jopa giardiat sun muut, mutta mitään ei koskaan löytynyt. Lopulta sitten tajusin, että pentuina niiden vatsa pysyi hyvänä, kunhan en syöttänyt mitään liian vetistä niille. Esim. Almo ja Feline saivat masun heti "mousselle". Pateet taas sopivat paremmin. Seuraava moussetus iski aikuisruokiin siirryttäessä. Meni taas monta kuukautta ennen kuin löysin sopivat ruoat. Nyt onneksi hiekkikselle tulee kerran vuorokaudessa kauniit kirjaimet ja plussapisteet - en uskalla siis yhtään horjuttaa ruokavaliota. Toivottavasti teillä menee vaiva lääkekuurilla ohi - tuo ruokasäätäminen on niin rasittavaa.

      Poista
    3. No luulisi että jokin tulehdus tai jokin siellä on kun se Rufuksellekkin tarttui? :( Tänään Rufus ei käynyt hiekkisellä ennen töihiin lähtöäni ja piti ottaa kaikki matot pois ettei ne vain sotke siellä. Kynsiä purren täällä vain ajattelen kun Ruffe päästää mousset ja Coco hyppää sekaan (kyllä Coco ja Rufus on monesti ollut hiekkiksessä samaan aikaan....) ja potkii moussea oman pissinsä jälkeen ja asunnossa haisee niin pahalle ja kaikki on kakassa!! Kauhutarinat päässä.. No jospa ne ei sotkisi, toivottavasti.. :(( Cocolle ollaan kyllä syötetty nyt samaa ruokaa kuin kasvattajakin eli broilerin sydämiä. Rufuskin on niitä syönyt eikä niistä ole ennen mitään tullut. Ihan kökköä, lääkkeet saisi auttaa !

      Poista
    4. Ei kai sua eilen odottanut moussepainajainen? :-o Toivottavasti kuuri alkaa jo tepsiä, ettei tarvitse enää jatkaa tuota kakkakamppailua!

      Poista
    5. Onneksi ei! Rufus odotti kiltisti kakka-aikaa kun tulin kotiin! :) Kakkajutusta tulee seuraavaksi postausta, tiedetään nyt mikä on kyseessä ja se ei ole pelkkä tavallinen ripuli :/

      Poista
    6. Hyvä, ettet joutunut luuttuamispuuhiin! Toivottavasti saatte kakkahommat pian haltuun - se on hyvä merkki, että tietää edes, mistä on kyse!

      Poista
  2. Tosi upeita kuvia!!! Coco on niin söpö niinkuin myös Rufus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Onniin kiva kun sai tuon salaman joululahjaksi niin tulee hyviä kuvia eikä liian salamaisia eikä myöskään heilahtaneita! Oon niin perfektionisti että en voisi laittaa heilahtaneita kuvia.. :D Rufus ja Coco kiittää<3

      Poista
    2. Minäkää en haluaisi laittaa tärähtäneitä kuvia blogiini mutta kun ei tule muita :D Hankinnassa olisi kuvausvalo muttei niitä mistään löydy...

      Poista
    3. En mää vaan tiedä :D Kuvausvaloa voisi käyttää myös videokuvaamiseen :P

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia pikku-Cocopopsista :) Niin suloisia ilmeitä! Melkoisesti jaksaa kyllä huutaa Rufus öisin :o Ei ole kyllä hyvä kun unet kärsii, ei ole niin pirteitä hellijöitä sitten päivällä Rufuksella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku cocopopsia on kiva kuvata, ku nse ei luiki kameraa karkuun! Ruffe on kyllä aika vinkuja, mutta onse silti ihana vaikka väillä vähän ärsyttääkin.. :)

      Poista
  4. Voi kun kissasi ovat suloisia! Varsinkin Coco. Tulee ihan mieleen omien kisujen pentuajat, kun riehuivat keskenään... Ja tosi hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Coco on kyllä söpö kun sillä on oma vauvan pyöreys ja pörheys <3

      Poista