maanantai 3. helmikuuta 2014

Söpöyden multihuipentuma

Oltiinpas katselemassa Rufuksen ja Cocopopsin kasvattajan luona pieniä ja isoja söpöläisiä. Ai, että tuli taas kunnon kisukuume, kun näki ne kaikki ihanat pikku tassut. Tuitui sanonpa vain! Kasvattajalla oli monen montaa erillaista karvakorvaa riehumassa ja ottamassa rapsutuksia vastaan. Kaikki aikuiset olivat niin isoja ja karvaisia, että Rufus näyttää niihin verattuna aivan pieneltä rääpäleeltä. Pennut olivat kyllä maailman söpöimpiä pörröjä ja saimme kuulla, että meidän tuleva kultapupsi on pentueen villein persoona! Johdot, verhot ja sun muut kankaat voivat siis olla vaarassa. Onneksi meillä on kaksi puuta joihin voi käyttää kynsiä, mutta uskon silti, että tämä uusi naskalihammas saa pieniä ja ehkä jopa isompiakin tuhoja aikaan.

Pentueessa oli kaksi sinistä ja kaksi ruskeaa colorpointtia ja kaksi ruskeaa mittediä. Viisi heistä söpöistä oli poikia ja yksi villi tyttönen. Jokainen oli söpö, mutta tietysti meidän poitsu oli söpöin! Pentujen mamma oli ruskea colorpoint joka yllättäen ei ollut ollenkaan äksy. Yleensähän mammat aina äksyilee vieraille, mutta tämä sievä räggärineiti oli oikein ihmisrakas. Samoin myös pentueen isi oli todella kiltti ja ISO! Taavi oli kyllä semmoinen jättikarvaläjä, että maa oikein tömisi, kun iso kollinpoikanen käveli luokse. Kuvio oli mitted ja värinä tällä komistuksella oli sininen. Mutta nyt lörpötykset sikseen ja katsomaat isoa kuvapläjäystä miljoonista karvakorvista, nauttikaa! 

Pentueen isi herra Taavi

Pentueen mamma rouva Lyyli
  

Pennut

 


Aikuiset

 

 Herra Ville

Rouva Syenna
      
Rouva Siiri

Rouva Kimberly

 Rouva Latte

Rouva Cheryll
 
Rouva Marilyn

 Rouva Sylvi

 Herra Pauli

Rouva Nukke

 Lopuksi maailman pörröisin, lempein ja ystävällisin 9kuukautinen nuori nainen Rouva Pulmu

Olihan noita suloisuuksia vielä enemmänkin, mutta kaikista en kuvaa saanut, kun jotkut luikkivat karkuun. Eivätkös olleetkin söpöjä? No oli! Arvaattekos kuka noista pentusista olisikaan Cocopops, eikun vain veikkauksia kommentteihin!

16 kommenttia :

  1. Ei, ei, ei saa tällaisia näyttää - sekosin nyt ihan täysin! :-D Kissavauvakuume on huolestuttavan tarttuvaa sorttia... Veikkaan, että Cocopops on tuo pieni ruskea mitted, jolla on leuassa cocopopsi. Näyttää niin villiltä ja syötävän suloiselta - niin kuin nämä kaikki. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaa vaan seottiinko me taas eilen, ei millään oltais haluttu lähteä pois, mutta reilu kolmentunnin kissojen rapsutuksien jälkeen oli jo pakko lähteä kun mahakin alkoi pitää hirveää murinaa.. En kyllä olisi tahtonut yhtään pois ja olisin voinut ottaa kaikki mukaan! Olivat kaikki niin söpöjä ja suloisia ♥ Cocopopsin tunnistaa kyllä helposti, onhan hänellä ihana suklaamuronen aina leuassa. Suklaamuron takia ei voi käydä näyttelyissä, mutta hälläväliä, koska kauneuspilkku tuo persoonallisuutta ja syötävän suloisuutta! tuitui ♥

      Poista
    2. Arvaan, että sekositte! :) Piti oikein hitaasti vielä katsoa joka kuva läpi ja huokailla. On ne niin ihania! Ja Cocopopsin suklaamurotäplä on ihan huippuhieno! <3 Nuppu tuli juuri katsomaan kuvia - hyvä näyttää jo tässä vaiheessa, kuka pikkuisen isä on, ettei tule väärinymmärryksiä. Cocopops voisi kyllä ulkonäkönsä puolesta olla Nupun ja Rufuksen vaavi! :)

      Poista
    3. Itsekkin katselin koko eilisen päivän pentukuvia, en malta odottaaa enää hetkeäkään! Onneksi sain Rufuksen aikasemmin luokseni niin helpottaa edes vähän :) Niin voisi, perinyt pörheyden piirron Nupulta ja komeutensa Rufukselta ;)

      Poista
  2. Ai että!!!! Ihania!!!! Cocopops tänne meille kiitos XD No ei nyt sentään! Voi kun meidän Taavetti olisi vieläkin tuon kokoinen... Ja voi kun ois kiva Ragdoll :( Ne kun on niin söpöjä vaikka kyllähän kaikki kissat on söpöjä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on!! Ei saa Cocopopsia viedä, minun oma kultamussukkase on! :( Niin olisihan se ihanaa jos kissat pysyisivät aina yhtä pieninä pentuina. Kaikki kissat on söpöjä mutta suosin silti Ragdollien söpöyttä eniten <3

      Poista
    2. Niin minäkin vaikka en ole ikinä nähnyt ragdollia livenä :D Ei ole kenelläkään tutulla :(

      Poista
    3. No höh, no sittenkun näät ja saat ottaa ragdollin syliin tuntuu kaikkien muiden rotujen sylissäpitäminen aivan oudolle. :D Kerran otin kaverin maatiaiskissan sylkkyyn ja olin ihan ihmeissäni kun kissa oli aivan jäykkä.. Olen niin tottunut Rufukseen kun se melkein aina vetää ihan löllöksi syliin nostettaessa!

      Poista
  3. Apua mitä ihania suloisuuksia nuo pennelit ovat!! :) Vastahan tuo omakin oli tuon kokoinen. Koskas pentu kotiutuu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös olekkin! Ihan itku meinasi tulla kun olivat niin ihania karvaposkiensa kanssa, tuitui! Eläimet kyllä kasvaa todella nopeasti, ehkä jopa liiankin :D Coco saapuu kotiin 13.2<3

      Poista
    2. Joo välillä toivoisi, että se pentuaika kestäisi kauemmin. Nuo koirat oli pentuna niin pienen hetken pieniä, ja sama tuntui kyllä olevan Jaminkin kanssa. Paino lähentelee varmaan 6kg ja ikää on nyt 9kk :)

      Poista
    3. Jami senkun kasvaa ja Rufus vain laihtuu... Kesällä Ruffekin lähenteli kuutta, mutta nyt se on jo viiden alapuolella... Tiedä nyt sitten mikä silläkin on hätänä, varmaan laihduttaa? Muuten Ruffe on kyllä hyvässä kunnossa :) Koiratkin kasvaa niin nopsaa, ehkä kissoja nopeammin tai sitten sen vain huomaa helpommin kun koirista tulee niin isoja! :D

      Poista
  4. Aww, ihania! Ei kestä liikaa katella :)
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no ei niin, mutta salaa silti pitää katsella! :3

      Poista
  5. Kylläpä näyttävät kaikki pennut ja kisut niin onnellisilta kisuilta! Ja kaamee pentukuume nousee... ... ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat kyllä aivan ihania kaikki, varsinkin pulmu neiti! Kun istahti lattialle Pulmu tuli heti syliin kehräämään ja ottamaan huomionosoituksia vastaan se on kyllä ihanan karvainen ja söpö! Pentukuume on kyllä kova, onnekseni enää torstaihin aikaa ja popsukka on kotona!! En jaksa odottaa:))

      Poista