lauantai 11. elokuuta 2018

Hellettä karkuun

Niin siinä kuulkaas kävi, että neljän päivän mökkiloma vaihtuikin melkein kahden viikon lomaksi, kun kaupungin helteessä kodin sisälämpö huiteli +30 toisella puolen. Eihän semmoisia lukemia kestä kukaan varsinkaan Coco joka kasvattaa kovaa vauhtia syksyturkkia. Onneksi savon säästä pystyi nauttimaan ihmiset kuin kissat, kun sisälämpö ei päässyt kohoamaan kauhean ylös vaikka ulkona kuuma olikin. Ilalla sai rauhassa nauttia ilman viileydestä ja silloin jopa Kokkelipoikakin innostui.

Melkein joka ilta jos sää suosi päästin Cocon pihalle ja annoin reippuli-Cocon tutkia maailmaa. Itse olin joko vahdissa pihalla tai sisällä (jos itikat hyökkäsi) silmä tarkkana, ettei kissa katoa näköpiiristä. Cocon tahti ulkona on yksi askel minuutissa eikä Coco ikinä ole mihinkään lähtenyt. Coco on semmonen aika varma ulkoilija eikä se uskalla liikkua yksin. Pidemmälle lähdettiin yhdessä ja silloinkin pinkaistiin täysiä takaisin kun äitini huuti. Tietenkään Coco ei pihalla saa olla ellei sitä vahdi, mutta kun vahdittiin niin saa olla puolestani vapaana. Kyllä sitä oman kissan tuntee.

Iltaisin Coco sai siis ulkoilla yksin tunnin, koska karvapallo halusi pihalle aina vasta kymmeneltä ja minulla alkoi silmät jo lupsumaan. Muutenkin olisin halunnut lukea vaikka mielummin kirjaa kuin toljottaa ulos ikkunasta, mutta mitä vaan kissan onnellisuuden takia vai mitä. Coco myös löysi mökiltä hiiren monena iltana, mutta harmikseen sei saanut sitä kiinni. Ei ole metsästäjäksi syntynyt, kun niin hitaasti hiiren perässä löntysti. Korvat tarkkana Coco aina kuunteli missä se hiiri oikein meni ja siltikään vaanimiset eivät oikein onnistuneet. Harmi. Positiivista oli kuitenkin se, että niitä mökkilörtsyjä ei tullut 12 päivän aikana kuin vaan kaksi. Arvatkaas olinko ihan ihmeissäni tästä kyseisestä tapahtumasta, koska yleensä niitä tulee joka päivä. Aina. Paitsi nyt?! Palvelijat ja Coco oli tyytyväisiä kun ylimääräisiä peppupyykkejä ei tapahtunut sen useammin.

Aamuisin Coco tykkäsi vaania pieniä tirppoja ja vähän isompia lokkeja. Coco oli aikaisin aamulla äitini kahviseurana pihalla, kun minä olin vielä nukkumassa joten en nähnyt näitä lintujen vaanimisjuttuja. Kaikin puolin nautimme mökillä olosta täysin karvoin ja nyt kotona meinaa olla vähän tylsää, mutta ehkä me keksitään jotain kivaa tekemistä nyt kun ilmatkin alkaa olla kivoissa lukemissa. Tällä hetkellä täällä on kolme kärpästä ja ne tuo Cocolle viihdettä ainakin hetkeksi. Tuskin saa niitä kiinni, koska ovat näköjään aika vikkelää sorttia.

Kuvia otin aika iltapainotteisesti, kun illat oli aktiivisinta aikaa. Päivisin Coco tykkäsi nukkua sohvan alla piilossa, kun sielä taisi olla viileintä. Harmi, että kesä on jo melkein ohi eikä mökille enää päästä.

9 kommenttia :

  1. No nyt olen taas katsonut kuvat läpi ehkä miljoona kertaa ja voin keskittyä kommentointiin näin blogitsekin. :-D Mutta voi eieieiiih miten on reipas, kuvauksellinen ja sydäntä sykähdyttävä pöffykkä! <3 Ihanan tunnelmallisia ja söpöjä kuvia, ja mua huvittaa tämä Cocon uusi Suuri Saalistaja -identiteetti! :-D Harmi, että ne teidän viihdekärpäset ovat niin nopeita liikkeissään, mutta toisaalta olisi tylsää, jos ne saisi mätkäistyä tainnoksiin parissa minuutissa. Huomiseksi on ainakin kivaa ohjelmaa! Harmi, etten nyt ehdi Cocoa pöffäämään! Pöffäyshinku nimittäin iski hirmuisena päälle näitä kuvia katsellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit kuvista, Cocoa on niin kiva kuvata pihalla. Cocon saalistusta oli hauska katsoa, kun yhtenä iltana se yritti saada kuinni myös sudenkorentoja. Huonolla menestyksellä mutta kuitenkin. Eikä niitä kärpäsiäkään saatu kiinni, mutta onneksi ne taisivat pörrätä tiehensä. Coco olisi halunnut pöffäys seuraa, mutta onneksi mami toi herkkuja niin ei ihan kamalasti harmittanut. Seuraavalla kerralla sitten <3

      Poista
  2. Kauniissa maisemissa on Coco saanut viettää huippuloman, josta selvästi on nauttinut koko kissa vatsaa myöten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa vaan ihana lomailla ja asua aina mökillä <3

      Poista
  3. Aivan ihana kirjoitus ja kivat kesäiset kuvat. Ensikesänä uusiksi ja silloin Coco saa sen hiiren kiinni, ehkä? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se saa kuhan harjoittelee kotona hiirilelujen metsästystä joka päivä!

      Poista
  4. Loistavia kuvia, ilmeikäs karvapörrö lomailee. <3

    VastaaPoista
  5. Coco ja Ilona taitaa olla yhtä hyviä ( lue: huonoja) saalistajia. Kun kattoo Iltsun leikkejä, pakko sanoa: se ei todellakaan selviäisi luonnossa ruuanhankinnasta.

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia upeasta kissasta ja myös mahtiotos hienosta linnusta!

    VastaaPoista