torstai 12. heinäkuuta 2018

Me käytiin mökillä

Mistähän sitä aloittaisi, kun on ollut niin pitkä tauko tämän bloggaamisen kanssa. Jotenkin tuntuu, että ilman Rufusta tämä blogi on yhtä tyhjän kanssa. Rufus oli monen lemppari tästä parivaljakosta ja siitä kirjoittaminen saa edelleen silmät kostumaan. Tänään siitä on nyt tasan kolme kuukautta, kun viimeksi postasin, kun viimeksi näin Rufuksen. Elämä tuntuu hiukan tyhjemmältä ja koti hiljaisemmalta. Onneksi meillä kuitenkin on maailman vekkulein Cocopops, joka piristää päivää kaikilla hupsutuksilla. Blogien lukeminenkin on jäänyt taka-alalle ja pyydän siitä anteeksi. Toivottavasti meidän jutut vielä kiinnostaa, vaikka ollaankin oltu aikalailla tämä vuosi hiljaa.

Asiani ei kuitenkaan ollut Rufuksesta märiseminen, vaikka ehdin jo vähän märistä tätä kirjoittaessa. Asiani koski Cocoa ja mökkeilyä oltiin nimittäin juhannus mökillä. Mökillä tuli otettua kuvia käpyjen jahtaamisesta ja bird-lelukepillä leikkimisestä. Ihan vaan rannalla posettamisesta ja kukkapenkissä ihmettelemisestä. Coco on tottunut mökkeilyyn jo niin hyvin ettei sitä meinannut pelottaa ollenkaan. Pahin juttu mökkeilyssä Cocon mielestä on automatka jonka takia mahakin menee aina plörölle, kuten taas. Onneksi keksin maailman parhaimman tavan pestä mökillä pyllyä, nimittäin kastelukannulla!? Tämänkin keksimiseen meni se neljä vuotta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Coco arvosti tätä tapaa paljon enemmän kuin järvipesua enkä kyllä ihmettele. Kastelukannuhan on melkein sama kuin kotona oleva suihku. Miksi mun postaukset menee aina tähän samaan aiheeseen.. Oikeesti Cocolla on ollut tosi teräs maha jo pitkään, mut toi automatka ottaa aina vähän koville.

Cocolla on ollut vähän heikko ruokahalu tänä kesänä, koska meidän kotona on niin kuuma +27 astetta joka päivä. Joten tänne paahtuu itse kukin. Ymmärtäähän tuon ettei kuumalla tee mieli ruokaa, mutta alkuun oltiin vähän paniikissa kun muistelee Rufusta ja miten sen juttu alkoi juurikin ruokahaluttomuudella. Hetken päästä helle sitten vähän hellitti ja ruoka alkoi maistumaan taas paremmin, joten ei onneksi ole mistään vakavasta kyse. Cocolle on myös löytynyt nappula josta ei mene maha sekaisin ja jota voi antaa, jos raakaruoka on Cocosta liian ällöä kesän kuumimpina päivinä.

Yllärinä vielä semmoinen, jotka ei instagrammissa ole niin meille muuttaa marraskuussa pieni ragdolltyttö tai poika ♥ Mulla taitaa olla joku juttu tohon marraskuuhun..

Nyt niitä joka vuotisia mökkikuvia, joita on lisää luvassa parin viikon päästä, kun mennään taas mökille!

Tässä juostaan kävyn perässä kesäiltana.
Kukkapenkki oli taas yksi suosikki kuvauspaikka vaikka Coco on ilmeestä päätellen erimieltä.
''Heiluta jo sitä lelua'''
Coco viiletti niin lujaa, ettei tarkennus meinannut aina onnistua.
Vaanitaan.
ja hyökätään! Tästä kuvasta tuli mieleen Cocon pentukuva kun se oli vasta tullut meille klik!
Coco muuttui pyöreäksi karvapalloksi.
:D:D:D:D
Välillä leikittiin ihan vain pelkällä tassulla huitoen.
Coco hei sun tassut on ihan vinossa.
Järvi on ihan hollilla, Coco ihmettelee.
Näistä kuvista lemppari!
Välillä mökillä paistoi jopa aurinko.
Joka häikäisi ikävästi silmiin.
''Mamma nyt se kamera pois...''
Ilma mökillä tuoksuu varmasti ihanan raikkaalta.
Vähän meinaa aina tuo järvi pelottaa, mutta mielenkiintoa silti löytyy.
Huomatkaa veden alla lilluva laituri..
Itikoitakin oli ihan tarpeeksi, tässä kolme yksilöä on Cocon kimpussa.
Oikeastihan Coco oli 90% ajasta tässä asennossa sisällä..
Näissä maisemissa on aina ihana olla mökillä.

22 kommenttia :

  1. Ihanaa, että tuli uusi postaus, vaikka tiedän, että se toi vahvasti pintaan Ruffe-ikävän! <3 Mutta mulla on ollut hurja ikävä Cocoakin, joten tuli hyvä mieli, kun näki höppänän karvapalleron täydessä vauhdissa! :) Ruffe varmaan kannusti Cocoa sieltä puffeimman pilven laidalta, kun mökkeily ei pelottanut enää, vaan pihalla oli noin kiva temmeltää. <3 Kelailin näitä kuvia taas monta kertaa ja hymyilin leveästi Poppiksen ilmeille ja asennoille. Kamera taas ehdottomasti mukaan seuraavallekin mökkireissulle. Toivottavasti ei tule autoplörryä, mutta jos tulee, niin ota kuva, kun kastelet maailman sominta kukkaa! <3 :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kuvat oli mieluisia! Ruffe oli varmasti mökillä mukana Cocon tsemppinä, harmi että Ruffesta autoilu oli myös stressaavaa joten siltä osin ei tsemppeja tullut.. Kamera otetaan mukaan varmasti! Isikissi saa hoitaa instagrammin puolelle kuvia ja mä hoidan sit tänne blogiin. Hyvä combo! Hehee toivotaan ettei tule plöröjä mut jos tulee pitää ottaa kuva :')

      Poista
  2. Kiva kuulla teistä taas. Coco on ihana höppänäpallo ja uutiset uudesta tulokkaasta kuulostavat siltä, että kuvatulvaa on odotettavissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kuvatulvia odotellessa, menen varmaan asumaan kasvattajalle kun pallerot syntyvät :-D Laskettuun aikaan on vielä viisi viikkoa. IHAN LIIAN KAUAN!!

      Poista
  3. Kiva kuulla teidän kuulumisia pitkästä aikaa (sanoo yksi, jonka bloggailut on hävettävän vähissä). Harmillista tuo, kun menee massu sekaisin autossa. Auttaisiko siihen jokin matkapahoinvointilääke? En muista, enkä viitsi penkoa tätä blogia, että onko moisesta joskus ollut täällä puhetta. :)
    Ihania kuvia, mun lemppari on tuo viidennenksi viimeisin, jossa Coco on häntä pitkänä katselemassa kaihoisasti kohti järveä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei jaksa bloggailla, mutta onneksi teitä siellä ruudun toisellapuolella on silti vaikka vähän pidempi tauko olisikin. Me yritetään nyt skarpata ja lukea blogeja enemmän ja postata myös. Cocolla vaan on niin kuuma ettei se jaksa tehdä mitään, niin kuvat tulisi olemaan vain pelkkää ketarat ojossa oloa ja teksinä ''on kuuma''. :D Ei olla kokeiltu mitään matkapahoinvointilääkkeitä, kun en usko että kyse on pahoinvoinnista, koska Coco on stressaava yksilö ja sillä menee vatsasekaisin millon mistäkin jos on vähän pelottavampaa/ahdistavampaa. Löröt selkeästi tulevat stressistä ja en tiedä millä sen saisi huumattua ettei stressaisi. Feliway suihkeella ei ole nimittäin mitään vaikutusta, sain sen huomata taas kun kävin suihkuttamassa autoa miljoona kertaa ennen reissua, mutta turhaan. Eläinlääkäritkään ei anna lääkkeitä ilman että veisi klinikalle ja sekin on cocolle ihan kamala stressi ettei viitsisi sinne viedä. :-( Onneksi avitalin floralla ja canikur tahnalla saadaan maha yleensä kuntoon nopeasti. Viimeksi kun oltiin mökillä löröjä tuli yksi päivässä eli aika kohtuudella, kun joskus on saattanut tulla monia kertoja eli tämä oli jo iso plussa. Lisäksi tuo kastelukannu oli niin hyvä keksintö ettei pyllyjen pesu ole enää kamalaa mökill kissan kuin palvelijoidenkaan mielestä :D

      Poista
  4. Ihania kuvia mökkeilevästä naapurista 😻

    VastaaPoista
  5. Suurin suru hellittää hitaasti. <3 Onneksi Coco on pysynyt lohduttajana ja kun on uusi pikkusisaruskin tulossa, niin koti alkaa tuntua taas kodilta. Pennussa mahtaa riittää elämäniloa vaikka muille jakaa. :)

    Onpa hienoja mökkikuvia! Coco on niin komea ja karvainen, tuollaista pörhelöä eivät hyttyset varmaan helpolla syö vaikka yrittäisivätkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Coco onkin ollut tämän surutyön parhain lohduttaja <3 Olisi ollut vielä kamalempaa jos Cocoa ei olisi, Ruffe olisi lähtenyt ja koti olisi jäänyt kissattomaksi. Pennun tullessa Cocokin varmaan piristyy enemmän, tuntuu että poitsu on vähän masis mutta joko se johtuu tästä kuumuudesta tai sitten kaverinpuutteesta. Pentuun on kyllä vielä aikaa joten toivottavasti coco tuosta piristyy. Jännityksellä odotan myös sitä mitä Coco mahtaa pennusta edes tuumata :0

      Juu ei kyllä tuosta turkista pääse itikat läpi, eikä Coco oikein itikoista piittaakkaan. Ruffe taisi olla itikoille allerginen kun sillä meni korvat aina kaljuksi siitä rapsuttelusta, kun itikat kävi vähän syömässä korvia..

      Poista
  6. Coco <3 <3 Coco on niin ilmeikäs palleroinen, ihania kuvia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cocolla on kyllä ilmeitä vaikka kuinka, onneksi saan niitä taltioitua teille lukijoillekkin! Hassu kissa ♥

      Poista
  7. Luulisi tuossa turkissa tarkenevan.

    VastaaPoista
  8. You have such a beautiful looking cat! The photo of him laying on his back on the couch made me laugh out loud! Thanks for the share, love checking out your blog. Keep up the posts.
    World of Animals

    VastaaPoista
  9. Tosi kiva lukea pitkästä aikaa kuulumisia, vaikka voin kyllä hyvin ymmärtää, että tuntuu haikealta kirjoittaa. Me tykätään täällä pelkän Coconkin seikkailuista ja luetaan innolla kaikki postaukset. Ja kesämökkimaisemia ei kyllä voita mikään!

    Jännittäviä myös nuo kissanpentu-uutiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että ootte meidän juttuja edelleen lukemassa! Munkin pitäisi varmaan käydä tsekkaamassa teidän kuulumisia. Roope ja Ilmo <3 Kohta on taas kesämökin aika, onneksi, koska kotona on ihan liina KUUMA! Saisi se pentu jo syntyä <3

      Poista
  10. Ihana, että päätit kirjoittaa kuulumisia. Nämä mökkikuvat on ihan parhaita! Coco on taas niin suloisena siellä ilmeinensä, ja nuo maisemat.. <3 Hyvää tulevaa mökkireissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin ja nuo Cocon kulmakarvat on aikasta muhkean upeet! <3

      Poista
    2. Kuulumisia oli ihan kiva kirjoittaa ja varsinkin mökkikuvat tuovat siihen lisäpuhtia. :D Seuraavaan mökkireissuun enään kolme päivää, huii! Ja Cocolla on kyllä tuuheat antennit ;-)

      Poista
  11. Onneksi on hauskuuttaja-Coco teillä siellä. ♥ Suru ottaa aikansa, mutta helpompaa se on käydä läpi karvakaverin kanssa.

    Kuvissa niin välittyy miten Coco nauttii mökillä! ♥ Pentu-uutisen olenkin bongannut facesta jo jokin aika sitten, tsemppiä odotukseen! Meillä päättyy pitkä odotus onneksi 3 viikon päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Coco on kyllä nauttinut mökillä ihan eritavalla kuin aiempina vuosina. En tiedä mistä johtuu, mutta on kyllä ollut ihan super rohkea ja tykännyt viettää aikaa pihalla. Ennen ollut oikeastaan enemmän sisällä ja pakotettu ulos kuvien toivossa :D Teidän tuleva pentu on kyllä todella söpö ♥ Katsotaan tuleeko meille sittenkään kun on vähän ongelmia :-(

      Poista