tiistai 13. lokakuuta 2015

Syksyn kuvitukset

Käytiin tänään näsinpuistossa poikien kanssa ottamassa syksyisiä kuvia kuten viime vuonnakin. Tänään oli tosi ihana ilma ja lämpöäkin jopa +12 astetta eli ei ehtinyt tulla ollenkaan kylmä kenellekkään meistä. Cocoa taas aluksi pelotti aika paljon kaikki uusi ja tuntematon, mutta onneksi uteliaisuus voitti pelon ja Cocokin uskalti jopa vähän liikkua. Olisi voinut ottaa ulkoilu videotakin, mutta kun en tajunnut niin nyt ei ole kuin vaan kuvia. Syksy on kyllä niin kaunista ja ihanaa aikaa, kun lehdissä on ihanat värit ja ilma on raikas.

Ulkoilun jälkeen mentiin tampereen mummulaan kylään. Ei me siellä kauaakaan ehditty olla, kun makkarista kuului ihmeellinen tömähdys.. Coco oli käynyt tiputtamassa ikkunalaudalta kukkaset. Ruffe säikähti aivan tajuttomasti sitä ääntä mikä siitä lähti ja meinasi loikata ainakin kuuhun. Säikähdyksen jälkeen Ruffe vain tuijotti makkariin päin eikä uskaltanut mennä sinne ollenkaan. Oli ihan hassua, että Ruffe silleen säikähti mutta näköjään sillekkin voi tulla pupu pöksyyn. Cocokin luikki kukkien tippumisen jälkeen penkin alle piiloon. Coco on muutenkin aina vähän ahdistunut meidän mummola reissuista, kieli lipoo huulia hirveästi ja on pakko pysyä piilossa. Voi tuota meidän pikkuista pelkuri vauvaa ehkä se vielä joskus tuosta rohkaistuu.

Aivan täydellinen yhteiskuva ♥
Paistoi siellä vähän aurinkokin ja joo Coco vietiin tuonne kopassa..

36 kommenttia :

  1. Ihania syyskuvia sinusta ja pojista!! Yhteiskuvista kissojen yhteinen sopisi vaikka tauluksi; upea! Ja sinun ja kissojen ekassa kuvassa on ihana tunnelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Oli ihana kun pääsi kuvaamaan taas ulos kun oli niin hyvä ilmakin! Tuo yhteiskuva pojista on kyllä ihana, pitää joskus varmaan vaihtaa makkarin kuva tuoho. :---)

      Poista
  2. Onpas teillä rauhallisen näköisiä ulkoilijoita. Hienoja kuvia, hienoista malleista. Ulkoilukuvat on ihania, kun kissan olemus muuttuu vähän valppaammaksi ja turkki pörhistyy kauniisti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffe olisi halunnut koko ajan lähteä jonnekkin seikkailemaan, mutta tahdoin sen pysyvän lehtien keskellä :D Cocokin olisi sit jäänyt ihan jälkeen jos olisi pitänyt lähteä kauaskin. Mä tykkään ulkoilukuvista niin paljon ainakin Ruffen kanssa. Siitä kun tulee ihan erillainen olemus esiin kuin sisäkuvissa!

      Poista
  3. Tiukkoja tuijotuksia! Kaikki yhteiskuvat on ihania ja täydellisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona täytyy olla valppaana! oi miten kiva kehu, kiitos ♥

      Poista
  4. Kuva 3: "Hyyyyiiiii mitä mun selässä on, OTASEPOISOTASEPOISSS!!!" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, Ruffe ei arvostanut lehtiä selässä ;D

      Poista
  5. Ihania kuvia! Tuossa ensimmäisessä, joissa sinä olet mukana, kissalla on kyllä vähän sellainen ilme, että yngh :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffe on aina vähän yngh kun sen ottaa hellään haliin, mutta onneksi seuraavassa se olikin jo pusuttamassa ♥

      Poista
  6. Tosi kivoja syksykuvia! Ja tuo kisujen yhteiskuva on kyllä ihan älyttömän hieno! Ei saisi meidän kateista varmaankaan noin hyvää yhteisposetusta, vaikka kovia ovatkin poseeraamaan kameralle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika tuuri, että sain ton kuvan, koska ei ne ihan hirveen kauaa tolla kivellä ollut eikä ne meinannut katsoa ollenkaan muhun päin.. :D Olen kyllä ylpeä tuosta otoksesta ♥ Enpä minäkään osannut kuvitella, että mun pojat osaa olla noinkin nätisti ehkä sunkin misut yllättää!

      Poista
  7. Oih, mitä isosilmäisiä pörhyjä :) En ole tiennytkään näin ihanasta rodusta. Oikeita rakkauspakkauksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä maaailman ihanin rotu! Pörhöist räggärit purpur ♥

      Poista
  8. Nämä piti katsoa läpi ehkä 70 kertaa, ja palaan näitä takuulla myöhemminkin ihailemaan. Ja pakko oli hymyillä ihan höhlänä noille yhteiskuville, kun ovat niin älyttömän söpöjä. Ruffestakin näkyy hyvin pusuttelupuoli. Onneksi se ei Cocon hulinoinnin päätteeksi hypännyt kuuhun, koska Nupulle olisi tullut ihan kamala ikävä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, oletpas sä sit innostunut stalkkeroimaan! Harmi että olin laiska enkä jaksanut muokata enempää kuvia.. Photari kenkkuili tollon niiin paljon että pisti ärsyttämään oikein kunnolla! Ruffe oli kyllä ihana, ku nse vaan katteli mua että mamii anna pusuu ♥ Kerrankin saatiin onnistunut yhteiskuva minusta ja pojista jes! Onneksi ei kuuhun asti, mutta melkein. Olis Ruffe varmaan kuitenkin lähettänyt Nupulle sieltä kortin että maistuuko kuu juustolle! ;--)

      Poista
  9. Upeita kuvia! :) Näyttää mahtavalta lenkkeily- ja kuvauspaikalta: tilaa ja jätti-isoja lehtiä vaikka kuinka! Ihana miten kolmannessa kuvassa Ruffella on niin huolestunut ilme. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näsinpuisto on kyllä ihana paikka ottaa kuvia ja käydä kävelemässä, harmi vaan ettei asuta sen lähellä. Saatiin sinne nimittäin autokyyti, mutta jos joskus keskustaan päin pääsemme muuttamaan tulen varmasti oleman tuolla Ruffen kanssa useasti! Ruffe oli kyllä ihan hölmö lehdet selässä ♥

      Poista
  10. Aivan mahtavia! Te soinnutte kaikki ihan täydellisesti syysluontoon :)

    VastaaPoista
  11. Ai että, kun on syksyistä tunnelmaa. Kuivuneet lehdet koristavat kissoja kauniisti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun oli taas vaan ihan pakko päästä ottamaan syksykuvia, koska ne oli viime vuonnakin niin kivoja! ♥

      Poista
  12. Te olette NIIIIIIN ihania, todellisia kultamurusia <3. Kissatätönen vain huokailee täällä <3.

    - Emäntä -

    Onpas teillä upeat turkit!
    - Pipsu, Miiru ja Teye -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kommentti kiitos ♥

      Ehkä teillekkin kasvaa isot turkit jos syötte lohiöljyt mukisematta <3 ;)

      Poista
  13. Eksyin tänne... Ihania kuvia ja söpöjä kissoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun eksyit,toivottavasti tulit jäädäksesi! kiitos ♥

      Poista
  14. Ihan mielettömän ihania kuvia! :) Noiden yhteiskuvien lisäksi suosikiksi nousee myös tuo viimeinen kuva, niin hienon värinen taivas ja boke-pallot sen päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Oli ihana päästä kuvailemaan nättiin maisemaan, kun tää meidän asuinalue on oikeestaan pelkkää työmaata :(

      Poista