sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Purnauskis ja uudet lelut

Kävin perjantaina katselemassa Purnauskiksessa kisuja ja puhumassa työkokeilusta. Kissat olivat ihania, henkilökunta mukava ja muutenkin jäi tosi hyvät fiilikset paikasta. Pääsen sinne ehkä työkokeiluun, jos työkkäri antaa luvan. Toivottavasti antaisi niin saisi jotain eloa tähän työttömän elämään hah!

Nurri ♥
Kössi ♥
Viiru ♥
Lumi ♥
Micu ♥
 Kaikista kisuista en kuvaa saanut kun he viilettivät niin nopsaa kameraa karkuun, mutta olkoot!

Meillä kävi tänää myös Kattivaaran ihmiset kylässä, he toivat Ruffelle ja Cocolle pari kivaa lelua joista toinen on jo aivan kuolalla pilattu.. Toista lelua joka pörisi ja liikkui eteenpän kissat vain pelkäsivät eivätkä he oikeen tajunneet sen ideaa, mutta hauskoja leluja oli silti! Coco tykkää vetää matolelun punaisista naruista ja venyttää vähän niinkuin pompulaa, sitä Coco teki vasta sitten kun vieraat oli jo häippässeet. Me lahjotettiin Röllille ja Rosalle yksi ylimääräinen huiska ja Ruffen tonttupuku. Pitäisi varmaan käydä moikkaamassa Rölliä ja Rosaa joku päivä jos siellä päin joskus liikutaan.


''Isi'' toi Ikeasta lampun jonka pahvilaatikkoon Ruffe rakastui, sillä taisi tulla ikäkriisi kun heti pentupostauksen jälkeen se kokeili taas syöksyä laatikkoon. Kuvista tuli vähän huonoja, kun otinne niin kiireellä enkä ehtinyt säätää asetuksia. Ruffe jäi laatikkoon vähän jumiin, mutta onneksi pääsi omin avuin pois laatikon kynsistä.

''Kyllä minä vielä mahdun tänne''
''Mitenhän pääsis pois?''

28 kommenttia :

  1. Tuo olisikin mainio työpaikka :)

    VastaaPoista
  2. Monta asiaa eli vauhtia on piisannut :) 1. Kissakahvilaan harjoitteluun; se olisi varmaan upea paikka olla töissä ja seurustella samalla kissojen kanssa :) 2. Kiva että nyt on Kattivaarastakin käyty teillä kylässä noin ihanin tuliaisin ja ps. nysse Prisman edestä menee suoraan Kattivaaran pysäkille :) 3. Laatikot näyttää olevan kissoista vain niin huippuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä tosi kivaa päästä sinne, mutta katsotaan nyt miten tämä juttu tästä etenee! :) Kattivaaran väki oli kyllä tosi mukava ja kiva tietää että sinne pääsee ihan suoraan meidän lähi bussilla. Ruffen sukeltaminen laatikkoon ei ollut enään yhtä smoothia kuin pentuna, mutta hyväksyttävästi siitä silti suoriutui ;---)

      Poista
  3. Kiva työpaikka olisi, toivottavasti pääset.
    Ihana sinisilmä pehmopallero Rufus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos! Mekin ollaan kaikki yhtä peukkua.
      Rufus kiittää kehuista, kurpur ♥

      Poista
  4. Toivottavasti pääset, olisi kiva! Hauska tuo pahviloorakuva, hiukan on Ruffelle ahdas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä tosi kivaa, vaikka siellä onkin vähän kiirettä! Ruffe oli ensin menossa istumaan pahvilaatikkoon, mutta se oli ihan liian pieni siihen hommaan. Piti kokeilla sukeltamista ja onneksi se sentään onnistui ;D

      Poista
  5. Oi, ois kyllä ihan mahtava paikka päästä hommiin!
    Ihana laatikkoon sukeltaja. :)
    -P:n ihminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olisi! Ruffella oli niin paljon energiaa tossa päivällä että nyt se on vaan nukkunut makoisasti ♥

      Poista
  6. Me pidetään peukkuja, että työharjoittelu onnistuu! :) Kylläpä on sun elämä taas ollut kissaisaa ja sosiaalista. Ruffelle terveisiä, että on ihan yhtä suloinen pahvilaatikossa nyt kuin pentunakin. Nuppua hihitytti tuo viimeinen kuva, ja neiti on ihan vakuuttunut siitä, että sen poikaystävällä on maailman mainioin huumorintaju.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos! Oli tosi mukavaa, kun ihmisiä tuli käymään. Täällä kun ei kukaan mun tuttu oikein asu niin saadaan harvemmin vieraita kylään. Ruffe kiittää terkuista ja sanoo Nuppuselle, että äläs nyt ihan kauheesti naureskele ettei tule ryppyjä suloiseen nassuun ;D

      Poista
  7. Toivotaan että pääsisit Purnauksikseen! :) Olisi upea paikka työskennellä. :D Harmi ettei meillä päin ole kissakahvilaa, alkaa epätoivo iskeä kun kesäksi pitäisi päästä töihin.... :D

    Ja Ruffe, sun pitää vaatia isompia laatikoita. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi kyllä mahtavuutta! Töihin olisi tosiaan kiva päästä, kun alkaa tää tekemättömyys jo vähän kyllästyttään.. Mutta katsotaan miten tässä käy. Ruffe tykkää pikku laatikoista yhtä paljon kuin isoista ;---)

      Poista
  8. Haha, voi mihin jumiin Ruffe jäi xD

    Ja oispa kyllä mahtava työpaikka, pidän peukkuja että pääsisit sinne! Se vaikuttaa sellaiselta paikalta, että siellä työskenteleminen tuntuis lottovoitolta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisitpa nähnyt minkälaisia voltteja se veti että pääsi tuosta kinkkisestä tilanteesta pois :---D Kiitos peukuista, joku oli kuulemma siellä ollut päivän ja sanonut että ''juu moro, minäpä vaihdan alaa'' Oli kuulemma ollut kiirettä.. ;D

      Poista
    2. Haha, voi ei :D Kiirehän se on monesti just hauskaa! Päivät menee kuin siivillä ja tapahtuu kaikkea jännää.

      Ja ne voltit olisivat varmasti olleet näkemisen arvoisia :D

      Poista
    3. Niin eipähän aika matele! :---) Huomenna se selviää mitä tapahtuu, hui!

      Poista
  9. Oispa mahtipaikka työharjoittelulle! Koska se ratkeaa? Me peukutetaan täälllä siihen asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olisi! Torstaina käyn työkkärissä juttelemassa, eli silloin. Vähän jännittää mitä ne siellä antaa tuomioksi IIKS! Ja kiva kun sielläkin on peukut pystyssä ♥

      Poista
  10. Ihana Ruffe. <3 ja Cocon ilme 11. kuvassa on jotain niin söpöä! Toivottavasti saat työpaikan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffe on vähän hupsu ja tykkään kanssa just tosta Cocon kuvasta, on söpis <3 Kiitos!!

      Poista
  11. Ihana Coco tuossa ekassa kuvassa, niin söpö ^^ Toivottavasti se työkkäri päästää sut töihin, olisi kyllä tosi kiva paikka. Ja kai ne aika helposti työkokeiluihin päästää, ainakin jos osaa perustella hyvin mitä hyötyä siitä itselle on. Niin minäkin sain jatkettua omaa kokeilua kahdella kuukaudella, vaikka nihkeää olikin. :D
    Ps. meillä on niin hieno kuva Rufuksen järkyttyneestä ilmeestä, kun mato alkoikin yhtäkkiä liikkua ja täristä. :D Mutta onneksi sentään Coco sillä leikkii ja jospa ne tajuaa sen värinän idean jossain välissä. Parasta meillä on, kun laittaa lelun värisemään mahaa vasten ja sitten sitä saa potkia.
    Ps2. Tosiaan niinkuin Pepsin ja Maxin ihminen sanoi, niin sieltä vissiin tulee suoraan joku linkki (21?) tänne melkein pihaan asti ja sinne tallillekin pääsee linkillä, jos vaan viitsii istua siellä 1,5h ja vaihtaa välissä. :D Mutta käymään saa tulla, ihan kumpaan vaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan, vähän silti jänskättää! Muutenkin vähän hassua, että mikseivät päästäisi. Täällä vaan vaikuttaa olevan vähän kummalliset systeemit kun ei saa mennä ilmaseksi töihin vaan pitää kysellä työkkärin lupaa.. :D Ihan hassua, toivottavasti onnistuu!
      Ihanaa, että mies osasi kuvata ja sai onnistuneita kuvia ;--) Kokeilin laittaa tänään madon pörisemään Cocon päälle mutta ei se oikein tajunnut mistään mitään, Ruffekin vaan katsoi ihmeissään että ''mitä sä duunaat?'' :D Ehkä ne vielä tuosta ;D
      Aattelinkin, että se on 21 bussi, kun se menee tosta prisman edestä. Pistetään kyllä harkintaan kyläily, olisi ihana nähdä myös Rölliä ja Rosaa joskus ♥

      Poista
  12. Toivottavasti saat paikan! ♥ Oisi ihan unelma olla töissä eläinten kanssa ja varsinkin näinä aikoina tuntuu olevan kiven alla edes ilmaiseksi töihin pääseminen mihinkään... :(

    Voi kun Coco näyttää olevan onnessaan matosesta ja Ruffe minilaatikosta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä täälläkin toivomme!! Eläinten kanssa olisi kyllä ihanaa koska jos meinaa alkaa ärsyttää voi käydä rapsuttamassa kissaa ja sitten kaikki on taas hyvin :D Oon kans huomannu että töihin on vaikeeta päästä mutta ehkä vielä mäkin pääsen!

      Cocolla oli kyllä mahti ilme ja Ruffella kans ;)

      Poista
  13. Voi vitsi, olis varmasti mukava työpaikka :) pidetään peukkuja ja toivotaan, että pääset! Onpas hupsuja laatikkokuvia Ruffesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olisi, pitää toivoa :)
      Ruffe on vähän pöljä ♥

      Poista