lauantai 12. huhtikuuta 2014

Kesäinenpäivä

Perjantaina piti viedä Rufus kontrolliin, mutta 12tunnin paastottaminen ei ollutkaan niin helppoa, kun on tuommoinen ninjamirri niinkuin Rufus! Olise nimittäin torstai perjantai välisenä yönä saanut jotenkin kummallisesti ruokakaapin oven auki ja raadellut märkäruokapussin rikki, syönyt sen sisällön ja sotkenut. ♥ Rufus taisi päättää, että syö mielummin kuin menee tyhmiin verikokeisiin. Saatiin uusi aika tiistaiksi.

Naatiskellen

Rufuksen kanssa käytiin tänään ulkona kun selvästikkään eise enää kipeä ole, spurttailee se kuin hullu ja syö vaikka väkisin. Ulkona Rufus sai nauttia keväisestä ilmasta, päästi se villit laukka askeleetkin. Rufuksen kanssa on niin kiva ulkoilla kun se tykkää vipeltää minun edessäni kuin koira. Turkkikin sillä alkaa olla jo paremmassa kunnossa, eiköhänse tuosta vielä pörröisemmäksi ja lihavammaksi tule.

Vipeltää kuin hullu

Maha on mennyt parempaan ja huonompaan, pelottaa jo hiukan onkose giardia tullut takaisin. Tänään ja eilen oli taas aika vetistä äänitehosteiden kanssa. Kuten myös viime viikonloppuna, mutta viikolla se on kuulemma ollut taas parempana kuin nyt. Äh, inhottaa. Voikun pieni rakas parantuisi mahansa kanssa pääsiäiseksi niin ei menisi suunnitelmat ihan pipariksi. Olisi nimittäin tarkoitus ottaa Rufus espooseen Cocopopsin kaveriksi. En vaan tiedä uskaltaako, jos maha on edelleen kuralla noin pahasti.

 Rufus kokeili myös luontoon sulautumista

Unohdin espooseen Rufuksen valjaat ja meinasin jo hiipua epätoivoon, että eiköme nyt päästäkkään viikonloppuna ulkoilemaan. Onneksi tilaamassani uudessa flexissä oli mukana kuristuspanta josta modasin ei kuristavan version. Vähän jänskätti miten rufus tykkäsi kaulapanta ulkoilusta, mutta mielestäni ulkoilu sujui paljon paremmin kuin valjaissa. Positiivista, voidaankin kokeilla kaupalannan kanssa ulkoilua uudelleenkin. Vaikka valjaat onkin mielestäni turvallisempi versio, mutta voihan niitä vaihdella.

 Terhakas hännänpää

Tämä kaveri tahtoisi kovasti isoveljen jo kaveriksi

4 kommenttia :

  1. No nyt ei tainnut tulla mun kommentti Bloggerin läpi. Mutta laitan vielä uudestaan, eli onpa ihanaa nähdä Ruffe paremmassa kunnossa! <3 Toivottavasti masu rauhoittuu pian ja saatte viettää pääsiäisen suunnitelmien mukaan! Ihana tuo Cocon coco pops! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onneksi mulla on tämä, että kommentit tulee näkyviin heti niin tietää tuleeko ne kommentit vai ei! Kesä ilma teki Ruffelle hyvää, nytse käy vähän väliä maukumassa ulko-ovella että mentäskö uudestaan pliiis! Kylmästi sanon Rufukselle, että huomenna sitten taas jos on hyvä ilma. Inhottaa, kun Rufuksen maha on niin vaihtelevaa koko ajan ja alkaa pelkäämään pahinta. Tilattiin nyt Zooplussalta uutta ruokaa ja kaiken maailman mössöä, että maha alkaisi toimimaan kiinteämmin! Pitää myös toivoa että zooplus on nopea ja ehtii torstaiksi, koska perjantaina ei postit kulje.. Menee hankalaksi!

      Cocolla on kyllä niin suloinen tuo leuka, odotan innolla että popsu tuosta naamasta tummentuu ja näkisi jääkö tuo pieni piirto näkyviin kuinka hyvin tumman nassun keskeltä ja kuinka kivasti tuo leukakin erottuu! Aijai kun jänskättää<3

      Poista
  2. Janina poistin vahingossa kommenttisi sisällön tumpelo kun olen.... En nyt tiedä voiko sen palauttaa mitenkään.
    Rufus nautti kyllä tosi paljon ulkoilusta kun vipelti sinne sun tänne eikä paikallaan pysynyt. :D Ihanaa kun kesä tulee pääsee ulkoilemaan enemmän ja nauttimaan auringosta!

    VastaaPoista