maanantai 17. maaliskuuta 2014

Maailman vekkulein suklaamuro

Meidän ihana pikku suklaamuromme aka Cocopops on maailman ihmisrakkain pentu. Kotiin tullessa kipittää eteiseen pienen pieni vanupallo tervehtimään ja sanomaan ''heippa, miten teidän työ päivä on mennyt?'' Coco myös kertoo hänen jännistä seikkailuistaan yksin kotona. Asiaa on niin paljon, että sitä riittäisi seuraavillekkin päiville uusien seikkailukertomusten rinnalle. Cocopops on hyvin erilainen luonne kuin Rufus, Rufus tykkäsi nukkua milloin missäkin, muttei ikinä sylissä. Cocon lemppari paikka taas on mamman sylkky ja siinä onkin mukava ottaa päiväunia raskaan päivän jälkeen. Kehräys on myös todella kova äänistä tällä suloisuudella, sohvallekkun istuu pikkuisen viereen alkaa niin kova hurina ja se vain jatkuu ja jatkuu, kunnes pienelle tulee uni silmään. Coco myös tykkää antaa emolleen hierontaa, kun emon niskat tai raajat ovat kipeänä tai ihan muuten vaan. Coco on kaikin puolin täydellinen villi vekkuli, jota rakastan aivan hirmuisesti.


Päivä spurttien aikana Coco tykkää leikkiä hiirenheittoa, siinä minä heittelen hiirtä sohvalta lattialle ja vauhti kissamme ryntää painimaan tämän pienen hiirulaisen kanssa, kunnes onkin aika tuoda hiirulainen takaisin emolle jotta emo voisi heittää sen uudestaan. Coco siis tykkää noutaa hiirulaisia ja paperi palloja, pikkuinen myös kuljettaa suussaan kaikkea mitä pystyy ja sepäs onkin suloinen näky. Coco myös tykkää leikkiä pallolla jota se potkii ympäri ämpäri asuntoa ja juoksentelee villisti perässä. Meidän poika on myös kovin fiksu, kun hänen tekee mieli tehdä pahojaan ja emo hiukan kieltää, alistuu meidän pikkuinen ja lopettaa pahanteon saman tien. No ei ehkä ihan saman tien, saattaa tulla pari uhmakasta yritystä vielä jälkeenpäin, mutta lopuksi ollaan kiltisti.


 Ruokahalua meidän uudella pojalla olisi Ruffellekkin antaa. Ostimme 1,5kilon pussin raksuja noin 1,5viikkoa sitten ja se on jo melkein tyhjä. Raksuja menee ja peräpäästä tulee tavaraa sen mukaisesti. Onneksi tavara on tällä hetkellä aika hyvä laatuista, eikä lääkkeiden lopettaminen ole johtanut hirveisiin ripuli oireisiin. Cocon paino on myös noussut aivan kauheasti ja poitsu painaakin varmaan jo kolme kiloa. Viimeksi kun viikonloppuna mittasin painon taisise olla jotakuinkin pyöristettynä 2,8kiloa. Meidän ihanalla suloisuudella on niin iso pallomaha, että sitä voisi rapsuttaa niin kauan ja niin paljon kuin sielusietää, onse sen verran söpö.


Kaikin puolin Coco on täydellinen, rakastava ja lihava kollin alku. Kaikilla pitäisi olla yksi Cocopopsi kotona, silloin ei tunne olevansa 'ei rakastettu'. Coco kyllä pitää huolen, että jokainen saman katon alla saa rakkautta. Sunnuntaina Rufuksen tilassa oli tullut vähän takapakkia niinpä saattoi tulla pieniä kyyneleitä silmään, siinä Coco sitten hetken ihmetteli mikä emoa vaivaa. Coco tuli ihan kiinni minuun, hurruutti ja yritti rauhoitella. Coco selvästi jo ymmärsi, että nyt emo oli surullinen ja kaipasi lohtua.♥



21 kommenttia :

  1. Voi ei kuinka söpö coco on!!
    Tuo on kyllä 'paras' luonne, mitä kissalla voi olla. Siis kun tulee itse syliin ja muuta semmoista.
    Meillä nuo höpötassut tulee syliin korkeintaan silloin kun yritän syödä :'D
    Ihmeellistä kyllä, Ukista on alkanut kuoriutua tuo hellyydenkerjäys -puoli, se tulee illalla meidän väliin nukkumaan ja Kaarle tulee joskus kainaloon aivastelemaan :D -Tiina T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniinpä on se aivan ihanan täydellinen kissimissi ettei parempaa voi saada, kunhan vain ei aikuisena muutu kylmäksi XD Meillä Cocon kerjäys yrityksetkin onniin söpöjä, kattoo niin surullisella ilmeellä vieressä ja laittaa tassua käteni päälle ja on ihan '' antaisitko edes hiukan ;_; '' Melkein en voi vastustella tätä näkyä..

      Rufuskin kuulemma on paljon läheisriippuvaisempi ainakin miehelle, eise ikinä mulle mutta huhujen mukaan tulee nykyään viereen puskemaan ja oli jopa kerran tehnyt tuota tassuhierontaa, kerjää rapsutuksia sun muuta. Eise kyllä ikinä minulle ole tuollainen :( Mutta ehkä niillä on joku 'bros before hoes'' äijä juttu, kun minut jätetään ihan ilman hellyyttä!

      Poista
  2. Voi miten ihania kuvia Cocosta! :) Pumpuli on myös ahmatti ja kerjääminen on tuttua, varsinkin silloin ku oon täyttämässä ruokakuppia niin se sekoaa: hyppii takajaloillaan, huitoo tassuillaan, pyörii ympyrää ja maukuu :D

    Tässä pari kuvalinkkiä jos vaan toimivat:
    https://fbcdn-sphotos-f-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn2/t1.0-9/q71/s720x720/603506_10202899564637768_2022600661_n.jpg

    Eilen käytiin ekaa kertaa ulkona :)
    https://fbcdn-sphotos-b-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc1/t1.0-9/q71/s720x720/999965_10202953463625209_195711842_n.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kun on Pumpulista söpöjä kuvia, näitä saa laittaa lisää ja niin paljon kun haluaa. Onniin kiva seurata ees jonkun pennun kasvamista ja kehittymistä että kuinka iso jöllikkä sieltä oikein tulee. Pumpulilla on jo nyt hirmuisen pörröinen turkki ihan oikean nimen ootte kyllä antanu pienelle pörrölle <3 Miten teillä muuten testitulokset ja onko maha vielä huonona vai kaikki ok? :)

      Poista
    2. Pumpulilla on kyllä tosi pörröinen ja tuuhea turkki :) Ulkona se sähköistyy ja sit siihen tarrautuu kaikki roskat ihanasti :D

      Ulostenäytteet piti kerätä la, su ja ma, mut maanantaina en enää saanut näytettä kun Pumpuli ei käynyt kakalla. Vein purkin eläinlääkäriin mut lopulta päädyttiin siihen että yritän vielä metsästää loppupäivän sitä näytettä... No huonoin tuloksin, en saanut näytettä vaan tänään lähti eviraan ainoastaan lauantaina ja sunnuntaina kerättyä kakkaa, tosin silloin sain onneksi useasta eri tuotoksesta otettua.

      Tänäänkään Pumpuli ei oo vielä kakannut, mutta kun aamulla siivosin laatikkoa niin hiekan seasta löytyi yöllä tehty ja peitetty KIINTEÄ pökäle! :) Niin ja vaikka kakka onkin pahasti ripulia välillä ollutkin niin silti tosi tummaa koko ajan. Elättelen siis toiveita että ei olis enää giardiaa vaan maha muuten vaan kovilla.

      Mitä maitohappobakteeria muuten syötät?

      Tosi kivaa kyllä kun saa seurata toisenkin kasvua samasta pentueesta ja varsinkin tää vertaistuki sun blogin kautta on ollut tosi mahtavaa! :)

      Suloiselle Cocolle paljon rapsutuksia, Ruffelle myös! Tässä vielä tänään kuvattu video Pumpulista missä se tutustuu leikkirataan, oli muuten ihan nappiostos, Pumpuli on leikkinyt tolla tänään tuntikausia! :D

      https://www.youtube.com/watch?v=M2kG5mzh0i4&feature=share

      Poista
    3. Koko pentue taisi olla aika pörröinen ja pullea paitsi se yksi sininen poika oli hiukan laihulimpi. Me ei olla vielä ulos uskallettu mennä, kun on kauhea pöpö kammo nyt tuon giardian jäljiltä.. Mutta ehkä kesämmällä sitten :D

      Meillä alettiin keräämään eilen illalla näytteitä Ruffella, Ruffen maha on edelleen aivan oranssillaripulilla, eikä nyt ymmärretä mistä kiikastaa. Välillä se menee parempaan ja välillä huonompaan, ihmeellinen vuoristorata :( Viimeksi otettiin samanlaisesta ulosteesta ne Giardiatestit ja näytti negaa, nyt sitten koitetaan uudestaa onko tullut muutoksia lääkkeiden lopettamisesta. Aiotaan lähettää kakat sitten perjantaina eviraan :) Toivottavasti Negaa näyttää teidänkin testit!

      Cocolla on kakka maitohappobakteerin (http://www.verkkosivuapteekki.fi/Aptus-Tehobakt-jauhe-140-g-500-g-tai-1000-g) ansiosta taas parempaan päin, jee<3 Se oli eilen töissä ollessamme tehnyt ripulin ja astunut kakkaan.. Onneksi ei ollut paljoa sotkenut, mutta kloriitilla piti vetäistä koko asunto. Naurattaa kyllä hiukan kun reilu kuukauden on puheenaiheena ollut kissanpaska :DD Ei kyllä tämän kakkarumbailun jälkeen tarvitse puhua asiasta sen koommin. Alkaa jo hiukan kyllästyttää!

      Jee kiitos, että vertaistuki on ollut mieleen, mustakin on kivaa aina kuulla teidän kuulumisia, että miten sielä menee ja kuinka vatsa voi! Cocolle ja Ruffelle on lähetetty rapsutusterkut ja pumpulille terkkuja takaisin. Tuo leikkirata on kyllä ollut meidänkin mieleen, muttei olla vielä annettu sitä takaisin leikittäväksi. Se on ollut kerran saunassa, mutta sen voisi ehkä vielä jollain kloorilla pesaista. Cocolla on nyt ollut tosi vähän leluja käytössöä mutta onneksi parhaimpia kertakäyttö leluja onkin ollut sanomalehti pallot ja vessapaperi hylsyt :D

      Ja onpas pumpuli ihanan näköine tuossa videossa, niin suloinen pörröpallo<3 Siitä tulee kyllä iso tyttö :)

      Poista
    4. Heh, on tää elämä tosiaan ollut jo pidemmän aikaa yhtä "paskaa" :D Koko ajan sitä vaan jännittää et millasta tuotosta mahtaa tänään tulla. Onneks meidän jääkaappi on sentäs taas ulostevapaa kun näyte on matkalla eviraan :D

      Sen verran kuitenki vielä aiheesta, että Pumpuli tekee KIINTEÄÄ! :) Mitään lääkitystähän meillä ei sen giardiakuurin jälkeen oo ollut. Äsken kävin kuitenkin apteekista ostamassa tuota maitohappobakteerijauhetta, hyvähän sitä on syöttää jonkun aikaa vaikka ei ripulilla oliskaan. Ruokavalio on tällä hetkellä purkkiruokaa + sekaan raakaa lihaa, vitamiini ja välillä kananmunan keltuainen.

      Onks teillä nyt se formaliiniin keräys siis menossa?

      Poista
    5. Jee hyvä että pumpulin maha on mennyt parempaan! :) Tuo maitohappobakteeri on muutenkin hyvä olla, kun sitä voi aina antaa jos kissan maha menee huonompaan suuntaan, auttaa tosi nopsaa! Meillä ollaan syöty vaan raksuja tuohon ripuliin ja päivässä cocolle 50grammaa märkäruokaa johon laitan tuon jauheen sekaan. Joo, meillä nyt otettiin Ruffelta ensimmäinen näyte eilen illalla ja Cocolta ajateltiin ottaa pe la su, toivottavasti tulee hyvät tulokset. Kerro heti sit teiän tulokset kunne tulee!!

      Poista
    6. Näköjään eisaa postittaa ennen viikonloppua, niin täytyykin ottaa näytteet vasta viikonloppuna.. Voi vitsuliini, nyt ärsyttää.. Toisaalta eipäniitä tuloksia sen nopeammin olisi tullutkaan. :(

      Poista
    7. Aivan, meinasinkin kysyä et saako perjantaina lähettää näytteitä kun jäävät viikonlopuksi jonnekkin odottelemaan. Harmi, mut toisaalta pääsette helpommalla kun keräätte sitten molemmilta samaan aikaan ja samaan :)

      Tulen kyllä kertomaan tulokset heti, voi kun ne sais jo pian tietää! Jostain vanhasta keskustelusta luin että evirassa testataan giardiaa vaan tiistaisin, tiedätkö pitääkö vielä paikkansa?

      Poista
    8. Niin viikonloppuna se on ehkä helpompikin ottaa :) En kyllä tiedä yhtään että otetaanko milloin, mutta me viedään maanantaina postiin ykkösluokassa niin pitäisi ehtiä tiistaiksi, jos sitä tosiaan otetaan vaan tiistaisin. Onpas tyhmä päivä jos alkuviikosta pitää viedä niin miksei olisi vaikka torstai niin alkuviikon testit ehtisi testeihin ja perjantaina ehtisi soittaa tuloksista! :D Odotan jo innolla pumpulin tuloksia!

      Poista
  3. Onpa Coco kasvanut! <3 Ihanan lempeä ja hassu poika! Kivoilta kuulostavat teidän hiirileikit ja muut. On kyllä jännää, miten kissat ovat ihan omia persooniaan ja pienestä asti erilaisia. Juuri tuollaista hellyysterapiaa tarvitsetkin, kun on ollut niitä koettelemuksia. Sitten onkin kyllä teillä niin ihanaa, kun molemmat kissat ovat terveinä ja saatte olla kaikki yhdessä! Soittiko se lääkäri eilen, ja miten Ruffe voi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin on, vastahan se oli niin pieni ja nyt sillä on jo iso pallomaha! Coco on lukenut teidän blogia ja ottanut nuppusesta mallia kun on niin kiva kuljettaa saaliita pitkin poikin :) Olisi joo tosi mahtavaa kun saatas kisset terveeksi ja hyvin voiviksi <3 Cocolla tuli illalla vähän löysempää, mutta annoin maitohappobakteeria pienessä määrässä märkäruokaa ja aamulla oli jo taas parempi. :) Uskon että Coconkin maha vähän hellänä kaikkien lääkkeiden jälkeen, mutta jospa tämä tästä.

      Ruffe ei oo tainnut käydä vielä eilis aamun jälkeen tarpeillaan, kai? En ainakaan oo saanu informaatiota :D Mutta lääkäri sano,i että verinen uloste johtuu vaan paksusuolen ärtyneisyydestä ja uskoi, että sen alkueläimen todennäköisyys on hyvin pieni, mutta kannataa kummiskin ottaa testit. Meillä oli tylosin antibioottia kaapissa, ja sitä annetaan paksusuolen tulehdukseen ja löysään mahaan niin lääkäri sanoi, että voidaan antaa sitä nyt Ruffelle jotta maha vähän rauhottuisi. Jos kaikki testit näyttää negatiivista ja mahan oireilu jatkuu, pitää Rufus viedä lääkärille ja otetaan tulehdusarvot ja muitakin testejä että saadaan selvennys. Toivotaan että tuo Tylosin auttaa! :)

      Poista
    2. Onpa hyvä, että oli noin huojentava keskustelu lääkärin kanssa - ja toivotaan tosiaan, että Rufuskin alkaa parantua eikä niitä alkueläimiä ole. Kiva, että Coco on ottanut oppia Nupusta. :) Jujukin tykkäsi pienenä hakea hiirtä, mutta jostain syystä se ei enää tuo hiirtä mulle takaisin. Pöh. Minusta (laiskiaisesta) kun se oli niin kiva leikki. :)

      Poista
    3. Hiirenheitto on kiva leikki meille laiskoille, antaa kissan riehua samalla kun katselee sohvalla telkkaria, sitten taas vähän ajan päästä voi heittää sen lattialle! :)

      Poista
  4. En yhtään ihmettele, että rakastat noin söpöä karvapalloa! Coco on varmaankin suloisin kissanpentu maan päällä! Viimeinen kuva on kyllä kaikkein paras... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeisen kuvan pitikin olla koko postauksen kohokohta yllätys ;D Coco kiittää ja riehuu täällä onnensa kukkuloilla. Kaikki kissanpennut on kyllä suloisia, mutta tietysti se oma on suloisin <3

      Poista
  5. Heippa

    Ihana lukea täällä Morrisonin sisarusten kuulumisia. Morrison on siis samasta pentueesta kuin Coco ja Pumpuli :)

    Morrisonin luonne näyttäisi olevan aika samanlainen kuin Cocon. Meillä mennään usein sata lasissa, tutkitaan paikkoja, ollaan uteliaita ja rohkeita ja todella ääneikkäitä :D
    Morrisonilla on myös aina sata tarinaa kerrottavana. Morrison ei tosin ole niin sylikissa, vaan vähän sellanen oman tien kulkija. On aina siellä missä me ollaan ja seuraa mukana, mutta sylissä ei viihdy niinkään ellei siihen omaehtoisesti tule. Todella rakastettava hassu ja humoristinen pentu, aivan ihana. Täysin ollaan sydämemme sille menetetty!

    Meillä on ollut ihan samat ripulit kuin muillakin pennuilla. Eli taistellaan edelleen ripulia vastaan. Juuri eilen saatiin negatiiviset tulokset näytteistä ja uusi antibiotti. Maha on edelleen ripulilla ja siihen lääkkeeksi tylosin. Voin kertoa tänne sitten kuulumisia alkaako se auttamaan.
    Morrison painaa nyt noin 2,7 kg :) ja painaisi varmaan enemmän , jos ruoka pysyisi joskus sisällä.

    En osaa laittaa tänne kuvia. Mitenkähän se tapahtuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki sisarukset vaan koolle! Morrison vaikuttaa todella hurmaavalta kollinpojan alulta, toivottavasti saataisiin kaikkien mahat kuntoon. Olisi kivaa kun voisi ilman stressiä nauttia uudesta perheen jäsenestä. :) Onneksi tulokset oli negatiiviset, mäkin täällä täpinöissä odotan eviran soittoa, että saataisiin kans tietää et onks giardia vihdoin päihitetty, ois aika mahtava juttu nimittäin :)

      Kuvia voit laittaa vaikka osotteen http://tinypic.com/ kautta, sinne uppaat kuvan (sitä ei nää muuten kun vaan suoralla linkillä) ja laitat siitä linkin sitten tänne, niin käyn kattelemassa kuinka iso poika teillä on<3

      Poista
  6. Mä luin tuolta sun vanhempien tarinoiden julkaisuista kommentteja. Ollaan kyllä annettu ihan eri määriä pennuille lääkkeitä. Jännä et ne noin vaihtelee.
    Meille määrättiin 5 päivää trikozolia ja 5 päivää sen jälkeen axiluria. Sen enempää ei näitä lääkkeitä syötetty, vaikka trikozolin lopettamisen jälkeen kakka muuttui takaisin ripuliksi ja on sitä edelleen..

    Mutta kuitenkin testit negatiivisia, joten jaksan uskoa että giardia olisi kukistettu!
    Onko Pumpulin tulokset jo tulleet?

    Olisi joo todella kiva päästä nauttimaan ripulittomasta elämästä kissan kanssa :) Mutta kyllä se sieltä, kunhan nyt ei vain ole mitään muuta vaarallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meillä oli ihan överi määrät läääkkeitä, ei meille edes oikein annettu mitään päivää sanottii vaan et antakaa näitä nyt niin kauan ku annnatte... Toivottavasti Morrisonin Ripuli hellittäisi, onse kummakun sei lähde. :( Pumpulin omistaja varmaan kertoo tänään tuohon uuteen postaukseeni testi tulokset, ainakin lupasi tulla heti kertomaan kun tulokset tulevat! Mekin saatiin ne Cocolta ja oli negatiivinen!! <3

      Poista