lauantai 5. marraskuuta 2016

Hyvää synttäriä Puffetus

Rufuksella onkin tänään syntymäpäivä, joka alkoi letkeästi nukkumalla oikein pitkään. Herättyä Rufus tuli antamaan isille joka aamuisen rakkausleipomuksen karvapullan. Olen kamalan katkera tästä, että Ruffe kömpii joka aamu miehen kainaloon leipomaan kävelemällä ensin tyyriisti minun yli.. Onko tämä reilua, ei minusta! Mutta Ruffe saa leipoa isiä niin paljon kuin tahtoo ainakin synttäreinä vaikka olenkin kateudesta vihreä.


Aamuisten rakkausleipomusten jälkeen, Ruffella oli onnenpäivät sillä oltiin käyty ostamassa sille kokeiluun Rufuksen lemppari ruokaa nimittäin Feline Porta 21 -kanatölkin. Kyllä Ruffe vaan heti tajusi mistä on kyse. Ruffe naukausi innoissaan vain pelkän purkin nähdessään. Kyllä Ruffe tietää, kun on sitä hyvää herkkua tulossa. Eikä Rufus alkanut ruuasta edes kutisemaan mikä on ihan tosi hyvä juttu. Nyt toivotaan tietysti sit kans sitä ettei vatsa ottanut tästä kokeilusta hallaa, mutta ainakin ennen Ruffe on pystynyt kyseistä ruokaa syömään mielin määrin. Lautanen imuroitiin super nopeaa puti puhtaaksi eli taisi olla mieluinen herkku tämä.

Tämmöinen lelu lähti mukaan!
''No kai tätä hetken voi nuuhkutella..''
''mutta mielummin ottaisin Nupun kainaloon kuin tämän tylsän lelun..''
 Ostettiin Ruffelle myös lelu, mutta ei se oikein tuottanut minkäänlaisia fiiliksiä eli vissiinkin aika tylsä kapistus. Mua vähän harmittaa, että mustin ja mirrin leluvalikoima on muuttunut jotenkin huonoksi. Meidän lähi myymälässä ei ollut melkein ollenkaan kissanminttu -leluja mikä on tosi harmi. Melkein kaikki oli vain jotain huiskan tyylisiä tai pelkkiä tylsiä pehmopalloja, hö. No onneksi sentään oli hyvää ruokaa! Loppu päivä onkin mennyt Ruffella nukkuessa sängyssä, kyllä taitaa alkaa pojalla jo ikä painaa. Rufuksen kakkukestejä saatte katsoa videon -muodossa. Hyviä katselu hetkiä!

♥ PALJON ONNEA RUFUS NELJÄ VUOTIAS IHANA POIKA ♥

40 kommenttia :

  1. Onnea SuloinenSinisilmä ♥

    Hyvää vauhtia kakku maitti, kyllä :D

    VastaaPoista
  2. Onnea Rufuuuus! Oot vuosi vuodelta komeampi! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
  3. Onnea Ruffeliini!
    Ei kai vaan pari kynttilää jäänyt syömättä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei jäänyt, söin ne heti kun mami lopetti kuvaamisen, mokoma kuvaaja!! Kiitos!

      Poista
  4. Onnea Rufus ja paljon vuosia lisää. Kakku maistui.

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea komealle neljävuotiaalle! Kakkuhan oli niin herkullinen, että suorastaan kutitti nenää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku oli herkkua, saisi tulla useamminkin herkkukakkuja?? Kiitos ♥

      Poista
  6. Onnea Rufukselle! Pidetään peukkuja, että herkkuruoka saa säilyä jatkossakin sallittujen listalla. :)

    Terkuin: mahavaiva-giardia-googletuksella blogin löytänyt uudehko lukija, joka aina piristystä kaivatessaan tulee katselemaan tuota loistavaa banneria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tassut on pystyssä, mutta tuskinpa. Emo ja isi on ihan tyhmiä kun ei ostele mulle aina herkkuja. Jäi kuulemma mini viiru peppuun kun kävin tekemässä kakkosen, pyh sanon minä! Lisää kanaherkkua!! -Rufus

      Meinasinkin miettiä jo bannerin vaihtoa, mutta ehkä annan sen sitten olla ;)

      Poista
    2. Hahaa, onneksi Rufuksen esitelyssä on tuo toinen heinänsyöntikuva. Sille voi sitten käydä nauramassa jos banneri menee vaihtoon. :D

      Poista
    3. Katsotaan meneekö, eka pitäisi saada hyviä kuvia! :--D

      Poista
  7. Isosti onnea Rufukselle <3 <3 täällä ollaan peukut ja varpaatkin pystyssä sen puolesta, ettei herkkuruoka aiheuta vatsavaivoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se onneksi aiheuttanut mitään sen isompaa ehkä ihan miniskidisti pehmeämmän josta jäi piiienen pieni viiru peppukarvaan, muttei sen isompaa! Eli ei tapahtunut mitään peruuttamatonta! Rufus kurisee kiitokset ♥

      Poista
  8. Nuppu katsoi silmät silkkoina sydäminä Ruffen juhlapäivän viettoa mutta naukaisi vähän äreästi mamille, kun en suostunut varaamaan sille Onnibus-lippua. Ei siis toteutunut Ruffen synttäritoive Nupusta kainalossa. :-/ Nuppu ei muuten enää tunne oloaan kovin puumaksi, kun oma sulhokin saavutti vihdoin täysi-ikäisyyden. Ehkä nyt olisi jo niiden häidenkin aika. :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rufus on samaa mieltä, naimisiin vain heti ja Nuppu onnibussiin!! Mitä se anoppi siellä sitä Nuppua omii?? Nupulla olisi ihan yhtä hyvät oltavat tääällä ellei jopa paremmat koska no Rufuksen kainalo?? ♥♥

      Poista
  9. Paljon onnea nätti sinisilmä! ♥

    VastaaPoista
  10. Onneksi olkoon ihana Rufus! <3 Näytti kakku olevan tosi hyvää viimiseen suupalaan asti. :) Mäki oon ollut harmistunut, kun M&M:stä ei enää saa niitä mitälie kanadan kissanminttuisia leluja, se porkkana on ollu niin paras lelu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku oli Ruffen mielestä ihan parasta, kiittää hän kuristen ♥ No sanoppa, olisin halunnut juurikin ostaa Ruffelle jonkun vihanneksen mutta ei niitä ollut :( Onneksi vanha porkkana on edelleen kiva kun sen välillä ottaa piilosta pois!

      Poista
  11. Suuret onnittelut ja kehräykset komealle Rufukselle! Onpa herkun näköinen kakku ja ihanaiset aamuleipomiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan minun pitänyt itse leipoa itselleni kakku? Kun olen niin hyvä näissä leipurihommissa! Kiitos ♥

      Poista
  12. Onnea Rufukselle!

    Jännä tuo lelujuttu, mä kun olen yrittänyt etsiä Amelle lelua ilman kissanminttua eikä niitä tahdo löytyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli vain kissanminttuhuiskia mutta lelu lelut oli vain jotain pehmoleluja! :--D Rufus kiittää ♥

      Poista
  13. Myöhästyneet synttärionnittelut Ruffe! <3

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea ihanuudelle! ♥ Mahtava juttu, ettei kutinoita tullut eikä toivottavasti tullut tämän julkaisun jälkeenkään eikä masujuttuja! :) Synttäripäivä kuulosti tosi onnistuneelta ♥ Rapsuja molemmille karvaotuksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut kutinoita eikä masujuttuja!! Wuhuu! Ehkä pieni ero oli kakkosessa mutta ei sen suurempia. Maha alkaa varmaan tottumaan jo vähän paremmin muihin ruokiin :) Ihanaa ihanaa ♥ Ja tietysti kiitoksia ♥♥ Rapsut välitetty!

      Poista
  15. Näin tämän vasta nyt! Mun riiderissä on kai joku vika, tänään tuli yli 200 postausta.
    Mutta hyvänen aika, onnea synttärilapselle, vaikka nyt myöhässäkin! Rapsutusta, hellintää ja pusu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sit on kyllä varmasti jotain vikaa jos noin monta tuli kerralla! Rapsut, hellinnät ja pusut annettu ♥ Rufus kurisee kiitokseksi!

      Poista
  16. Myöhästyneet onnittelut täältä!

    VastaaPoista