maanantai 23. toukokuuta 2016

Mummin partsi on paras

Pitikin postata jo eilen lauantain ohjelmasta, mutta päätin sitten tehdä vapaapäivästä hulinapäivän. En ole ihan varma mikä siivouspörriäinen minuun iski, kun päätin pestä parvekkeen ja ikkunat perin pohjaisesti. Ensin tietysti parvekkeelta piti siirtää kaikki tavarat pois, että laatat pystyi imuroimaan ja pyyhkimään märällä. Cocohan oli jo tässä vaiheessa mennyt piiloon, koska imuri on mitä pelottavin asia ikinä. Sen jälkeen lattian puulaatat pois ja uudestaan imurointi niiden alta ja eikun vettä heittelemään parvekkeen likaisiin nurkkiin. Ruffe kovasti ihmetteli mitä vesileikkejä oikein parvekkeella hommailen, muttei kuitenkaan viitsinyt tassulla astua kostealle lattialle ja hyvä niin sillä parvekelasit olivat apposen ammollaan. Kun parvekkeen lattia tuli puhtaaksi oli aika laittaa tavarat takaisin oikeille paikoilleen ja vaihdettiin myös vähän parvekkeen järjestystä mikä on musta tosi kiva juttu. Ruffen penkki pysyi kuitenkin samassa paikassa. Poika, kun tuntuu tykkäävän vaan yhdestä ainoasta parvekkeen penkistä tai siltä minusta ainakin tuntuu sillä ei sitä ikinä muilla penkeillä näy eli siksi Ruffen paikkaa ei viitsinyt siirtää eikä oikeastaan edes tarvinnut. Pojat onkin viihtyneet monena päivänä parvekkeella, kun sielä on vähän viileämpi kuin mitä meillä sisällä. Kuumuus johtuu aika varmasti siitä, että meillä ei ollut sälekaihtimia, mutta onneksi siihenkin tuli tänään muutos eli nyt voimme nukkua iloisesti pimeässä.

Parvekkeen pesun ja hetkellisen chillauksen jälkeen päätin, että tahdon ikkunoista puhtaat. Sitten taas mentiin nimittäin ostamaan ikkunankuivainta, jota meillä ei ennestään ollut. Vanha, kun oli siirtynyt vahingossa roskiin.. Onneksi kuivaimia saa kaupasta nopeasti eli pystyin alottamaan melkein heti ikkunan pesut. Ikkunoita pestessä pitää olla tarkka, ettei kukaan hyppää niistä ulos siispä Rufus laitettiin vessaan olkkarin ikkunan pesun ajaksi. Puhdasta kuitenkin tuli ja nyt saankin luvan olla pesemättä niitä taas vuoteen. Meidän ikkunat kyllä varmaan likastuu tosi nopeasti, kun parvekkeen alla menee tie, mutta ei voi mitään. Mitenhän tämä meni nyt mun siivouskertomukseksi, kun piti kertoa lauantain ohjelmasta..

Lauantaina mentiin käymään Tampereen mummolassa Ruffen ja Cocon kanssa. Coco oli aluksi taas hirmuisen epäileväinen ja käveli matalana, kun taas Ruffe meni häntä pystyssä välittämättä uudesta paikasta. Tämähän oli kissoille uusi paikka, koska mummolan sijainti oli muuttunut pääsiäisen aikaan ihan toiseksi, mutta ei näköjään pelottavammaksi. Coco ei nimittäin pysynyt piiloissa paria sekuntia kauempaa vaan tykkäsi se tutkia kovasti uusia paikkoja. Mummolassa on ihanan iso parveke lasitettu tietenkin, jossa pystyi hengailemaan ja tutkimaan uusia hajua. Parvekkeella on myös toinen osio, jossa ei ole parvekelaseja ja päästin Cocon tutkimaan myös sinne. Ruffea en uskaltanut ottaa mukaan, koska se on niin utelias, että olisi varmaan hypännyt sieltä alas, mutta onneksi Cocon kanssa ei tarvitse pelätä. Mummolassa tarjolla oli lohta meille ihmisille kuin myös kissoille, harmi vaan lohi ei maistunut kummallekkaan pojalle. Nyt jäi kyllä hyvät D-vitskut saamatta. Hetken aikaa siinä hengailtiin, kunnes lähdettiin miäspalvelijan kanssa vähän shoppaamaan ja jätettiin pojat mummin hoivaan. Kuulemma Cocokin oli osannut jopa chillata sohvalla ja nauttia rapsuista, hyvä Coco! Aina ei tarvitse pelätä, ei ainakaan kauhean kauaa. Parin tunnin päästä tultiinkin takaisin hakemaan pojat kotiin. Mummi kertoi että pojat olivat olleet oikein villillä päällä ja ihan leikkineet. Cocokin oli leikkinyt ja vielä ihan vieraassa paikassa, voi mamman pikku mussukka nyt äiti on ylpeä ♥ Mummolaan täytyy mennä uudestaankin ja tietysti myös mökille, jonne päästään muuten tasan kuukauden päästä iiks loma tule jo!

''Mitäs tuolla oikein on?''
''Jaa tässä on hiekkalaatikko''
''Ruffe tää on aika hyvä piilo''
''Mitenhän tonne toiselle puolelle pääsis? Mamii avaa ovi!!''
''En mä mitään täällä maistele en en..''
Ruffe on maastoutunut
''Noita kukkia voisi vähän haukata jos vaan saisin''
''Ruffe hei keksiksä jo miten tonne toiselle puolelle pääsee?''
''No en mut tääl on kans ihan hyvä''
''Kappas niinpäs onkin!''
''purrhurr mummi ♥''
''No mummero nyt lisää niitä rapsuja ja vähän äkkiä!!''
''Tää on kyl ihan kumma juttu..''
''Miten sä emo sinne pääsit??''
''hahaa nyt mäkin oon täällä''
''Mitähän tuolta löytyisi, hämähäkkejä kenties?''
''Isi istuu tuola sisällä ja syö jotain hyvää''
''Sitten tutkitaan tämä paikka''
''Mukavan pehmeä penkki tämäkin''
''Lällällää mäpäs saankin syyä nää kukat ihan yksin!''
''Siis miten sä sinne pääsit?''
''No tästä ovesta tietenkin!''

28 kommenttia :

  1. Ihana seikkailu poitsuilla! :-D Aika mystinen vain tuo kaksiosainen partsi! Voi kun mekin päästäisiin joskus taas porukalla edes jommassakummassa mummulassa käymään, mutta matka on niin pitkä ja Juippi ihan kamala pikku tutkimusmatkailija... :-D (Kaikkea pitää sorkkia ja tiputella - ja joka paikkaan on pakko kiivetä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo parveke oli kyllä tosi kiva ja oli niillä vielä toisella puolella taloa myös vähän pienempi partsi. Pitkä matka on kyllä inhottava ainakin julkisilla mennä. Ruffen ja Cocon kanssa matkustaminen on onneksi kivaa, kun he eivät tee hirveätä tuhotyötä :D Cocoa kyllä vähän pelottaa autoilu ja Ruffe ei osaa olla relax.. Siitä seuraa sitten se että Ruffelle tulee kuuma. :( Ehkä tekin pääsette vielä joskus mummolaan <3

      Poista
  2. Huolellisen näköistä tutkimustyötä :D Ihanaa kun olette löytäneet lempipartsin. Tokihan huolehditte jo, että uusi kutsu on voimassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutkimukset on tärkeitä! Meille on aina avoimet ovet ja jos ei meille niin ainakin kisuille ;)

      Poista
  3. Melkein kuin seikkailu, mut ei turhan villi!

    VastaaPoista
  4. Uusia jänniä, muttei pelottavia juttuja! Just hyvä!

    VastaaPoista
  5. Todella kissamyönteinen mummola teillä. Löytyy partsia ja piiloja ja vaikka mitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissamyönteiset mmummolat on kivoja! Toinen mummola eli minun äitini taas ei tykkää kissankarvoista ja ottaa pojat mielummin vaan mökille kuin omaan kotiin :D

      Poista
  6. Asianmukainen partsi, täällä ihminenkin on vähän kade puhumattakaan kateista !

    Aika hyvät siivoukset sait tehtyä, niistäkin saattaa joku olla täällä kateellinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin ollaan aika tosi kadeja tolle parvekkeelle, siel on niin paljon tilaa! Olin kyllä reipas, olen ylpeä saakin olla vähän kade! :D

      Poista
  7. "Täällä on ihan hyvä - no kappas niin onkin" :D ihana parveke hei, mulle kans tommonen!

    VastaaPoista
  8. Hyvä tutkimusryhä tekemässä parveketarkastuksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffe ja Coco osaa tutkimustyönsalat tai ainakin Coco!

      Poista
  9. Vitsi miten hieno partsi! Ja rohkea tutkijakaksikko :) Mulla on edelleen ikkunanpesu kesken, sä onnekas saat nyt vuoden olla miettimättä asiaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo partsi oli kyllä tosi mahtava! Kannattaa nopsaa pestä vaan ikkunat, niin sit ei tarvi miettiä hetkeen ;)

      Poista
  10. Voi miten reippaita poikia ja ihana parveke! Me ei olla pesty ikkunoita moneen vuoteen, hups. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo partsi on kyllä mahti, ja hui nyt eikun äkkiä pesemään ikkunat!!

      Poista
  11. "Mummero" :DDD Tuo parveke on ihan super, kade! Ihana noita portaita myöten ♥ Kyllä riitti pojilla varmasti mielekästä tutkittavaa! :)

    Oletpa ollut ahkera, mie en millään jaksa nähdä vaivaa. Parveke toisaalta olisi tosi hyvä pestä kun lakaisusta huolimatta se tuntuu moskaiselta jalkapohjiin. Ikkunat meillä on niin isoja, ettei huvita alkaa urakkaan. Niinpä äitini kävi pesemässä ikkunat miesystävänsä kanssa kun ei enää kestänyt likaisia ikkunoita ja minun saamattomuutta. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin vähän nauratti tuo miten ruffe oikeen mummiaan komentaa ;--D Olisi kyllä ihanaa jos itselläkin olisi noin hieno partsi mutta on meidänkin miniparveke ihan soma. Uudet paikat on kyllä kivoja tutkittavia kuhan eivät liikaaa pelota.

      Parvekkeella tosiaan oli jo monen vuoden pölyt ja karvat ja hyyi, puulaattojen alta löytyi vaikka kuinka paljon likaa ja vielä yksi kuollut ampiainenkin! Välillä iskee siivoushulluus, mut hyvä et sulla on sentään äiti siivoomassa :--D

      Poista
  12. Hui! Jos en ite tietäis, etten tota postauksen ekaa kuvaa oo ottanu, nii voisin väittää, että siinä on Pätkis. TODELLA sama väri tosta kulmasta katottuna, vaikkei muuten ookaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mä kävin nappaamassa Pätkiksen salaa kuvaan ;--)

      Poista