perjantai 22. huhtikuuta 2016

Ulkoilemassa

Pääsin tänään töistä aikaisin, kun olen jo ahkerana työntekijänä kerryttänyt ylityötunteja ja ilmakin oli hyvä, joten heti töiden jälkeen lähdettii Ruffen kanssa lenkille. Käveltiin ensin kilometri Bellan luokse ja siitä jatkettiin matkaa mukavaa rantareittiä pitkin. Välillä Ruffekin sai jolkotella luonnossa ja nauttia hyvästä ilmasta. Kamera piti tietysti ottaa mukaan, että saa vähän kuvia tänne bloginkin puolelle. On kyllä niin mukavaa, kun ilmat alkavat pikku hiljaa lämmetä niin pääsee ulkoilemaan ja tekemään noiden kärryjen ansiosta pitkiäkin matkoja. Käveltiin yhteensä puolitoista tuntia ja ihan huvinvuoksi laitoin ennen lenkkiä sykevyön rintaan. Halusin tietää paljonko kaloreita kuluttaa samalla, kun lykkii noita kärryjä. Mukavastihan noita kaloreita sai samalla poltettua nimittäin niitä kului yhteensä 500kcal! Jossain vaiheessa Ruffea otti Bella vähän hermoon ja se antoi sille tassuilla turpaan, mutta onneksi ilman kynsiä. Vastaan tuli myös yksi suomenpystykorva joka murisi Ruffelle, mutta Ruffe ei ollut siitä miksikään. Pystykorvan jälkeen meitä tuli moikkaamaan ihanan iso berninpaimenkoira jolle piti kärrystä käsin vähän murahdella. Taisi olla liikaa koiria Ruffen mieleen, mutta selvittiin siitäkin ilman isompia stressejä. Kotiin päästyä Ruffe kellahti matolle ja alkoi unille, taisi olla rankkareissu. Sori vaan Ruffe, mutta nämä retket otetaan kyllä tavaksi aina hyvän sään sattuessa ja varsinkin viikonloppuina.

En voi kyllä muuta kuin suositella noita kärryjä. Ne kulkee niin kevyesti eikä kissakaan pääse niistä karkaamaan. Kärryissä on sisällä kaksi pientä hihnaa joihin kissan tai vaikka kaksi saa hyvin kiinnitettyä. Hihnaa pystyy säätämään mukavan lyhyeksi tai pitkästi ja verkko pitää kissan sisäpuolella. Joidenkin yksilöiden kanssa pystyisi varmasti kulkemaan verkko aukikin, mutta jos Ruffen kanssa kokeilee yrittää se heti hypätä pois eli meillä verkko pysyy visusti kiinni.


28 kommenttia :

  1. Ruffe, metsän valtias! Aivan mahtavan upea tuo "korren haukkaus"-kuva! :D Varmasti uni maittoi noin pitkän happihyppelyn jälkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffe on kyllä kuin mikäkin kingi! Sitä on niin kiva kuvata luonnossa kun se ei pienestä pelästy :--) Korren haukkaus on munkin mielestä kiva! Ens viikolla ois sit taas lenkin aika ;)

      Poista
    2. Järkyn hyvä haukkauskuva! Haha! :-D

      Poista
  2. Mahtavat kuvat! Mahtoi olla hieno ulkoilu! Ei millään pahalla, mutta sussa ja Bellassa on samaa näköä ;D - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoilu oli kivaa mutta koirat on vähän tyhmiä.. JA EN VARMANA NÄYTÄ KOIRAN KANSSA SAMALLE!!!
      -Rufus

      Poista
  3. Ihanat kuvat, Ruffe meidän omilla huudeilla ;) Hihkuu mamma.
    Mä en uskalla tuonne asti mennä valjaissakaan, en. Katso muuten mitä Nuppu tykkäsi sun vierailusta, meidän blogista siis. Terkuin Gebsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän huudeilla on kivaa, se rantareitti on niin kiva et käytiin siellä tänäänkin mutta tosin ilman Ruffea:D Me käytiin kurkkaamassa ja kommentoimassa!

      Poista
  4. Teillä oli varmaan upea reissu, vaikka vähän liikaa olikin koirulaisia. Olet niin komea metsän kuningas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rufus kiittää pörhistellen <3 Tuo reissu pitää tehdä uudestaan ja uudestaan!!

      Poista
  5. Koiran kanssa lenkillä! Kuulostaa tosi upealta nuo kärryt, kisu saa hyvin ulkoilmaa ilman, että tarvitsee itse kävellä pitkiä matkoja, jos ei halua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän sen Beltsinkin saada liikuntaa ;) Ilman Bellaa Ruffen kanssa ois kyllä kans kiva käydä kun sit sitä ei ahdistas niin paljoa ja sais liikkua rauhassa ilman häiriötekijöitä :D

      Poista
  6. Voi Ruffe ♥ Kyllä teillä on oiva menopeli!

    VastaaPoista
  7. Mahtuiskohan niihin kärryihin kolme kattia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm! No ainakin yksi 6,3kiloinen Rufus ja 7,3kiloinen Coco yhdessä eli ehkä sinne voisi mahtua myös kolme pienempää siperilaista. Olisi kyllä hyvä jos niitä voisi testate ennenkuin menee ostamaan. Tulkaapa koko kissakööri meille testaamaan ;--)

      Poista
  8. Niin söpöset kaikki, kiva kun pääsitte tuollain ulkoileen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva käydä ulkoilemassa, Ruffekin nauttii <3

      Poista
  9. Ruffe! Pöhkö kissa, se pystykorva oli se, joka olisi voinut olla vaarallinen! Ei Bella eikä se berninpaimenkoira ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, Ruffe on ihan höpsö :D Eilenkin piti vähän Bellalle sähähtää kun se meinasi tulla liian usein nenille :')

      Poista
  10. Vau! Hauskan kuuloinen reissu. Toivotaan teille lisää hienoja ulkoilureissu säitä. :) Ruffe on sitten reipas ja rohkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen oli taas niin ihana ilma että käytiin tekemässä lenkkiä, Ruffe tykkäsi ja niin tykkäsi myös Bella!

      Poista
  11. Ruffe on maailman rohkein räggärikarju! :)) Se onkin yksi syy, miksi Nuppu on siihen niin hullaantunut! Ei haittaa, vaikka vastaan tulisi millainen luppakorva tai louskuttaja, sillä Ruffe-machomanilla on homma hanskassa ja murinat valmiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä ihan samaa mieltä, eilenkin käytiin tekemässä lenkkiä ja pysähdyttiin järven äärelle istuskelemaan ja Ruffe ei ollut moksiskaan vaikka metrin päässä lipotteli järvi! Aivan täydellinen tama meidän Ruffe <3 Cocon kun veisi samaan paikkaan saattaisi tulla pupupöksyyn :D Ruffen mielestä Nuppu on myös täydellinen <3

      Poista