keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Höpöttelyä Ruffesta

Ruffen ruokarintamalta sen verran, että ollaan nyt päätetty syöttää sille pelkkää teollista ruokaa raksua ja märkää. Mehän kokeiltiin sitä 50/50 ruokintaa raa'alla lihoina possu, nauta, poro ja heppa eikä mikään oikein toiminut. Poroa ei oikein ollut saatavilla ja muut joko kutitti tai maha meni sekaisin. Mun oli siis aika tehdä raju päätös ja ostaa pikku pussi raksuja kokeiluun. Ette kuule tiedäkkään kuinka se riipi mun sydäntä, mutta kun tuossa märkäruuassa on hirveen vähän kaloreita eikä ollenkaan vitamiineja niin raksut on helppo vaihtoehto sen kanssa. Raksuina meillä on nyt Trovetin kaninmakuinen nappula josta Rufus tykkää kovin. Mua silti kyllä henkisesti ahdistaa syöttää niitä, mutta ei voi muutakaan eli aika tottua tilanteeseen. Maha onneksi on pysynyt kunnossa tuolla ruualla, mutta kakka haisee ihan järkyttävän pahalle ja on aika pehmeää, mutta kuitenkin ihan ok matskua. Voi kun kaipaan niitä koppura pökäleitä mistä ei tule haisun haisua.. Tärkeintä on nyt kuitenkin Ruffen hyvinvointi. Mua muuten ihmetyttää miten Cocolle sopii niin hyvin raaka, mutta Ruffelle taas ei. Ja jos Coco syö vahingossa vähänkin Ruffen ruokaa menee sillä maha ihan kokonaan plöröksi. Kummallista, mutta nyt täytyy vaan tarkkailla aina ruokailua ettei kumpikaan pääse toistensa lautasille.

''Mamii älä kerro enempää..''
''Onneksi minä saan syödä naminami possun sydäntä namskis''
Rufushan aloitti tuossa reilu viikko sitten sen yskimisen taas kerran, mutta onneksi ollaan saatu se hallintaan kortisonipillereiden avulla.

Annostus meillä on tämmöinen:
- 1 tabletti iltaisin viiden päivän ajan.
- 1/2 tabletti iltaisin viiden päivän ajan.
- 1/2 tabletti iltaisin joka toinen päivä kymmenen päivän ajan.

Nyt on menossa puolikas tabletti iltaisin ja torstaina vaihtuu tuohon joka toiseen päivään. Aamulla ollaan sit annettu bongista hönkäykset. Onneksi astma on helposti hoidettavissa eikä Ruffe välitä bongeista eikä pillereistä. Muuten meillä sujuukin tosi hyvin tällä hetkellä, jos nyt niitä hajuhaittoja ei oteta mukaan laskuihin. Tulitikut ovat olleet kovassa käytössä..
Terve poika on ottanu brunaa taas nassuun
''Äiti mistä tuo pahahaju tulee?''
Jomman kumman pyllystä sanoo mama
Ainiin joskus taisin mainita, että aion ottaa Ruffesta kuvan reiteen ja niin minä myös tein viime vuoden puolella. Nyt Muffetin on aina mun mukana ♥

Mitäs tykkäätte? Onko näkönen :D

38 kommenttia :

  1. Vähänkö hieno tatska! Mullakin on nyt kauhee tatuointikuume. Mä en kyllä oo ikinä ajatellu ottavani aidon näköistä kissatatuointii, mutta muuten kissoihin liittyviä kyllä! Ja muutenkin kun nyt ois mun eka tatuointi kyseessä, niin se tulee olemaan jotain mahdollisimman pientä, et jos se sattuukin paljon niin ei tarvii montaa tuntia pillittää.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapuri-kissatytöllä oli käsivarressa oman kissan kuva. "Oli" siinä mielessä että tyttö ei valitettavasti ole enää naapuri :-/ Tatska on ja pysyy.

      Poista
    2. Kiitos tykkään siitä itsekkin kovin! Kissatatskat on kyllä ihan tosi kivoja, Cocosta ois kans kiva saada joku tosin ei yhtä iso eikä varmaan realistinenkaan. Lopussa nimittäin oli aika kestämistä kun tota muhun hakattiin kymmenen tuntia, auts! Mutta kyllä sen kestää ilman pillitystä ;D Mullakin tekis mieli taas ottaa joku mutmut katsotaan :)

      Kissatatskat on parhaita!

      Poista
  2. Terveyttä!! Ne on tylsiä juttuja nuo, mutta eipä niille mitään voi. Ja olkoon teollinen ruoka niin "pahasta" kuin tahtoo, mutta ensimmäinen asia kissan ruokinnassa on se, että se syö eikä tule ruuastansa sairaaksi. Hifistelyt tulee vasta myöhemmin. Eli tosi hyvä, että Ruffelle sopii raksut kuitenkin! Ja niitä sentään on montaa sorttia joka lähtöön, etteköhän te löydä sopivat. (Terveisin kaksi allergista kissaa ja ihminen, joka yrittää löytää niille sopivat sapuskat...)

    Hieno tatuointi on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on ainakin ostettu kolmen kilon säkki Ruffelle raksua ja pariksi kuukaudeksi märkää että teollinen on ja pysyy. Pitää vaan kovasti toivoa että maha kestää nuo tulevaisuudessa koska sit ketuttaa jos ei kestäkkään ja rahat meni kakkulan kaivoon.. Allergiat on kyllä niiiin ärsyttäviä mut tää trovet on kyllä hyvä merkki kun hypoallerginen ja mahaystävällinen et sitä kannattaa koklata kans teillä!

      Poista
  3. Voi Ruffettaja... Välillä on vaan nieltävä oma ideologia tietyistä jutuista ja koitettava jotain uutta. Toivottavasti Ruffen masu kestää teollista ruokaa! Siisti tatska, mullakin aikeissa hankkia selkään jotakin hauskaa. ;) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mekin toivomme ettei tämän merkin kanssa ala kenkkuilu.. Välillä kun tuppaa käymään niin että eka maha kestääkin ja sit ei enää kestäkkään. Vaikeata :( Ooh tatskoja, mäkin tahtoisin lisää.. :')

      Poista
  4. Hieno tatuointi! Olipa kiva, ettei Ruffe kuitenkaan ihan albiinoksi muuntautunut :) Tulitikuille olis meilläkin tarvetta veskissä näitten nykyisten raksujen takia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis kyllä ollut aika huvittavaa jos Ruffetin ois mennyt viti valkoiseksi, onneks ei kuitenkaan :D Onneks tulitikkuja saa halvalla monia paketteja ;)

      Poista
  5. Wau, hieno kuva ja on kyllä näköinen!
    Ne kuivat pökäleet on kyllä muuten kivoja, mutta jos menee liian kuivaksi niin sitten ei. Sofilla on tästä vankka mielipide:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin joskus jäänyt peppuun ummetuksesta pökäle mut onneks ei piiiiitkään aikaan kun saatiin luun suhde oikeaksi! Se ei oo kyllä kivaa ei sit yhtään :( Ja kiitos tatska kehuista!

      Poista
  6. Tatska on edelleen huippu! Jos olisin nuori, ottaisin riviin käteeni kaikki meidän kissat ;)

    Hienoa, että ratkaisu Ruffen vatsaongelmaan on löytynyt, vaikka se ei ihan toivottu ollutkaan. Melkoista arjen vaivaa tuo kahden ruokailijan vahtiminen, mutta mitäpä sitä ei omien karvakaverien vuoksi tekisi. Ihana tuo(kin) kuva, missä kaksin vierekkäin <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tuliskin hieno tatska mut hei eihän se iästä ole kiinni ;)

      Toivottavasti tämä ratkaisu on pysyvä, luultiinhan me aluksi että raa'alla maha pysyy kunnossa mutta toisin sitten kävi. Toivon vaan ettei enää tulisi takapakkia tämän asian kanssa :( Ollaan kyllä vahdattu ruokailuja jo aika pitkään eli ei tämä sinäänsä ole uusi juttu nyt pitää vaan olla tarkempi ettei se Coco pääse noita nappuloita vetämään :D Meidän muumipyllyt <3

      Poista
  7. Vau! Hieno tatuointi! Tosi aidon näköinen. Ääh tiedän ton tunteen ruokinnan suhteen. Olis kiva vaan syöttää raakaa, mutta sitten tulee kaikkia ongelmia. (Jackson mm. oksentelee helposti raa'asta)Heti kun otan raksut pois ruokavaliosta Jacksonin paino alkaa myös tippumaan, ja se on nyt jo liian laiha. Plääh. :D Me aina ollaan välillä pelkällä raa'alla ja sitten mun stressin sietokyky tulee täyteen ja teollinen palaa taas kuvioihin. Heh. :D No mutta Ruffella on hyvä syy pysyä teollisessa. Pääasia että masu voi nyt hyvin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ruffelle raksut on kyllä silleen hyvä et nyt se saa varmasti lisää painoa, muutenhan tuo on vähän laihan oloinen et siitä raksuille plussa :D Coco kanssa välillä oksentaa ruuasta mutta se varmaan vaan ahmii ne.. Ainakin oksennuksen mukana tulee kokonaisia sydämen paloja että varmaan vaan johtuu siitä. Mä niiin tahtoisin olla pelkällä raa'alla mutta kun ei nyt vaan voi.. :(( Teollinen on kyllä siitä kiva kun se on niin helppoa eikä tarvitse miettiä, mutta toi raaka oli jo meillä niin hallussa että harmittaa kun sen joutuu lopettamaan :'( Nyyh

      Poista
  8. Voi Ruffe kun nuo sun simmut on niin huumaavan kauniit. Niihin hukkuu.
    Komee tatuointi ja näköinen on. Aina välillä käy mielessä, että jos jonku pienen kissakuvatuksen antais laittaa, mutta onneks säästötilin tilanne ja rohkeus molemmat hakkaa vastaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rufus kiiittäää oikein kovalla kehräyksellä ja emoinen myös! Tatskat on kyllä kivoja eikä ne mitenkään ylipaljon satu eli eikun säästämään ja Pena käteen ;)

      Poista
  9. Ruffe<33 hajut on ihan pepusta, mut onneks mussukka voi paremmin :) meilki mystinen mahaongelma, en tiä mikä ton pikkumiehen massun saa seilaamaan hyvän ja ei niin hyvän tilan välillä :/ ja haju...noh. tietääpä että jotain tulee ulos kumminki. Tsemppiä henkisesti, kyl sä pystyt tohonkin hommaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hajut totta tosiaan on pepusta heh heh :D Mikähän sitä Nuuttia oikein nyt vaivaa, kannattaiskohan teidän kokeilla jotakin sensitive ruokia? Ois ainakin sit mahalle hyväksi :) Tänään käytiin just hakee jätti säkki raksua eli paree on pystyä syöttämään ne sit kans :D

      Poista
  10. Anteeksi, kun mua vähän taas virnuilututti nämä kakkajutut ja tulitikut - mutta kuten Nuuttikin osuvasti tuossa sanoi, niin hajut ovat tosiaan ihan pepusta. :-D Mutta tärkeintä on, että Ruffen masu voi hyvin eikä tule kutinoita. Ei ne raksut nyt voi olla mikään maailman pahin synti! Meilläkin oli viikko sitten pahoja haisuja ilmassa, kun Juitsi onnistui kerjäämään monena päivänä Canaganin märkäruokaa. Katkaravut sitten haiskauttivat pökäleitä sen verran, että Nuppu piteli tassulla kuonostaan kiinni ja mä lisäsin äkkiä Jujun raakisannosta. Nyt kelpaa taas hengitellä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän saa virnuilla kakkajutuille ja muakin nauratti Nuutin kommentti kun se oli niin osuva! :--D Ei kyllä tuo ruoka mielestäni kutita ja jos kutittaa niin ei ainakaan mitenkään paljoa. Oon vaan neuroottinen ruffen rapsutusta kohtaan kun Coco ei oikein ikinä rapsuttele tai pese ja Ruffe on aina vähän ollu semmonen et kauheena kirputtaa tassuja ja rapsuttaa korvia yms. Mut kun ei haavoja ole tullut niin tuskinpa sitä kutittaa yhtään sen enempää kuin normaalia kissaakaan. Mahasta en nyt oo ihan varma mut toivon että se tasottuu ajanmyötä ja tottuu noihin raksuihin kunnolla. Pelkällä märällä se kakka on vähän enemmän kovempaa kuin silloin kun ottaa raksut mukaan, mut eiköhän se tosta kohta mene ihan super kuntoon. Tietty maha aina vähän oireilee jos antaa eriruokaa ainakin meillä. Ei se maha siis ole mitenkään huono kakka on vaan ihan vähän pehmeämpää mitä yleensä ja haisevampaa. Aika näyttää!

      Voi Juju ja Jujun haisulipylly! Raaka on kyllä ihana kun se vie hajut mennessäään, Cocon pipanoita on siks kiva putsailla laatikosta kun ei tarvi pitää nenästä kii ;)

      Poista
  11. Mutta raksut ovat maailman parasta ruokaa! Minä kuolisin varmaan ilman niitä eikä kukaan tahdo niin, eihän? - Max

    Ihana tatuointi! - Emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raksut on pahasta hyi hyi!! ja kiiitos!
      -Palvelija

      Raksut on kyllä herkkuja ihanaa kun saan syyä niitä nams! Tänäänkin ahmin niitä ainakin 100grammaa silleen kerralla ihania raksujaa <3
      -Rufus

      Poista
  12. Mut onneksi hei Ruffelle maistuu teollinen ja raksut (eikä vaan lihat), kun kerran niillä saadaan toinen pysymään paremmassa kunnossa :)
    Ja hyvä, että toi annostus kortisonia jeesas teilläkin! Jos muuten yskä alkaa uusiksi niin palaa takaisin siihen annostukseen millä kissa pysyi kunnossa.

    Tatska on todellakin näköinen, hiprakassa ei varmaan hokaa kun rapsutteleekin tota kuvaa kun luulee sen olevan liveRuffe ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä onneks tosta on tullu nyt semmonen kaikki ruokanen koska ennenhän tolle ei kelvannut mikään :D Vitsi että se vaikeuttas elämää jos ei suostuisi syömään.. Ruffe ylläripylläri alkoi yskimään heti tän postauksen jälkeen niin ei nyt ainakaan vielä pienennetä tuohon jokatoinen päivä puolikkaaseen. Yskäkohtaus ei ollut kyllä mikään kovin pitkä eikä paha eli en ihan vielä nosta jos se tuosta menisi ohi!

      Hahaha ehken mä niin pöljäksi kuitenkaan muuttuisi ;D

      Poista
  13. Nää ruokakamppailut on aina vähän ahistavia täällä vastaanottajapäässäkin... Onneksi ei olla vielä jouduttu moiseen, mutta eipä sitä tiedä, milloin iskee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei iske, ei oo yhtään mukavaa tämmönen! Teillä tosin ois helpompaa kun ei oo pitkiä peppu karvoja ;D

      Poista
  14. Harmi, että raaka piti vaihtaa raksuihin mutta jos ei sovi niin minkäs sille voi :/ Hieno Ruffe-tatska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä byäää saisinpa raa'an takaisin yhyy. :(( Kiitos!!

      Poista
  15. Höh, ruoka- ja hengitysongelmat ovat kyllä kurjia. Toivottavasti mahat pysyy kunnossa ja ehkä siihen hajuunkin hiljalleen tottuu :) Siisti tatuointi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hajuun tottuu hyii ei totu :D Pitää muuttaa isoon taloon ja laittaa kissanveskit kellariin niin ehkä sitten tottuisi ;)

      Poista
  16. Näitä herkkis räggäreitä on kyllä joka lähtöön :/ Onneksi tekin löysitte hyvän ruuan! Meillähän tätä vaikeuttaa se kun Ruffe on allerginen vähän kaikelle ja alkaa kutisemaan niin ei oikein voida syöttää mitään muuta kuin näitä hypoallergisia ja mahaystävällisiä missä proteini on joku vähän erikoisempi kuten nyt tämä kani. On kyllä inhottavaa kun ei saa syöttää sitä mitä haluaisi, mutta näillä on mentävä! Ei auta itku. Ruffe on kyllä onnessaan kun saa raksuja ja pikkuveikka kattoo kadena vierestä :D

    VastaaPoista
  17. Vaivat on niin ikäviä :( Toivottavasti kaikki muuttuu taas paremmaksi!

    VastaaPoista
  18. Tärkeintä on terve ja hyvinvoiva kissa, harmi kuitenkin kun teillä(kin) se näyttää tarkoittavan raksujen mukanaoloa. :/ Muistaa vaan lisätä raksujen joukkoon vettä ja tietyt lisäravinteet pitää yhä pitää mukana. Sinkkiä ja jodia ei näyttänyt olevan kuivaruuassakaan lainkaan. O.o

    Oletko muuten testannut peuraa? Sitä on Vauhti-Raksulta saatavissa ja äitini otti sitä omille kisuilleen testiin. Kuulemma siinä ei ole niitä kovia paloja mitä poron leikkolihasta löytyi ja kyllä se poron leikkolihakin pelkän teollisen voittaa, etenkin kun Trovetin kuivassa on paljon kasviproteiinia. :/ Jos Ruffe pystyy syömään kalaa, niin sitäkin voisi kokeilla pitää pienissä määrin mukana? Ainakin ihmislaatuinen lohi on soppelin rasvainen tai jos masu ei kestä niin vähärasvaisiakin (mm. seiti, turska) kannattaa kokeilla. :)

    Harmi kun astmaoireet palasivat, mutta hyvä, että ne saatiin heti kuriin! Upea tatska! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en nyt oikein tiedä sopiiko nuo raksutkaan, kun tuntuu että niistäkin taas plörähti. Ai että mua ottaa päähän ja kohta alkaa varmaan itkettää. No mutta näillä nyt on mentävä ainakin jonkun aikaa ja jos ei parissa viikossa maha totu noihin niin en sitten tiiä varmaan Serbanille soitto. Ei tuota märkääkään ole fiksua syöttää pelkilteen kun siinä ei kaloreita ole melkein yhtään eikä vitamiineja ja raksuista saisi sitä rasvaakin. En kyllä nyt jaksa alkaa enää sooloilemaan noitten raakojen kanssa. Tuntuu että kun tässä on kokeiltu niin paljon kaikkea uutta niin maha kärsinyt siitäkin. Katsotaan miten tässä nyt käy tällä teollisella että meneekö se parempaan uudestaan. Mut joo oon antanut ruffelle vähän noita vitskujakin ruuan mukana ja tauriinia kans vähän.

      Astma on kyllä nyt mukavasti pysynyt lääkityksellä kunnossa, olisi ihanaa jos tuo kortisoni auttaisi myös mahaan mutta eipä näytä auttavan..

      Kiitos :)

      Poista
  19. Vau, ihan superhieno tatuointi! Kyllä ruokinta vaan täytyy yksilöllisesti katsoa jokaiselle kissalle erikseen, ei sille vaan mitään voi jos Ruffen maha ei kestä raakaa. Laadukaskaan ruoka ei ole oikeasti hyvää jos kissa voi huonosti sen takia. Toivottavasti saisitte masu- ja hengitysongelmat kuntoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Masu on ollut onneksi kunnossa viikon eikä hajuhaittojakaan enään ole eli Ruffen tartti vain tottua noihin raksuihin kunnlla ennenkuin ne alkoi kunnolla tepsimään. Ihanaa kun maha ongelmat on nyt ohi ainakin toivottavasti eikä tämän ruokavalion kanssa tulisi enää ongelmia. Vaikuttaa nyt kuitenkin hyvälle, onneksi Coco saa kuitenkin nauttia possun sydämmistään ♥ :D Yskä vielä välillä vaivaa, mutta ehkä se tästä myös!

      Poista