maanantai 7. joulukuuta 2015

Insta-kuukausi marraskuu

Tulin eilen yli viikon pituisen poissa olon jälkeen takaisin kotiin omien karvapallojeni luokse. Kyllähän heitä ehtikin jo tulla ikävä, mutta onneksi minulla oli korvaavia karvakamuja matkan varrella, mutta niistä myöhemmin lisää.

Joskus saamme olla myös pöydällä, nykyään aika usein
Kotona oli mennyt kuulemani mukaan oikein mallikkaasti eikä mahajuttujen osalta ole mitään negatiivista sanottavaa. Nyt onkin ehkä jo aika paljastaa, että Ruffen masu on ollut todella hyvässä kunnossa Trovetin suolistomärkäruualla. Ei siis olla nyt sille muuta syötetykkään, kun tuntui siltä että raaka olikin masulle vähän huonompi juttu. Nyt kuitenkin, kun maha on ollut kunnossa jo useamman viikon (!!!!!) aiotaan taas kokeilla raakaa ihan vähän päivittäin. Annettiin eilen illalla yksi pala possun palalihaa märkäruuan joukkoon, kuten myös tänään aamulla. Pikkuhiljaa hyvä tulee ainakin toivottavasti.

Nämä taljakuvat Ruffesta on ihan liian söpöjä
Rufukselle ei ole tarvinnut edes syöttää inupektia, mutta karvat siltä kyllä on kadonnut ja laihtumistakin on ollut. Syksyllä Rufushan oli varsinainen jellona, mutta nyt kun vertailee on sen karvat ihan kadonnut.. Mikähän sillekkin taas tuli. Laihtuminen taitaa johtua tuosta märkäruuasta ja se kyllä harmittaa, kun raa'alla saatiin se paino nousemaan eikä tuota viitsisi ihan kamalasti syöttää. Ruffen leuka on alkanut oireilemaan tuon ruuan myötä (mustaa töhnää päivittäin vaikka pestään desinfiointiaineella ja korvatipalla) ja sen suukin on alkanut haiskahtamaan hampaiden pesusta huolimatta eikä kikkareetkaan ole enää hajuttomia. Voi miten raakaruoka kaipaankaan sinua, nyyh. Mutta ehkä vielä joskus sitten taas!

1. Cocon synttäripose
2. Coco näyttää ihan överi lihavalle
3. Pöydällä kävelyä vaikka ei saisi
4. Iih mitkä takatassut ♥
1. Cocon taktiikka vallata yläpeti
2. Pojat kehottaa kaikkia lepäämään
3. Viimeiselle vitamiinipiikille menossa
4. Poikien mielestä äiti ei saisi olla pois kun isi tekee 12tunnin työvuoroja
Anteeksi Rufus, että tämä kuukausi oli taas aika Coco painoitteinen ehkä seuraavassa sitten sinua on enemmän ♥ Muistakaa myös osallistua meidän JOULUARVONTAAN!

18 kommenttia :

  1. Ihania kuvia! <3 Hienoa että Ruffen vointi on korjautunut ruokavaliomuutoksen avulla. Harmi tosin että se raakaruoka on pitänyt jättää.. :( Peukut pystyyn että siihen palaaminen hissukseen onnistuu! ps. Naurahdin itsekseni tuolle poikien mielenosoituskuvalle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffe on kyllä niin herttanen herra ettei oo tosi <3 Ihanaa kun se on noin tervehtynyt että luonnekkin on semmoinen ihana eikä yhtään mälsä! Ruffe taitaa olla possulle allerginen niin tää raakaruoka kokeilu vähän jäi eli pitäisi keksiä joku toinen liha :/ Muakin nauratti tuo kuva kun se mulle lähetettiin, pojat on pitänyt bileet :D

      Poista
  2. Ei oikein erota missä Ruffe loppuu ja talja alkaa :)
    Pyykkiteline on ihan selvästi kaatunut omia aikojaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ennoo kertaakaan istunut Ruffen päälle vaikka se osaakin noin hyvin maastoutua ;) Ja niin on :D

      Poista
  3. No mut parempi haiseva kakka ku vaivaava massu.
    Poitsut näköjään osaa tosiaan kertoa milloin on oltu liian pitkään kaksistaan kotona. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä totta mutta toi leuka ärsyttää kun tuntuu että se vaan pahenee pahenemistaan :/ Samaa ongelmaa oli joskus kun syötettiin allergiaraksuja, hmh!

      Poista
  4. Toivottavasti masu pysyy kunnossa myös raakaruualla! Huomasin aikoinaan itsekin, että märkäruoka saa kissan hengityksen tuoksahtamaan ja jotain muitakin juttuja siinä oli. Vaikka sekin oli klinikalta ostettavaa erikoisruokavalio.

    Ihanat kuvat! Pörrötassujakin ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsää kun aina on jotakin vaikkakin vaan pientä niin silti! Olisi kivaa kun ei olisi yhtään mitään ongelmia ja kaiiikki olisi ihanasti <3

      Poista
  5. Ihanaa, että masu on kuitenkin ollut ok. Jospa tämä vaihe nyt rauhoittaa suoliston niin, että raa'an määrää voi taas alkaa lisätä. Meilläkin on (kop kop) ollut sen viimeisimmän tulehdusepisodin jälkeen molemmilla kaikki ok. Miten ihania nuo normaalit kissaviikot ovatkaan! =) Nyt uskallettiin pitää pieni lomakin (nukuttiin kolme päivää miehen porukoitten luona) - ja täällä oli kaikki ok. Jes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että siellä kaikki sujuu mallikkaasti! Meillä nyt Ruffe taitaa olla possulle allerginen että sepäs vasta kivaa onkin.. Ei se onneksi ole itseään verille rapsuttanut niinkuin kanasta mutta selkeästi rapsutteli enemmän kun annettiin sitä possua pari päivää. hmh! Mutta onneksi maha ei mennyt sekaisin kokeiluista huolimatta, pitää vaan keksiä mitä nyt sitten syöttäisi..

      Poista
  6. Eipä muita taljoja tarvittaiskaan kun tuommoinen pörrömassu heittäytyy selälleen! :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, räsyjä vaan lattiat täyteen matoiksi <3

      Poista
  7. Suloisia kuvia. ♥ :) Ihanaa että Ruffen vatsa voi hyvin! :) Onneksi löysitte lopulta lääkärin, joka osasi teitä auttaa. Saiko Rufus nyt mitään varsinaista diagnoosia, mikä tuon oireilun aiheutti? Toivottavasti kaikki jatkuu edelleen mallikkaasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, en tiedä miksei ne sielä animagissa saanut Ruffea ollenkaan kuntoon.. Lääkäri veikkaa että Ruffella on IBD eli krooninen suolistotulehdus mutta ei sitä ole sen enempää tutkittu. IBDtä hoidetaan kortisonilla joka on Ruffenkin tilanteessa auttanut niin kyse voisi olla siitä. Mutta IBDtä ei voi 100% varmuudella sanoa ellei ole ottanut koepaloja joita meiltä ei ole otettu. Pääasia nyt kuitenkin että hoidot toimii <3

      Poista
  8. Ihania kuvia! Tosi hyvä että maha on voinut paremmin, hidas totutus raakaruokaan on varmasti todella hyvä idea. Toivotaan että masu ei enää ärtyisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva että vatsa voi hyvin! Ruffe on vaan allerginen kanalla ja näköjään possullekkin että pitää varmaan kokeilla seuraavaksi nautaa... :D

      Poista
  9. Taljakuvat on parhautta! Ja kuka nyt Cocon söpöille mustille silmille voi sanoa ei, vaikka kielletyllä paikalla seikkailisikin ♥ Hih viimeisen kuvan pieniä riiviöitä! :D

    Onpa ihan supermahtavaa, että massu on pysynyt kunnossa! Harmi, että vastapainoksi tuli muita ikävyyksiä, mutta ne on onneksi pienempi paha. :) Kun raaka (ja kypsä) on niin paljon oireillut, niin mahtaakohan Ruffe enää voida palata pois teollisesta...? Toki jos on possuallergia epäilynä niin kannattaa testata hissukseen eri eläimiä Trovetin kanssa. :) Mutta jos menee siihen, että Trovet pitää jättää vähintään pääruuaksi niin sitten vain ravintoaineiden saanti kohdilleen ja mennä sillä millä pystyy. :) Toivottavasti tietenkin Ruffe saisi raa'an takaisin ainakin 50/50!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taljakuvia tulee kyllä otettua, koska Ruffe on vaan niiin söpö taljalla ♥ Kissojen mustat pupillit on kyllä niin söpöt ja veikeät, kun yleensä ne on ihan viirut!

      Samaa mieltä, mielummin putsaan leukaa ja pesen hampaita kuin kuuraan kakkapeppua. En oikein tiedä voidaanko vaihtaa, mutta ei ainakaan pienestä määrästä possua tullut vatsavaivoja, mut alkoi sit kutittaa.. Täytyy kokeilla seuraavaksi vaikka naudan jauhelihaa jos se sopisi mahalle eikä kutittaisi. Kanahan myös meillä oli kutiavien listalla.. Olisi kyllä kiva saada märkäruoka kokonaan pois, mutta ei tässä mikään kiire onneksi ole :)

      Poista