tiistai 18. elokuuta 2015

Elokuvatähdet osa 2

Tänään meillä onkin vuorossa Rufuksen temppuvideo. Ruffe osaa vain maahan, tassu ja hyppää tänne, mutta on sekin jotain. Joskus myös istu menee, mutta se menee niin automaattisesti, että sitä on vähän hankala yrittää sanoa ennen kuin Ruffe ehtii jo istahtaa takapuolelleen. Mitkä temput olisi helppoja opetettaa? Ruffe on vähän kärsimätön kaikkien herkkujen kanssa, mutta tosi fiksu ja oppivainen kuitenkin. Tassun opettamisessa meni 15 minuuttia ja maahan ehkä kaksi päivää. Tehdäänkö Ruffestakin temppuguru?



37 kommenttia :

  1. Vautsi mikä temppukisu! Meillä osataan tulla syömään (jos huvittaa ja on hyvää ruokaa). No joo, Nipsu osaa myös noutaa ja jotenkuten kaikki osaavat EIn merkityksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin sit ollaan aika fiksuja tyyppejä! Kai kaikki juoksee karkuun kun koppa otetaan esille? Sekin on aikamoinen temppu ;---)

      Poista
  2. Ui, miten taitava temppukissa Ruffeliini on! Yritin houkutella Nuppua katsomaan, mutta sillä oli jotain bisneksiä eikä se vielä ehtinyt. Mutta Juju katsoi tosi tarkasti ja ihaillen. Jalkojen pujottelu on ainakin helppo opettaa samoin kuin piruetti / ympäri pyörähtäminen. En oikein enää tiedä, mitä opettaisin Jujulle. Sillä on kapasiteettia enemmän kuin mulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juju onkin niin fiksu temppuilia et me ihan kadehditaan sitä! Pitäs varmaan meiänkin ostaa se esterata tänne et Ruffekin vois vähän hyppypyppykoikkaloikkasta :---) Oon joskus varmaan kokeillut tota pujottelua eikä siitä mitään tullut :''D Mut ehkä Ruffelta meni sit vaan kiinnostus..

      Poista
  3. Hieno Ruffe, tottakai siusta tehdään temppuguru kun noin hienosti osaat! Ainakin Pöpölle kaikki isompaan liikkumiseen liittyvät temput kuten esteen ylitys/alitus ja syliin hyppääminen olivat helppoja. Myös high five on melko yksinkertainen, mutta Pöpöllä meinasi aluksi mennä sekaisin tassun antamisen kanssa, kun sekin on sillä vaan semmonen huitaisu :D Opetinkin sitten, että tassua annetaan oikealla tassulla (mitä se automaattisesti) tarjoaa, mutta läpy tehdään vasemmalla.

    Maahanmenoa en ole saanut Pöpölle opetettua. Jotenkin tuntuu, ettei sillä ole mitään hajua mikä asento voisi olla kyseessä, kun ainoa asento minkä se lattiatasossa tietää on selällään tai kyljellään retkotus :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, kokeilinkin äsken tota läpyä ja kyllä se huitasi mun kättä kun pidin eri asennossa!! Eli nytkö sekin on sitten opittu? :D Meni 5min.. Ei vaan ollut niin hyviä herkkuja kaapissa että olisi mielenkiinto pysynyt eli täytyy huomenna käydä ostamassa vähän stikkejä koska niitten kanssa temppuilu on kaikkein kivointa! Pitää huomenna kokeilla onnistuisko tolla toisella tassulla kanssa ettei mee sekaisin. :)

      Mä opetin Ruffelle maahan menon joskus kun se oli ihan miniskidi vasta meille tullut. Se mun opetus taktiikka oli kyllä vähän kyseenalainen mutta toimi... :D

      Poista
  4. Hienosti oot Ruffe oppinu uusia jujuja saada herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita palvelijoita on niin helppo höynäyttää!
      -Ruffe

      Poista
  5. Hienosti Ruffe temppuilee! :) Mä sanoisin et high five vois olla seuraavaksi tempuksi passeli teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee sen opetukseen ei mennyt kauaa :D Ruffe oppi sen jo.. Huomenna pitää mennä herkku ostoksille!

      Poista
  6. Hienosti osaat Ruffe. Minun lempitemppuja on vitoset eli high five ja ympärikiertäminen. - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenhän tommosen ympärikiertämisen voi opettaa löllerölle räsypojalle? :D

      Poista
    2. Minäkin osaan! Emäntä tekee sen minun kanssa niin että seuraan keppiä ympäri ja kun olen tehnyt kääntynyt täyden kierroksen saan herkun! Pepsi tekee vain herkun perässä. - Max

      Poista
    3. Täytyy joskus koklata Ruffen kanssa, kun se on noin oppivainen <3

      Poista
  7. Oi vau!! Näillä mun karvakavereilla on vielä matkaa tuohon osaamisen tasoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räsyt on fiksuja varmasti oppisivat nopsaa ;)

      Poista
  8. Miten saa opetettua kissalle maahanmenon? Minä en ole keksinyt tapaa. Läpsyt, hyppy (pöydälle, esteen yli tms.), istumiset jne. oli helppoja, mutta maahanmenoon me ei olla löydetty yhteisymmärrystä :D

    Ruffe kyllä osaa hienosti! Taitava kissa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis opetin sen Ruffelle joskus kun se oli ihan pieni ja sanoin sille vain että ''Rufus maahan'' ja kun ei mitään kuulunut laitoin sen maahan ja sanoin ''RUFUS TÄMÄ ON MAAHAN'' ja sitten olin taas ''Rufus maahan'' ja kun ei vieläkään ymmärtänyt laitoin sen taas maahan asentoon ja sanoin ''TÄMÄ ON MAAHAN TÄSTÄ SAA HERKUN'' ja annoin herkkua ja tätä jatkoin parina päivänä monesti ja jossain vaiheessa sillä leikkas :'''D En kuitenkaan tietenkään käyttänyt voimaa, mutta noi räsyt kun on tommosia lötkiksiä niin niitä pystyy laittamaan eri asentoihin.

      Ruffe kiittää kehuista <3

      Poista
    2. Meen kissalle opetettiin niin että ensi otettii herkku kätee ja annettii se kisun haisteltavaks, sit laitettii se namikäsi lattialle sillai et santtu sai haisteltuu sitä mut ei saanu syötyy, sit se aina pyöri siinä hetken ja sit sitä ain vähä autettii menee maahan vähä "tönäsemällä/painamalla" tai sit vaa odotettii et se menee ite makaa sen namin etee ja heti ko se oli maassa ni herkku sille samantien, santtu oppi tosi nopsaa sen et sitko ns sormet laitettii maahan ni sit piti mennä makaamaa:D sitko santtu oppi sen nii lisättii siihe kohtaa ko nami ja sormet laitettii lattiaa (muistaakseni tähä kohtaa:D) ni käsky "maahan" ja nykyää santtu menee ihan pelkästä maahan sanastaki makaamaan :) se on tärkee et muistaa palkata kissan heti ko se on ees joteki sinnepäin, mut viimeistää sit heti ko kissa menee makaamaa ni palkkaa sen hyvi, ni sit se osaa yhdistää sen palkan ja et mistä se palkka oikein tulee! :) anteeks, en haluu mitenkää näsäviisastel tms, yritin vaa kertoo suht selvästi ja niin miten meil se onnistu! :)

      Poista
    3. Mä lisään tähän vielä, miten Juju oppi maahanmenon lopulta helposti. Me käytetään aina naksutinta apuna, joten Juju tarjoaa aloitteellisesti itse temppuja. Maahanmenoa se ei millään ensin keksinyt kokeilla, mutta lopulta hoksasin nostaa sen sängylle, jossa se muutenkin aina makailee. Lopulta Juju sitten heittäytyi maate ja sai naksauksen ja namit! Näin se hoksasi tempun parin kerran jälkeen ja toisti sen sitten lattiallakin. Meidän blogista löytyy tarkempia selostuksia tägeillä temput ja agility. ;)

      Poista
    4. Ahaa, no ilmankos. Meillä noita ei _todellakaan_ asetella mihinkään asentoihin, eivätkä ne mene omatoimisesti makaamaan temppuja tehtäessä missään tilanteessa. Tarjoavat kyllä kaikenlaista muuta temppua, mutta eivät käy makaamaan. Täten päätämme, että harjoittelemme muita temppuja, jos siltä tuntuu. Makoilut jätetään toisille.

      Poista
    5. Kokeile tehdä täsmäisku silloin, kun katti on luonnostaan makuulla. Vaatii tietty sen, että on salaa naksutin ja nami mukana. ;) Tai sitten teette tosiaan vain atleettisempia temppuja!

      Poista
    6. Täältähän tuli neuvoja kerrakseen ♥

      Poista
  9. Mahtavaa!! Meidän vanhat pojat on niin itsepäisiä, etteivät moiseen rupea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He tietävät että saavat herkkuja ilmankin ♥

      Poista
  10. Hienoja! Täällä tämä menee toisin päin, Sulo ja Namu opettavat minua päivittäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo ja Namu ovatkin niin valloittavia että niiltä oppisi vaikka ja mitä!

      Poista
  11. Kyllä teillä temput sujuu! Meillä molemmat osaa hypätä pyynnöstä pöydälle ja Sofi osaa antaa pusun. Siihen se sitten jääkin, mutta ei olla aktiivisesti opeteltukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pusu ois kyllä söpö opettaa, mutta Ruffe harvemmin on nuolemassa nassua joten en tiedä onistuisko. Ellen sitten ala hieromaan kinkkua nenään niinkuin kissankujeita -blogissa :D Siinä vasta hauska opetustapa! Coco ei meillä osaa mitään...

      Poista
  12. Ompas Ruffe taitava ❤
    Voiii että mäki haluun räggärin ne on nii pehmopalleroisia! Ite tykkään pörrösistä kissoista, ja ohuista hännistä en tykkää yhtään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffe on kyllä ihanan fiksu poika ♥
      Räggäri sullekkin ne ovat niiin pumpulipalloja ettei oo tosi ♥ Tuuuheiden häntien kanssa ;D

      Poista
  13. Hyvä Ruffe <3 Meillä Vili osaa (jos vain suinkin viitsii..) suunnistaa keittiötä kohti kun sanoo ruoka-aika (liekö sen oppinut maatiaiskaveriltaan, joka jo hallitsi homman kun Vili muutti meille ;) )Vili myös osaa hypätä pöydälle kun naputtaa pöydän reunaa sormella ja kun koittaa uudistaa olohuoneen verhoja, niin tulee luo kun naputtaa sormella lattiaa =) palkkioksi on riittänyt silittely =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä opetettiin kummallekkin että kun sanotaan ''Herkkuja'' saavat pojat joko oikeaa sapuskaa tai sitten ihan vain namuja. Silleen on ollut myös helppo huijata noita mutta nykyään eivät enää mene huijausyrityksiin :''D Kyllä nää räggikset on fiksuja tyyppejä, teiänkin Vili varmasti ihan super ♥ Rufus joskus tulee luo kun laittaa sormen ojoon sit sitä on vaan paaakko tulla puskemaan :D

      Poista
    2. Meillä on herkuille sana nameja, osaa molemmat erottaa sanat toisistaan =) ja pojilla kun on iltaruuan aika seiskalta, niin molemmat on oppineet valmistautumaan taikasanaan "ruoka-aika" kun emmerdalen toisen jakson loppumusiikki alkaa (toimii vaan talvella, kun on tullut emppuja 18-19) ei ole kumpikaan noteerannut jaksojen alkua tai ekan jakson loppumista =D Vili osaa myös nostaa etutassut mua vasten, kun ensin hyppäyttää sen keittiön pöydälle ja sitten taputtaa rinnuksia =) ja siitäkin kelpaa palkkioksi silittely =)

      Poista
    3. Hauskaa että tajuavat ohjelman loputtua aina samaan kellon aikaan ruoka-ajan :D Meillä ruoka-ajat on tosi epäsäännölliset ettei nuo oikein mistään muusta tajua kuin että ''Herkkuja'' ja sitten ollaankin jo juostu täysiä keittiöön maukumaan ruokaa. Ihanat tyypit teillä kun palkkioksi kelpaa silitykset ♥ Ruffella olisi motivaatio hukassa.. :''D

      Poista
  14. Mahtavaa Ruffe! ♥ Eikä mitään "vain" temppuja, ei niiden tarvi super erikoisia ollakseen näyttäviä ja hauskoja tehdä ja katsoa! :) Hieno temppuguru tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffe purisee kiitokseksi ♥ Nyt pitäisi vaan keksiä mitä seuraavaksi, täytyy varmaan mennä kattomaan sun videoita ja ottaa mallia! :D

      Poista