lauantai 18. huhtikuuta 2015

Ostoksia

Käytiin äitin kanssa viime sunnuntaina siellä PetExpoilla ja siellä oli niin ihania kissoja. Rapsuttelin sielä luvan kanssa montaa eri pupua ja kissaa. Pääsin myös rapsuttamaan paria eri koirarotua, isoa pelottavaa sakemannia, ihanaa pientä shelttiä ja aivan mahtavan näköistä valkoista samojediä. Ainiin, pääsin myös kokeilemaan miltä siilin silittäminen tuntuu sormissa, eikä pistänyt. Tietysti messuilta oli pakko ostaa kisuille tuliaisia joten matkaan lähti pari kivaa lelua ja yksi hieno ruusuke.

Ruffe ja Coco on kummatkin tän huushollin sohva championeja!
Kissojen mielipiteet leluista kuvina!

Ei siinä mennyt kuin sadasosasekunti niin lelu oli mäsä
Ostettiin tommonen ihana RÄSYmatto makkariin, toimii myös leikkialustana
Kokkelipokkeli
Olen haaveillut pitkään Rufus-tatuoinnista ja oonkin miettinyt mikä kuva olisi hyvä. Sain pari päivää sitten aika hienon kuvan ja ehkä vielä joku kaunis päivä Ruffe koristaa etureittäni ♥

Ensimmäinen Ruffe olisi aika hyvä harmi, että toinen Ruffe ei taida olla samaa mieltä..
Tilasin ifolorilta julistevalokuvan Ruffesta ja Cocosta. Pojat pääsivät makkarin seinälle ruusukkeen kera ♥

25 kommenttia :

  1. Nyyhkis, mä unohdin ostaa tollasen ruusukkeen! :( ihana toi julistevalokuvatsydeemi, ruusuke sopii just hyvin sen kans! XD

    Ruffetatska olis niin hieno! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ens messuilta sit haalit jokaselle oman ruusukkeen! Oli jo aikakin saada pojista kuva seinälle kun sielä on oottanut hylly jo sika kauan täyttämistä :D Tatskakuume huh!!

      Poista
  2. Onpa hyvä ruusuke Coco ja Ruffe! Mekin ollaan haaveiltu aina ruusukkeesta ja tuollainen sopisi meillekin ;) Emännän mielestä on kuulema kivan värinen matto ja hyvä kuva teistä kehyksissä! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin halunnut jonkun toisenkin ruusukkeen mutta ostoksia oli jo liikaa ja muut ei olleet niin kivan värisiä :( Ehkä tekin Pepsi ja Maxi saatte vielä omat ruusukkeet <3 Toi matto on kyllä hirmu söpö olisin voinut haalia niitä moonta kun maksoivat vain vaivaiset kaksi euroa :D

      Poista
  3. Miksi, oi miksi en ostanut meidän kakaroille noita ruusukkeita :D

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo juliste, ruusuke sopii siihen upeasti. Ja hyvät oli näköjään muutkin tuliaset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii kiitos <3 Ruusukkeelle tuo on kyllä mahtipaikka! Onneksi tuliaiset kelpasi muuten olisi emäntää harmittanut ;D

      Poista
  5. Kivoja tuliaisia! Ja oiva juliste ruusukkeineen! Sininen sulka sointuu kauniisti käyttäjänsä silmien väriin. Ja jos matot ruttaantuu, lelu on aina mitä mainioin!

    Pääsit silittämään samojedia! Meillä oli sellainen silloin, kun asuin vielä kotona (paljon ennen kissoja siis). Se oli ehkä maailman kiltein koira, mutta pystykorvien tapaan jokseenkin omapäinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuliaiset on aina kivoja kuten myös kissavalokuvat ja ruusukeet <3 Ruffen silmät on kyllä ihanat harmi että Cocolla ei ole yhtä siniset :(

      Samojedi oli niin söpö, ihastuin <3 Ja oletpas onnekas kun teillä on semmoinen ihanuus ollut!

      Poista
  6. Mä en selvästikään tutkinut riittävän hyvin niitä ostosständejä, kun jäi kaikki tuollaiset kivat lelut ja ruusukkeet huomaamatta! Mun koirasilityssuosikki oli lagotto-merkkinen hurmuri kiharan turkkinsa kera.

    Ruffe-tatska kuulostaa hauskalta! Ei kai haittaa, jos Nuppu ottaa samanlaisen? :-P (Olette sitten kuin kaksi marjaa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustin ja mirrin ständissä oli noita kivoja little biggerin leluja kaks kappaletta kaksi euroa ja sit nuo kaksi muuta on somakissin ständiltä! Ruusukkeen löysin koira puolelta ihan vahingossa kun jotkut niitä penkoi mun nenän edessä :D

      Mä olisin halunnut nähdä messuilla shiboja mutta harmi ettei niitä näkynyt :( Olisi ollut ihana päästä rapsuttamaan semmoista <3 Ja Nuppukin voi ottaa Ruffe-tatskan, mua eikä ainakaan Ruffea haittais ollenkaan ;---)

      Poista
  7. Tais olla kivoja leluja :D Ihana tatuointi-idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii niin ne oli! Ja mulla on ihan hirmuinen tatskakuume, tahtoo tahtoo ottaa heti :D

      Poista
  8. Onpa kivoja leluja! :) Nora varmasti rakastaisi tuota värikästä pikkupötköä, mistä roikkuu naruja. Minulla on tuollainen pötkö äitini tekemänä avaimenperänä ja olen sillä välillä leikittänyt Noraa ja tyttö on tykännyt kovasti. En ole kehdannut ottaa sitä varsinaiseksi leluksi asti kun sen tekemisessä on ollut iso työ ja äitini on hyvin ylpeä siitä. Pitääpä koittaa bongailla tuota lelua Kempeleen näyttelystä kesällä kun menen sinne turistiksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin ja tuo Ruffe-kuva on niiiiiin tatuointiainesta!

      Poista
    2. Tuo lelu löytyi somakissin ständiltä! Toivottavasti saadaan Norallekkin oma :---) Onpas äitisi ollut ahkera kun on osannut tommoisen väkertää. Itse en uskaltaisi edes lähteä kokeilemaan.. :D

      Voikun löytyis vielä semmonen tatuoija kelle uskaltaisi mennä ja saisi rahat kasaan niin olisin heti nyt tatuoitavana! :----)

      Poista
  9. Loistava ruusuke :D Ja ihania kuvia <3

    VastaaPoista
  10. Kivat messut siis takana, hienoa ;) Mun messujen kohokohta oli fretit ja niiden silittely, ne vaan on niin höpösjä touhoja !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi kivaa! Ainiin pääsinhän mäkin silittämään frettiä ja ihastelemaan niiden esterataa :D Söpöjä otuksia <3

      Poista