sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Kissanpoika sairastaa

Kun olisi semmoinen visio, että tämmöisiä kuvia mä haluan ottaa ja sitten kun koittaa niin kuvat onkin aivan muuta kuin piti. Rasittavaa eikö? No on!

ÄRSYTTÄÄÄÄÄÄ!!!
No kuitenkin, kun kuvaaminen ei onnistu niin on vähän huono pitää blogia, onneksi sentään kirjoitus sujuu jotenkuten, ehkä. Mutta ei siitä taaskaan sen enempää.

Ruffella on mahtavat poskikarvat
Ruffella on masuvaivat vaivanneet jo yli kaksi kuukautta, tietysti välillä on ollut parempia päiviä, mutta nyt ollaan menty rutkasti taaksepäin. Olen keskustellut lääkärin kanssa siitä, mitä nyt tulisi tehdä ja päätettiin aloittaa kortisonilääkitys. Aluksi Rufus saa 1,5tablettia kahdesti päivässä viiden päivän ajan ja sen jälkeen 1tabletti viidenpäivän ajan. Sen jälkeen katsotaan vaivaako löysyys vieläkin vaiko ei ja jos vaivaa, en tiedä mitä sitten pitäisi tehdä.

Laitettiin Ruffelle huivi, ettei se aina vaan rapsuttaisi vanhoja leukarupia auki..
Ruffe on ollut jo jonkin aikaa hyvin kipeän oloinen eikä sitä kiinnosta mikään muukuin nukkuminen. Harmittaa ihan törkeesti, koska juuri kun ajateltiin, että Ruffe on terve ja omaitsensä tulee tämmöinen takaisku. Silloin ennen rokotuksiahan minä ylistin täällä blogissa sitä kuinka iloisen oloinen Ruffe on, ruoka maistui ja muutenkin havaittavissa oli muutakin kuin pelkkää nökötystä matolla.. Eihän tuon kuulu olla kissan elämää. Kissan tulisi leikkiä ja kiinnostua asioista, mutta Rufus vain on päivästä toiseen samassa paikassa matolla eikä se siitä hirveenä liiku mihinkään. Ruokahalu on myös aivan olematon, mutta ollaan saatu se huijattua syömään leikkeleiden avulla, thrivekään ei meinaa enään maistua.

Kipeän kissan lemppari nökötyspaikka
Sitä alkaa miettimään, että jos kortisonikaan ei auta niin mitäs sitten. Eihän meitä tietenkään tuo ripulointi niin paljoa edes haittaa, mutta huomaahan sen että kissa siitä kärsii. Lääkäri on puhunut koepalojen ottamisesta, mutta en tiedä uskaltaako sille tielle lähteä. Ei tämmöisiä saisi vielä tietenkään ajatella, koska vasta eilenhän kortisoni aloitettiin ja vasteen tulisi näkyä vasta viikon kahden päästä, mutta silti sitä tuppaa miettimään asioita siltä huonoimalta kantilta. Toivotaan nyt, että kortisoni auttaa ja nämä mun kamalat ajatukset lähtevät hus pois. Ehkä Ruffe vielä tuosta piristyy, vaikka nyt se näyttääkin niin surkealle. Aamuruokakin on vielä kupissa..

Sainpas taas napattua kisuista söpön yhteiskuvan ♥
 Hyvää pääsiäistä kaikille vielä meidänkin suunnasta ♥

Äiti mikä se pääsiäinen oikein on?

34 kommenttia :

  1. Voi Ruffe! Oletko edes jaksanut lähteä haistelemaan ulkoilmaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en oo kyllä jaksanut, ei tee mieli tehä muutakuin nukkua..
      -Ruffe

      Poista
  2. Eikä! Ruffe-parka :( Toivottavasti nyt lähtis kortisoni auttamaan, eikä tarttis mitään koepaloja ottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku Reppana, on tuo poitsu kyllä selvinny niin monista jutuista sen lyhyen elämän aikana, että eiköhän kortisoni auta tähänkin vaivaan ainakin toivottavasti <3

      Poista
  3. Hyvähän tuosta sun ottamasta kotistudiokuvasta tuli! :) Tsemppiä Ruffelle, ripuli ei tosiaan ole yhtään kiva juttu.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiitos, yhden sain onnistumaan muut oli taas vähän mitä oli eikä tuokaan nyt omasta mielestä niin hyvä ole.. ÄH! Ripulia tai ei niin olisi kiva saada Ruffesta vähän enemmän irti kuin vaan makoilua keittiön matolla :( Kiitos tsempeistä <3

      Poista
  4. Nuppu lähettää nyt parantavan hempeitä hurinoita täältä Ruffe-murulle! <3 Harmittaa muakin ihan kamalasti, kun niin positiiviselta vaikuttanut kehitys onkin mennyt takapakkia. Ruffe näyttää kyllä kuvissa edelleen oikein komealta ja terveeltä, mutta eihän tuo hyvältä kuulosta, että ruoan sijaan maistuisi vain uni. :-/ Toivon niin, että tämä kortisoni olisi nyt se juttu, jolla masun saisi kuntoon ja Rufuksen terveeksi ja omaksi pirteäksi itsekseen. Me pidetään täällä peukut ja kissanvarpaat pystyssä ja ollaan kuulolla, miten tilanne etenee. Hauska tuo Cocon ammottava kita, ja ihana yhteiskuva poitsuista! Tsemppiä ja mukavampaa pääsiäisen jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nupun hurinat saa Ruffen mielen paremmalle tuulelle! ♥ Muakin harmittaa, kun jo aloin ajattelemaan että, ''Jes, nytkö tästä päästiin'' niin eih.. Maha on taas yhtä huonona kuin silloin alussa, vessassa rampataan kolmesti ellei jopa neljästi päivässä. :( Tänään tullut onneksi vaan kerran. Onneksi Ruffe on tosiaan terveen näköinen eikä turkki ole päässyt huonoon kuntoon, ainoastaan olemus on kipeän oloinen. Kortisoni on kyllä niin ihme ainetta, että se voisi auttaa tähän hätään vaikka sitä ei kauhean mielellään edes syöttäisi. Kiitos tsempeistä, niitä taas tarvitaan ♥

      Poista
  5. Voi harmi, toivottavasti kaikki kääntyy parempaan!

    VastaaPoista
  6. Voi Ruffe, mulla tulee jo iso huoli sun masusta :( Toivottavasti kortisoni alkaa auttamaan! Jos se ei ala auttamaan, niin olisikohan koepala pidemmällä tähtäimellä pienempi haitta kuin kortisoni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta ja lääkäristä tuntuu, että Ruffella on IBD eli tulehduksillinen suolistosairaus jonka voi todeta pelkästään niillä koepaloilla. Koepaloja ei tarvitse yleensä ottaa jos kaikki muut testit näyttää ettei mistään muusta voi olla kyse. Tätä sairautta hoidetaan aikalailla kaikella mitä me ollaan jo kokeiltu ja nyt kokeillaan se viimeinen eli kortisoni. Jos kortisoni ei ala auttamaan en tiedä onko niistä koepalojen otosta sen enempää hyötyä, koska jos kortisoni ei ala vaikuttamaan mikä muu muka alkaisi. Tässä kun ollaan kokeiltu jo kaiken maailman lääkityksiä ja kortisoni yleensä autttaa kaikkeen. Mutta katsotaan nyt mitä tehdään, mä en haluaisi ottaa niitä koepaloja senkään takia koska se on niin rankkaa kissalle. Jos hoito vastetta ei ala näkyä ja asiat menee muutenkin päin persettä niin Ruffe täytyy ehkä saattaa viimeiselle matkalle :(

      Poista
    2. Voi ei ;( Mä arvasin että tää on jo tosi vakavan puolella... Hmm.. Mikähän muu voisi edes vähän auttaa... Stressaako Ruffe? Tai no varmasti jatkuva mahakipu jo tuo stressiä... Jos varoisi kotona jonkin aikaa kovia ääniä ja äkkinäisiä liikkeitä yms., sekä tekisi Ruffelle jonkin lämmitetyn paikan, niin ehkä se voisi pikkuriikkisen edistää mahan paranemista? Voi olla ehkä ihan typerä idea, mutta...

      Poista
    3. Ihania uutisia, Ruffe on ollut nyt paaaaljon pirteämpi kerjää ruokaa ja naukuu!! Vessahommissa käynyt viimeksi löysällä oliko se nyt perjantai-lauantai yöllä. Tänään Ruffe on yrittänyt käydä vessassa pari kertaa eikä mitään ole tullut eli sekin jo kertoo että seuraava kakka voisi olla kiinteä. Ainakin viimeksi kun Rufus teki näin niin oli hyviä uutisia tulossa. Ruffe ei kyllä ole tressaavaa tyyppiä, todella rohkea kaveri eikä välitä äänistä sun muista. Mutta mutta nyt me vaan toivotaan, että seuraava asia on kiinteäätavaraa ja ihanaa, että Ruffe on piristynyt ja saanut ruokahalunsa takaisin tämän viikonlopun aikana ♥♥♥

      Poista
  7. Voi ei! Ruffe-rukka! Toivotaan että kortisoni auttaa, että pikkuinen olisi taas oma itsensä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( ♥ Sitä mekin toivomme, on tää sairastelu vaan niin rankkaa kun tuntuu ettei Ruffe parane ikinä..

      Poista
  8. En nyt haluu pelotella, varsinkin kun kortisoniannos on noin pieni. Mutta Herra Harmaallehan tuli kortisonista diabetes. K. blokkaa haiman toimintaa. Tosin kortisonista tullut diabetes on myös mahdollista saada pois helpommin kuin elämäntavoista tullut. Herra Harmaan kohdalla tämä jäi kesken :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan mekin mietitty noita kortisonin haittavaikutuksia, mutta toivotaan nyt ettei mitään pahaa tulisi niistä. Ruffe söi tossa joulu-tammikuussa kortisonia astman vuoksi pari kuukautta ja heti sen lopetettua käytiin rokotuksissa ja alkoi tämä ripuli. Ainakaan sen jälkeen ei ole tullut mitään diabetes oireita, onneksi. Voi Herra Harmaa, toivottavasti sinulla on hyvä olla sielä muiden kissojen kanssa <3

      Poista
  9. Voi pientä! :( Toivottavasti lääkitys auttaisi.

    VastaaPoista
  10. Voi ei mitä uutisia :( Täältä kanssa kovasti tsemppiä teille kaikille ja varsinkin siihen, että Ruffe kuntoutuu !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä ♥ Ei ole kyllä yhtään kivaa, kun Ruffe sairastaa, mutta onneksi sentään Coco on terve kuin pukki! Ruffe saisi ottaa vähän mallia pienemmästä :(

      Poista
  11. Voi surkeutta! Toivottavasti Rufus paranisi nyt! Varsinkin sellaiset pitkittyneet vaivat on vihon viimeisiä.

    Tsemppiä potilaalle ja hoitajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paranemis toivotuksista ja tsempeistä<3 Jospa se Ruffe tosiaan vielä tästä. Vaikka tänään tullut jo neljästi vesiripulia :( Onneksi huomenna taas Bvitamiinipiikille.

      Poista
  12. Voi ei, toivottavasti kortisonikuuri tepsisi. Kurjaa, kun terveys tuolla lailla heittelee ja onhan sitä jo aika pitkään jatkunutkin :/ Paljon paranemisia Ruffelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä suoraan sanottuna maailman ikävintä kun oma kissa kärsii :( Kiitos paranemis toivotuksista <3

      Poista
  13. Toivottavasti kortisoni puree! Ei ole tainnut olla ruuan kypsentämisestä apua vai kokeilitko sitä? Tosi kurjaa kun Ruffen mielikin on maassa, varmasti tuossa tilanteessa ajatukset meneekin ikävämpään suuntaan. :/ Sen vielä kestää, jos lemmikillä on sairaus minkä kanssa voi elää, mutta elämänilotonta lemmikkiä on ihan kamala katsoa... Oletko huomannut milloin tämä masentuneisuus alkoi? Aloititko ruuan kypsentämisen about samoihin aikoihin tai tapahtuiko jotain muuta outoa? Jos mahdollista, jos löydät yhteyden niin kannattaa kokeilla paluuta entiseen, josko Ruffe reagoi nyt johonkin muutokseen eikä itse ripuliin. Vaikka toki kyllähän se ripulointikin voimia vie. :/ Paljonpaljon voimia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mekin toivomme :( Ja joo ei ole ollut apua ollenkaan, heti kun lopetettiin antibiootti niin ripulia on tullut todella monta monta kertaa päivässä. Tänäänkin vessassa on jo varmaan käyty seitsemästi eli pahenee vaan koko ajan... :( Ihan semmoista luirua missä on verta seassa, taitaa olla suoli pikkasen ärtynyt. Ja siis on tätä jo jatkunut aika pitkään, Ruffe menee aina ihan masikseen kun se on kipeä, mutta se on sinällään normaalia jos kissalla on kipuja. Uskon että tuo ripulointi sattuu todella paljon, koska välillä Ruffe on tehnyt myös matolle, kuten esim tänään aamulla oli tullut kahdet peräkkäin matolle. Otettiin nyt matot pois, että on helpompi siivota jatkossa. Eli en usko ruuan muuttamisen olleen asialla, koska tätä uneliaisuutta on ollut paljon aikaisemminkin. Tänään Ruffe onneksi vähän leikki Cocon kanssa, se toi hymyn huulille :)

      Poista
  14. Voi itku, ihan meinaa tulla tippa linssiin kun lukee näitä... Ei voi kuin toivoa, että poitsu saa apuja kortisonista.
    Voimia sinne sekä kissoille, että ihmisille ja ihan sydämen pohjasta toivon Ruffelle parempaa oloa.
    -Penan ihminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Kyllä itseäkin eilen illalla itketti.. Mutta täytyy nyt vaan toivoa kortisonin auttavan, koska muuten en tiedä mitä tulee tapahtumaan. :(

      Poista
  15. Voi että, kun ei suostu inhottavat mahavaivat lähteä pois! Onneksi sentään toinen kisu on terveenä piristämässä teidän päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, onneksi nyt on taas ehkä vähän parempi tilanne kun Ruffe on ollut kakkaamatta yli vuorokauden!! :) Onneksi tosiaan Coco on terve :D

      Poista
  16. Voi multa oli menny tää ihan ohi. Voi Ruffe murua!

    VastaaPoista