lauantai 7. helmikuuta 2015

Kevätsäässä

Perjantaina oli ihanan keväinen ilma eli päätettiin ottaa kissa kainaloon ja lähteä pihalle. Coco jätettiin kotiin, koska sen jo tiesi mitä siinä olisi käynyt. Cocon suusta olisi kuulunut paljon kauhun huutoja eikä tärinääkään olisi voinut laskea pois. Se ei olisi ollut niin kiva kokemus kissalle eikä palvelijoille joten ulos pääsi yksinään meidän reipas ulkoilija poika Ruffe.

''En muuten varmana lähe ulos..''
Ruffe oli innoissaan ulkoilusta, vaikka aluksi saattoi vähän jännittää autot ja muut ihmiset. Onneksi mieleen muistui nopeasti ulkoilun mukavuus ja se olikin sitten menoa. En meinnanut kuviakaan saada, kun Ruffe viiletti niin lujaa mun luokse aina kun juoksin kauemmaksi kuvaamaan. Aurinko paistoi ihanasti ulkona, mutta silti melkein jokaisessa kuvassa se on piilossa. Kuvat eivät tästä syystä ole niin keväisen näköisiä, vaikka ilma sitä olikin. Rakastan tässä uudessa kamerassa eniten sitä, että kuvista tuli tarkkoja vaikka Ruffe ja minä saatettiin kävellä samaan aikaan. Oijoi mikä tarkennus! Olisipa jo kesä niin sisäkuviakin saisi yhtä näppärästi ilman ulkoista salamaa. Oon aina pitänyt enemmän luonnonvalossa otetuista kuvista eli kesä tänne ja sassiin!

Aurinko ♥
''Pois alta risut ja männynkävyt''
''Hmm, saako tätä maistaa?''
''Tuola meni tirppa näitkö sä sen?''
Ruffe kulki niin nätisti hihnassa
''Äiti väistäs vähän oot mun väylällä..''
Tomerasti häntä pystyssä kotia kohti
Hetkeksi voi myös jäädä ottamaan aurinkoa ''Ruffee kattoisitko kameraan??''
''Jes, kohta ollaan jo kotona''
''No jos vielä hetken aikaa auringon ottoa isin sylissä''
''Aah, elämä on niiiin ihanaa'' ♥

30 kommenttia :

  1. Oioi, on Ruffe komia lumen keskellä!<3 On kyllä ihana tämä keväinen sää, ei tunnu lumi enää haittaavan olemassa olollaan yhtään. :D Tykkääkö Coco sitten kesäisin lenkkeillä(tai noh..) vai oliko tämä kauhu ihan ympärivuotinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä kun käytiin puistossa kissojen kanssa Coco kyllä tykkäsi vaikka vähän pelottikin. Enemmän se oli semmoista paikallaan ihmettelemistä joten jos ihan kävelylenkkejä halutaan tehdä on parempi jättää Coco sisälle. Mökillä Coco tykkää olla kun sielä saa rauhassa tutkia paikkoja mutta tooosi hitaasti ja rauhallisesti. Pikkuinen arkajalka <3 Eli ulkoilu on kivaa mutta täytyy olla tosi vähän ääniä ja pitää mennä Cocon perässä tosi hitaasti :D Ja Ruffe kurnaisee kehusta ♥

      Poista
  2. Ihana..:) silmät suurena maailmalla :)). Ja tuo kissan takalisto. Se nyt vaan on nniiinn ihana :)
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffe ihmettelee ja tykkää ulkoilusta ja sen kyllä huomaa kuvista ♥ Ruffe kiittää pyllyn kehumisesta ;D

      Poista
  3. Kylläpäs Rufus näyttää päättäväiseltä kävellessään ulkona! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoista menoa se on, Ruffe viilettää välillä meidän edessä mutta yleensä pysyy nätisti vierellä. Kesäisin ulkoilu sujuu paremmin nyt Ruffe välillä jättäytyi vähän taka viistoon.. :D

      Poista
  4. Ruffesta oikein paistaa tyytyväisyys kilpaa auringon kanssa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ollut vielä vähän kesäisempää ja lämpimämpää niin olisi poitsu tykännyt vieläkin enempi ♥

      Poista
  5. Oi, sä Ruffe selvästi nautit täysin siemauksin talviulkoiluretkestä! Näkyikö mitään tirppoja tai muuta mielenkiintoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näky pari jotain isoa mustaa lintua, en saanu kyllä kiinni mutta haaveilin saavani..
      -Ruffe

      Poista
  6. Tosi hienoja kuvia komeasta kissasta. Kisu näyttää niin elämäänsä tyytyväiseltä :)

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  7. Ihana toi viimeinen kuva, toinen nauttii auringosta ihan täysillä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffe osaa kyllä näyttää naamasta kun on hyvä olla, yleensä se silti näyttää vaan myrtsiltä :D

      Poista
  8. Ihania ulkoilukuvia! :) oli kyllä tosiaan eilen ihana sää kun aurinko paistoi niin kirkkaasti, kiva että Ruffekin tykkäs. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aurinko saisi tulla useamminkin esiin niin ois ihana olla <3

      Poista
  9. Meillä Taavetti ei mielellään lähde ulos talvella. Ulos jos haluaa ja pääsee ulos niin on heti menossa takaisin sisälle ja jos ottaa mukaan kävelylle, saa Taavettia raahata perässään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perus kissa, pakko kinuta ulos ja sittenkun pääsee niin äkkiä takasin sisälle. Kaverin kissa on ihan semmonen... :D

      Poista
  10. Onpa ihanan reipas lenkkeilijä-Ruffe :) Ehkä Cocokin kesän lähentyessä uskaltaa mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäisin tehään Ruffen kanssa reippaita lenkkejä, aika pitkiä kanssa! Ruffe tykkää :) Cocon uskaltaa ottaa vasta sit mukaan kun on tarpeeks hyvä ilma ja sillonkin liikkuminen saattaa jäädä minimiin :D

      Poista
  11. Voi ihanuus, kylläpä hän tarpoo määrätietoisesti eteenpäin!! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, Ruffen kanssa ois kiva käyä pihalla joka päivä mutta tuppaa meitä palvelijoita laiskotuttamaan moinen.. :---D

      Poista
  12. Upeita tunnelmallisia kuvia! ♥ Moisissa lumimaisemissa kelpaakin ulkoilla varsinkin kun aurinkokin paistaa kauniisti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :3 Lumimaisemat on kivoja mutta eniten odotan taas meidän mökkimaisemia♥

      Poista
  13. Voi huikeus, kuinka komia Ruffe on lumimaisemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää että tuo on aika komea yksilö ja niin ylväs ;--) Ruffe kehrää kiitokseksi kehuista ♥

      Poista
  14. Sä oot Rufus rohkea! Mua ei oo päästetty pihalle, mut en kyl tiiä haluanko ku siel taitaa olla kylmä? - Hannibal

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siellä ollut kylmä taisi olla pari astetta plussan puolella eli just sopiva ilma!! Ulos on kiva päästä.
      -Rufus

      Poista