tiistai 27. tammikuuta 2015

Tiistain turinat

Meillä on torstaina kisujen rokotusaika ja vähän jännittää, että mitä Coco moisesta oikein tuumaa. Cocohan ei ole ollut kuin kerran meidän kanssa lääkärissä ja se oli silloin joskus kun Coco tuli meille. Rokotuksessakaan Coco ei ole ennen meidän kanssa ollut, koska kasvattaja rokotti pennut toisen kerran vähän ennen luovutusta. Ruffen kanssa saatan jo arvata mitä käy... Onneksi rokotus on vain kerran vuodessa. Cocolle tulee yhdistelmärokote ja Ruffelle vain kissanuha. En muuten tiennyt, että kissanuha tulisi rokottaa jokavuosi, koska Ruffen rokotuskortissa lukee, että seuraava aika olisi vasta 2017. Aika hassua, mutta vissiin jotkut lääkärit laittaa sen ajan kissaruton mukaan, senhän uusimisaika on 1-3vuotta. Rokotatteko te kissat vuosittain ja otatteko aina yhdistelmän vaiko pelkän kissanuhan? Mä en oikeen tiiä kannattasko Ruffellekkin laittaa kanssa se yhdistelmä.


Viime viikolla madotettiin kissat axilurilla, kun sitä oli vielä kaapissa. Jännitti vähän meneekö mahat ihan sekaisin, mutta yllätys olikin positiivinen kun mitään muutoksia ei tullut. Aiotaan seuraavalla madotus kerralla ostaa mirrixiä, koska axilur onniin vahva lääke. Lääkkeet meni helposti vaan tuikkaamalla suuhun. Ennen aina liuotettiin matolääke veteen ja annettiin ruiskulla, mutta onhan toi lääke suoraan kurkkuun paljon helpompi. Ainakin meidän kisujen kanssa, ovat jo niin tottuneet.


Ruffelle ollaan syötetty nyt kortisonipillereitä yhteensä kaksi kuukautta ja tänään vihdoin annetaan viimeinen 1/4 pilleri! Yskää ei ole ollut pitkään aikaan ja nyt sit vaan jännitetään, että eikaise ala heti uudestaan, kun pillerien syönti loppuu. Annetaan vielä kuitenkin hengitettävää kortisonia, mutta ajatateltiin kokeilla antaa sitä joka toinen päivä ensi viikosta lähtien. Olisi hienoa jos lääkityksen voisi joskus kokonaan lopettaa, mutta tuskinpa se onnistuu.


Ruffe on ollut nyt tosi terveen olonen ja hirmuisen reipas. Ruokahalu on niin hyvä, että Coco ei meinaa ehtiä syödä kaikkea kun Ruffe on jo syömässä Cocon ruuat. Muutenkin Ruffe on nyt ollut paljon enemmän äänessä ja kiinnostusta leikkimiseenkin on havaittu. Ruffe naukui viimeksi näin paljon silloin kun sillä oli vielä se piilo palli. Onneksi naukuminen ei kuitenkaan ole hirveää kollimourua, vaan semmoista normaalia kissan höpöttelyä ♥


Kuvissa Coco leikkii uudella foliopallolla jossa on sisällä Iinyn arvonnasta voitettua kissanminttua, aika paras lelu, Ruffekin meinas jopa vähän innostua!

KISSANMINTTUA!!
Ruffe ottaa jo hienosti bongista ♥

20 kommenttia :

  1. Me ollaan otettu kissanuha-rokotus joka vuosi kissoille, kun meille on sanottu että ne on vuoden voimassa. Niistä muista en nyt muista mutta niissäkin se joku 1-3vuotta voimassa... Meillä olis helmikuussa Jupilla kissanuhan uusiminen, se onneksi pelkää niin paljon eläinlääkärissä ettei edes huomaa koko rokotusta. :D Ärsyttää kun meillä on noilla kolmella niin eri aikaan noi rokotukset, olis kiva jos sais kaikki samalla, mutta haluan nyt mennä noiden korttien mukaan rokotuksissa ettei vain käy mitään. :D

    Ihanaa että Ruffe voi jo paljon paremmin! <3 Ihana Coco, hieno foliolelu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä osu kivasti samoihin aikoihin kun Ruffe ja Coco on syntynyt samassa kuussa, Ruffella se päivä oli 5.2 ja Cocolla 10.2 niin nyt on mun mielestä jo ihan ok uusia! Mä en oikeen tiiä mitä Coco tuumaa koko touhusta, mutta varmaan pelkää ihan hirveesti, kun se on vähän tommonen söpö pikku pelkuri <3

      Poista
  2. Emäntä: Minullakin on vähän hakusessa, että miten usein nyt kannattaisi rokottaa, kun kunnaneläinlääkäri sanoo toista ja yksityinen lääkäri toista.. Olen ajatellut, jos noin 1,5 vuoden välein jatkossa rokotuttaisi.. en tiedä. Hienosta Ruffe ottaa lääkkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nytkun luki pajunkissan kommentin niin selkeni taas huomattavasti, eli nuha kerran vuodessa ja rutto kerran kolmessa vuodessa. :---) Joskus ollaan otettu Ruffelle myös rabies, mutta se ei vissiin ole niin tärkeä kun ei käydä edes näyttelyissä eikä ulkomailla! Ruffe on kyllä oppinut tosi hyvin jo lääkkeen oton, vaikka vielä vähän miehelle se niskuroi ;--)

      Poista
  3. Meillä kissanuha otetaan kerran vuodessa ja kissarutto sillä aikataululla mikä rokotuskorttiin ollaan kirjoitettu. Rokotukset on pakko pitää ajantasalla, sillä näyttelyyn ei voi osallistua ilman niitä. Myös se, että Hafta on siitoskissa, vaatii ajantasaiset rokotukset, jotta pennuilla ei sitten tulisi olemaan mitään ongelmaa. Meidän eläinlääkäri on hyvin perillä rokotusten voimassaoloajoista ja on kirjoittanut rokotuskorttiin kaksi päivämäärää; toisen kissanuhalla (voimassa vuoden) ja toisen kissarutolle (voimassa kolme vuotta).
    Se, että rokotuskorttiin on kirjoitettu Ruffelle yhdistelmärokotuksesta vain yksi päivämäärä, kertoo eläinlääkärin tietämättömyydestä tai välinpitämättömyydestä. Tietenkään sitä ei välttämättä omistajana itse osaa edes vaatia, että korttiin pitäisi kirjoittaa kaksi päivämäärää, jos rokotusten voimassaoloajoista ei tiedä. Tämä tuntuu olevan varsin iso ongelma esim. pienemmillä paikkakunnilla, joissa kissoja hoitaa tuotantoeläimiin erikoistuneet eläinlääkärit.
    Mielestäni Ruffelle riittää pelkkä nuharokotus, kun se ruttorokotus on kuitenkin voimassa vielä pari vuotta. :) Ja kiva kuulla, että Ruffe voi paremmin. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä infopläjäyksestä! Käytiin tosiaan espoossa semmoisessa pienessä eläinklinikassa, kun se oli lähin minkä löysin ja en ollut sillon ehtinyt oikeen etsiä mitään hyviä lääkäreitä sieltä suunnalta. Nyt mennään semmoselle lääkärille joka on täällä tampereen suunnalla lähellä meidän kotia, hän kastroi kesällä Cocon ja muutenkin vaikutti todella mukavalle. :---) Mulla oli kyllä tieto, että se kissanuha pitää vuosittain ottaa, kun ennen Ruffen tuloa otin selvää kaikista kuluista mutta toi rokotuskortin päivämäärä hämmenti ihan hirveesti.. Otetaan nyt sit Ruffelle pelkästään se nuharokotus!

      Poista
  4. Kerran vuodessa me on käyty. Ihanaa, että Ruffe voi paremmin ja ruoka ja leikit maistuvat! <3 Hirmuisen kiltisti toinen hengitteli lääkettä! Oliko nuo ne avaruuspöksyt? :-) Hauskat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän mekin sit aleta käymään kerran vuodessa, kumma juttu ettei kaikki lääkärit laita kahta päivämäärää kun tietämättömät voi mennä sekaisin näissä jutuissa :---( Ruffe on kyllä ihana kun on jo niin oma itsensä, tuola se just nyt kyllä kuorsaa puussa ♥ Ja kyllä näet oikein videossa näkyy avaruuspöksyt ja on ne täällä blogissa tainnut vilahtaa toistekkin astman ottamisen yhteydessä ;D http://2.bp.blogspot.com/-784qcK-TeE8/VEwRQ_KS4QI/AAAAAAAABqw/AHvezlzCjZI/s1600/DSC_0433.jpg Nää on kyllä mun lempparipöksyt ♥

      Poista
  5. Peukut pystyyn Ruffelle ♥ , sekä hienosta suorituksesta lääkkeenotossa, että terveenä pysymystoivotus!
    Sillai meilläkin, kuin Pajunkissa selitti. Kerran vuodessa käydään, ja kortissa lukee 2 päivämäärää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rufus kiittää ja kehruuttaa kurpur ♥ Onneksi otin joskus asian puheeksi facebookin räggäri ryhmässä muuten ois jääny Ruffelta rokotukset saamatta kun olisin mennyt kortin päivämäärän mukaan..

      Poista
  6. Kyllä tuollaiseen kitaan lääkkeet onkin helppo nakata :) Tsemppia teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cocolla onkin aikamoinen jättikita! Kiitos tsempeistä <3

      Poista
  7. Ihania kuvia kisuista! Kyllä helposti saa varmaan matolääkkeen tuikattua kolmannen kuvan kitaan... :) meilläkin madotus onnistuu onneksi todella helposti. Toivotaan, ettei Ruffen yskä ainakaan pahene!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiitos ♥ Jos nyt kerron salaisuuden niin Cocolle on vaikeempi saada tabletit kun se pitää niin lujaa suuta kiinni ennenkuin suostuu avaamaan mutta sitten lääke menee nopeasti alas, Ruffella menee kyllä helposti suuhun mutta saattaa tippua pari kertaa :D

      Poista
  8. Nyt on pakko tunnustaa, että meidän Kajsaahan ei ole rokotettu vuosiin; vanha omistaja ei tiennyt/viitsinyt/välittänyt, meillä se taas on vain jäänyt (koska Kajsa pitäisi viedä isoon terveystarkastukseen, mihin ei koskaan tunnu olevan rahaa/kyytiä, jolla kissa eläinlääkääriin viedä). Devi pitäisi nyt rokottaa toistamiseen, ja tässä kommenteissa saadun tiedon perusteella yritän kiivaasti löytää paikkaa, joka antaisi rokotuksia vain kissanuhaan. Eipä löydy, kaikki haluavat rahastaa kolmoisrokotuksella :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdistelmärokotuksia annetaan yleensä kolmesti, silloin kun ollaan ihan pieni vauva, sit joskus 16-20viikon iässä ja sit kolmanne kerran vuoden ikäsenä. Ainikin näin on eviran sivujen mukaan :) Meillekkin tosin nyt annettiin taas se yhdistelmä, koska se eläinlääkäri sanoi jotain ettei pelkästään kissanuhaan olisi rokotetta. o.o En oikein ymmärtänyt, mutta onpahan nyt ainakin rokotukset kunnossa. Katsotaan missä käydään seuraavaksi.. Noi raha/kyyti jutut on kyllä tuttuja, mutta onneksi täällä asustaa poikaystävän äiti joka mielellään vie meitä lääkäriin, mutta joskus joutuu menemään ilman kyytiä esim tänään käveltiin pari kilsaa kissojen kanssa :D Aika usein kukaan ei maatiaisia rokota, en oikein tiedä miksi, mutta onhan niillä paljon parempi vastustuskyky kuin näillä rotukissoilla :---)

      Poista
  9. Tsemppiä rokotuksiin! Se on kyllä vähän hassu, että samassa rokotteessa rutto on voimassa 3 v ja nuha vain vuoden. Meilläpäin kaikki eläinlääkärit suosittelee joka vuosi yhdistelmärokotteen ottamista, vaikkei ruttoa tarvisikaan uusia joka vuosi. En koskaan muista sitä syytä miksei pelkkä nuharokote ole hyvä (oliko kanta jotenkin huono vai oliko helpomp/halvempi laittaa rutto samaan kertaan...), mutta koska ruton "turhasta" uusimisesta ei ole haittaa niin otetaan joka vuosi se yhdistelmärokote. :) Meillä on saatu Noralle ja Haikulle laitettua yhtä aikaa rokotus (joulukuussa), mutta Rakun rokotusaika on vasta helmikuussa. Pähkäilen tässä odotanko maalis-huhtikuulle kun meillä olisi silloin hammastarkistus (jos ei tarvitse poistaa hammaskiveä/nukuttaa, niin samalla voisi ottaa rokotteen. Jos taas nukutus tarpeen, otan riskien välttämiseksi eri ajan rokotukselle) vai käynkö jo ensi kuussa. Lähivuosina olisi kiva saada kaikki kisut yhtä aikaa rokotuksiin, edes hieman rahansäästöä tulisi siinä. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin meni nyt kummallekkin yhdistelmät kun ei siellä ollut sitä pelkkää nuhaa, mutta jos siitä ei haittaa ole niin samapa tuo! :---) Toi on kyllä vähän harmillista jossei saa samaan aikaan vietyä, helpompaahan se on jokainen kissa samalla kertaa kuin sit joka kuukausi erikseen :D No jos menisit nyt vähän aikasemmin ottamaan rokotuksen niin sit ensvuonna voisit ottaa sen taas vähän aikasemmin ja sit taas niin se jo osuis joulukuulle ;) Eikai siitä haittaa ole jos ottaa aikasemmin, ite oon ottanu Ruffen rokotukset aina vähän aikasemmin ennenkuin se voimassa olo päivämäärä on mennyt umpeen eikä kukaan mulle siitä oo mitään sanonut. Jos sit taas oottelet maalis-huhtikuulle on vaikeempi saaha sitä sinne joulukuun tienoille, että sinuna menisin jo nyt ;---) Mekin saatiin nyt 15euroa alea kun oli kaksi kissaa mukana!

      Poista
  10. Meillä oltiin viime kesänä täysin ilman lääkkeitä, oi niitä aikoja :)

    Nilssonilla kun on se kaliki niin meillä käydään koko jengin kanssa rokotuksilla flunsaa vastaan vuosittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oispa ihanaa kun ei tarvis antaa lääkettä mutta eipä tota hengitettävää uskalla kokonaan lopettaa vaikka keuhkot ei enää vingukkaan :) Joka vuosi pitää käydä täälläkin että saa sen nuhan kuntoon!

      Poista