torstai 29. tammikuuta 2015

Rokotukset kunnossa

Eilen illalla laitettiin jo yksi kantokoppa lattialle odottelemaan tän päivästä rokotuskäyntiä. Kisut saivat rauhassa tutustua koppaan ja se olikin oivallinen nukkumapaikka. Coco taisi siellä ottaa pienet tirsat yön pikkutunneilla kunnes kopan syöminen olikin mukavampaa puuhaa. Koppa laitettiin piiloon pöydälle yöksi ettei meidän pikku termiitti nakertaisi sitä kokonaan pelkäksi muovimuruksi. Ruffe nukkui yön tyytyväisenä sohvalla, ei tainnut arvata tämän päiväisestä piikityksestä ollenkaan.

Joskus nää yllättää ja nukkuu myös vierekkäin
''Lopetappa se kuvaaminen kello on jo paljon''
Ennen lekurille lähtöä laitoin kummatkin kopat lattialle ja ne täyttyikin hetkessä kissoista. Harmikseni kello ei ollut vielä paljoa, en siis viitsinyt teljetä kissoja vielä koppeihinsa, kun lekurille lähtö koitti meni Coco tietysti sängyn alle pimeimpään nurkkaan piiloon. Saatiin onneksi kyyti lääkäriin, tuolla kun ei mikään hirveän hyvä ilma ollut vielä siinä vaiheessa.

Tuntia ennen lääkäriin lähtöä kummatkin oli jo kopassa
Sitten kun piti lähteä Ruffe meni korkealla puuhun piiloon
Lääkärissä ensimmäisenä oli Cocon vuoro ja voi kun pientä pelotti ihan hirveästi. Coco painoi nyt 6,8kg eli painoa on tippunut hiukan ja se olikin loistava uutinen. Cocolla kun tuppaa tuota löysää mahaa roikkuvan tuolla haarovälissä. Musta tuntui ettei Coco edes huomannut piikkiä pyllyssä, enemmän se vain jännitti koko tilannetta, niitä hajuja ja sen semmoista. Coco oli kiltti poika eikä murissut tai antanut tassusta. Perustarkastuksessa ei ollut mitään huomautettavaa, Cocolla on nätit hampaat ilman hammaskiveä/plakkia eikä keuhkoistakaan kuulunut mitään poikkeavaa. Coco sai siis terveen paperit ja se on hyvä niin!

Ruffe taas oli rohkeampi, onhan se jo vanhana konkarina noissa lääkäreissä käynyt monen monta kertaa. Mielessä sillä oli vain paikkojen tutkiminen. Rufus kävi puntarilla ja painoa oli 5kg eli lihomista on havaittavissa viime reissusta, silloin paino taisi olla sen 4,8kg, hyvä Ruffe! Pitää alkaa syöttämään Ruffelle vielä vähän enemmän ruokaa, että saadaan painoa mukavasti ylöspäin. Lääkäri tutki Ruffen hampaat ja sanoi että plakkia oli hyvin hyvin vähän eikä se ollut edes hammaskiveksi ehtinyt muuttua. Keuhkoistakaan ei kuulunut enään yhtään mitään ei vinkumista eikä rohinaa. Ihanaa, lääkkeet ovat siis tepsineet. Piikistä Ruffe ei kyllä tykännyt yhtään ja ennen piikin antoa lääkäri kysyikin tahdonko hanskat jos Ruffe vaikka puraisee. Ruffe oli siinä vaiheessa jo aika hyökkäävän näköinen, mutta sanoin vain ettei Ruffe minua pure vaikka saattaakin vähän mölytä. Avokinkin piti tulla pitämään Ruffea takapäästä kiinni ettei kissa varmastikkaan pääse liikkumaan, että saataisiin rokote hyvin laitettua kankkuun. Sota-arvilta säilyttiin ja siihen lääkäri tokaisi, että tunnen kissani hyvin. Eihän nyt Ruffe omaa mamia satuttaisi ♥

Ruffe nukkuu yöt aina sohvalla selälteen
Ruffe älä oo vihanen mammalle jooko
Lääkäristä käveltiin kaupan kautta kotiin. Piti hakea Mustista ja Mirristä vähän Thriven tonnikalaherkkuja lohdutukseksi piikityksestä ja voi kun ne olikin hyviä. Tommonen reilun kilometrin matka on niin lyhyt, mutta sitten kun siihen sisällyttää 20kiloa kissaa meinaa hymy vähän hyytyä. Onneksi on mies jonka tapoihin kuuluu kaiken painavan kantaminen. Puolet matkasta jaksoin Ruffea kantaa, mutta sitten riitti ja mies hoiti kantamukset kotiin asti. Näinä hetkinä kaipaa autoa... Nyt kisut ovat jo unohtaneet piikitykset ja nukkuvat rennosti, vuoden päästä sit taas uudestaan.

''Aika makoisia tonnikalanamuja''
''En edes herkkujen avulla anna anteeksi sitä että veit minut lääkärille kidutettavaksi!!''
Ainiin Ruffelle nyt laitettiin se yhdistelmärokote, mutta ei siitä taida mitään haittaakaan olla!

24 kommenttia :

  1. Mukavan helpon kuuloisesti teillä menikin nuo rokotukset! Ilman sotavammoja ja kaikkee... Ei voi kun toivoa, että itekki pääsee yhtä näpsäkästi sitte ku niitten aika on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meni vaikka Ruffe taisi päästää parit vihaiset mourut :D Musta tuntuu että noiden laihempien kisujen kanssa on vaikeempaa kun ei oo fläsää siinä eessä mihin se piikki tuikataan eli toivottavasti Penaa ei kovasti sit satu! Ruffe vois vähän lihota niin seuraavat rokotukset menis ilman kipuja ;D

      Poista
  2. Ihania kissoja sulla. Kuvien ilmeistä voi päätellä paljon :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä että rokotuksessa meni hyvin :) Ja aivan fantastista että Rufuksen keuhkot kuulosti hyvältä! 💕 Tuskin maltan odottaa että meidän pojat pitää rokottaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä kiva, ettei kissa hypännyt kattoon ja hyökännyt kimppuun :D On kyllä maailman ihaninta ettei sieltä kuulunut ääniä ja toivottavasti asia pysyykin niin! :---) Eiköhän teilläkin mene rokotukset sit hyvin kun niiden aika on ♥

      Poista
  4. Hyvä, kun on nyt homma onnellisesti ohi. Eiköhän Cocokin taas anna koko homman anteeksi, kun maistelee tonnikalaherkkuja vielä uudemmankin kerran. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti seuraava lääkärireissu ois vasta sit vuoden päästä, niitä on jo ollut ihan liian monta :D Coco on jo leppynyt ja Ruffe kans, onneks noi ei oo pitkävihasia <3

      Poista
  5. Hyvä, että lääkärireissu sujui mallikkaasti! Varmaan kisut suotuisivat lääkäriin useamminkin, jos saisivat aina herkkunameja, ja paljon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääkärissä pitäis olla aina tarjolla joku herkkukulho niin ei kisut osais ajatella mitään muuta kuin herkkuja :D

      Poista
  6. Ompas huippuhyviä uutisia lääkärireissulta, kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieläkun saatas Ruffe lihoamaan seuraavaan kertaan niin ois ihan mahtavaa!

      Poista
  7. No on teillä ollut aikamoinen päivä kamut! Mitä maisemia te näitte, kun kotimatkalla? Oliko paljon autoja, kauppoja, busseja, kävelijöitä? Niin ja pääsittekö tekin Mustiin ja Mirriin sisälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä aika hurjaa käydä muualla ku olla vaan kotona.. Eka mentiin jollain autolla sinne lääkäriin ja kun sieltä päästiin oli matka vähän epätasasta... Ei noi ihmiset osaa ollenkaan kantaa kantokoppia tai ei ainakaan toi mama... Mäkin koko ajan olin ihan mukkelismakkelis sielä kopassa. Cocoa tais vähän pelottaa autot kun se nauku ihan koko ajan ja sit ulkona sato kans lunta!! Kyl me päästiin kans käymään mirrissä sisällä ja saatiinkin kivalta kassatädiltä paljon kehuja kun oltiin niin söpöjä <3 Cocolla oli paljon asiaa sielläkin ja se komenti äitii et mentäs jo kotiin. Onneks siitä ei ollu enää kauheen pitkä matka ja selvittiin ehjin nahoin vaikka matka olikin vähän kuoppaista..
      -Ruffe

      Poista
  8. Kyllä onkin ollut kannettavaa! Mutta niin komeaa kannettavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koppa painaa itekseen jo 2kg eli Coco painoi 9kiloa ja Ruffe sit 7kiloa.. :D Mun pikku kätöset ei oikeen kyenny kanto hommiin mutta onneksi on mies! :D Pojat kiittää kehuista ♥

      Poista
  9. Kivaa, että rokotukset sujuivat ilman sen kummempia mutkia matkassa :) Hienoa myös Ruffen painon nousu! Saa nähdä mitä Pöpö tuumaa sitten kun on hänen aika mennä rokotettavaksi, onneksi siihen tosin on vielä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on mietinnässä että paljon sitä syöttäs enemmän ja mitä syöttäs enemmän :D Varmaan possun jauhettua kurkkutorvea se on nykyään Ruffen lempparia. Eiköhän se Pöpönkin kanssa suju vaikka vähän voi pelottaakkin! :----)

      Poista
  10. Höh, tuo on ärsy jos kisu menee koppaan vähän turhan aikaisin ja tietty hoksaa sitten kun lähdön hetki koittaa. :D Mie nykyään houkuttelen kisut herkuilla vessaan, suljen ne sinne ja noukin ne yksitellen koppiin. Vessassa ei ole vaikeita piiloja, joten aikataulupaniikkia ei ehdi tulla kun kisua ei tarvi ajaa pois sängyn alta yms yms. :) Hyvä, että lekurireissu meni hyvin! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi varmaan alkaa laittaa kopat maahan vasta just ennen lähtöä niin menisivat sinne.. :D Coco on välillä niin vikkelä ja se tajuaa tosi nopeesti jos kohta tapahtuu jotain ''hirvittävää'' äkkiä lähtee karkuun eikä sitä herkuillakaan meinaa saada huijattua ihmisten ilmoille :D Ps. Pakko hypettää, että äsken meni ekaa kertaa maksat muun ruuan seassa thriven avulla, mutta kuitenkin!!! Huomenna kokeilen ilman thriveä ;---)

      Poista
  11. Tuttu tunne, kun ei ole autoa, kuinka paljon ne kaksi räggäriä sitten voivatkaan alkaa painamaan kävelyreissulla. Siksi mä oon niin tyytyväinen noihin kissojen kärryihin, kun eivät möhkylät sitten paina läheskään niin paljoa :) Tässä kuussa Rudi ja Karri reissaavat kärryissä Tallinnaan, saapa nähdä mitä siitä sitten tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kovasti yrittänyt tota miestä suostutella niihin kärryihin, mutta ei niin ei, on liian jäärä :D Helpottas vaan elämää kummasti, mutta jos ei halua niin kantakoot sitten ;D Hui ihan tallinnaan asti kisujen kanssa, aika hurjaa!! Sieltä sitten paljon ihania kuvia ♥

      Poista