sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Mökillä on hyvä olla

Mökki lomailu on ohi ja eilen rantauduimme kaupungin hälinään. Kerrottavaa on vaikka kuinka paljon ja tästä postauksesta onkin tulossa hirmuisen pitkä ja kuvarikas, mutta kukapa ei jaksaisi kissakuvia katsella!

Tutkimusmatkailua

Kaksi viikkoa sitten maanantaina pakkasimme tavaramme ja lähdimme lomailemaan mökille. Automatka sujui hyvin ja pojat olivatkin matkan ajan samassa kopassa. Rufus osasi kerrankin rentoutua eikä ollut mitenkään kauhean tressaantunut automatkasta. Rufuksella taisikin raksuttaa, että kohta ollaan ihanalla mökillä missä saa rentoutua.

 Nautiskellen

Mökille saavuttuamme annoin kisujen vapaasti tutkia pihaa, Ruffe taisikin muistaa missä ollaan ja olikin jo täydessä tohinassa haistelemassa uutta reviiriä, kun Coco taas istui sisällä kauhistuneena, että tonnekko ulos mun muka pitäisi mennä. Rufus käväisi parikertaa mökin alla, joten päätettiin, ettei herra saa olla ilman hihnaa ulkona. Cocolla ei ensimmäisinä päivinä pidetty hihnaa, kun arkajalka ei meinannut edes uskaltaa ulos astua. Onneksi parin päivän päästä Cocokin lämpesi ulkoilmalle ja pojat olivatkin ulkona melkein joka päivä 10 tuntia, paitsi sadepäivinä. Sadepäivien sisällä olemiset kostautuikin ennen nukkumaan menoa, kun poitsut pistivät rallit pystyyn ja juoksivat päällämme sängyssä toisiaan jahdaten.

 Maisemakuvia

 Yksi lemppari kuvistani

Kenestä tulikaan kasvissyöjä?

Mökillä ollessamme ei saa tietystikkään unohtaa punkkisuojaa joka oli tässä tapauksessa Frontline Vet. Kyseinen punkkisuoja ehkä aiheutti Rufukselle allergisenreaktion korviin ja leukaan. Korviin tuli punaista ihottumaa, joka kutitti Rufusta kauheasti. Ohimot olivat taas rapsutettu ruvelle muuttuneet hirveäksi rupikököksi. Ei ensin tajuttu mikä oli kyseessä ja hoidettiin ihottumaa/haavoja kortisoni-antibiootti voiteella, mutta sekään ei tuntunut auttavan. Luultiin, että kyseessä olisi korvapunkki ja käytettiin kyseistä lääkettä toiseen korvaan, mutta sekään ei auttanut. Ei kun siis kissa lääkäriin kyselemään mikäs ihme on kyseessä.

 kieliköse sielä?

 Mitässe Rufus mahtaa katsella?

 Kalliokiipeilyä

Lääkärissä Rufuksen korvista ja leuasta otettiin näytteet ja niistä selvisi, että kyse on siis allergisesta reaktiosta eikä korvapunkista. Onneksi. Rufus sai piikkinä pyllyyn kortisonia ja kahden viikon kestoisen antibiootin. Nyt korvat ja leuka voivatkin jo paljon paremmin. Kortisoni auttoi myös Rufuksen mahaan ja nyt tavara onkin kummallakin kissalla kiinteää! Voidaan siis kokeilla raksujen vaihtoa ja märkäruuan ottamista taas ruokavalioon. Rufuksella ja Cocolla on siis ollut allergiaraksu -dietti jo kuukauden eikä allergiaruoka ole auttanut ollenkaan vatsaan. Kortisonin vaikutus mahaan viittaa nyt siis krooniseen paksusuolen tulehdukseen, mutta toivottavasti löysä maha ei tule enään takaisin.

 Rufuksen mökki-ilme

 Matka lääkäriin voi alkaa

 Töttöröhän se sieltä tuli
 
Rufus on aika vikkelä kaveri ja monesti se sujahti oven avauduttua pihalle ja loikki kuin villivarsa kiusatakseen minua ja parempaa puoliskoani. Me juostiin Rufuksen perässä hikipäässä, ettei kissa vain karkaa metsään ja joudu supikoiran syötäväksi. Rufuksella ei ollut mielessä karkaaminen vain meidän kiusaaminen, juoksi se pihaa edes takaisin häntä pystyssä into pinkeenä, välillä se ehti mennä mökkitiellekkin, mutta metsään sei edes katsonut. Aina kun meinasi saada Ruffen syliin pingahtise taas vauhtiin. Yhtenä iltana se ehti karata kolme kertaa peräkkäin ja vielä kerran aamulla. Taisi olla Rufuksella kivaa, kun sai vähän juoksennella vapaana ja haaveilla kujakatin elämästä. Onneksi Rufus on kummiskin niin mammanpoika, että lopuksi antoi nätisti ottaa syliin ja viedä takaisin sisälle.

 Nautiskelua jälleen pihalla

 Välillä oltiin solmussa

Lomalla tuli syötyä hyvää ruokaa, rentouduttua, stressattua ja nautittua ihanasta mökkielämästä. Ensivuonna sitten taas pojat pääsevät ulkoilemaan mökille. Rufuksen kanssa käydään ulkona täällä kaupungissakin, mutta Coco onniin arkajalka, että tuskin uskaltaa. Voihan sitä käydä kokeilemassa nyt kun pieni pääsi ulkoilun makuun, mutta uskon, ettei tuo pupupöksy lämpeä ajatukselle.

 Mikäs oli teidän lemppari kuva?

13 kommenttia :

  1. Voi, miten ihania kesäkuvia tyytyväisistä kateista. Toivottavasti meidänkin pienet karvaturrit viihtyvät sitten maalla, vaikkakin hyvin paljon pienemmässä määrin saavat ympäristöä tutkia. Hui, onneksi sait Ruffe-mokoman aina ajoissa karkureissuilla kiinni! :-o Kurjaa, että jouduitte lomaltakin käymään lääkärissä, mutta onneksi lääke on auttanut. Paranemisia Ruffelle, ja Nupulta iso suukko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Kiva, uusi banneri teillä! :)

      Poista
    2. Kuvia olisi ollut hirmuisesti lisää, mutta ajattelin etten nyt ihan jokaista viitsi pistää :D Eiköhän Nuppu ja Juju lämpeä ulkoilulle vaikkakin saattavat ensin nirpistää nenää ja yrittää luikahtaa takaisin sisälle. Cocokin aina luikahti sisälle kun silmä vältti.. Ruffe on kyllä semmonen karkuri, sujahtaase monesti täällä kotonakin rappuun ja juoksentelee rapunportaita alas, siinä sitten kiva lähteä juoksemaan perään. Yritämme aina olla varovaisia, mutta kissat on nopsia ja ihmiset hitaita.. Lääkärireissusta tuli ihan hyvä mieli kun saatiin kortisonia ja hintakin oli 3kertaa halvempi kuin täällä tampereella. :) Ruffelta suukkoja Nupulle ja minä kiitän bannerikehuista ;)

      Poista
  2. Täydellisen näköinen ja oloinen mökki reissu teillä :) kaikki kuvat oli ihania. Varmasti nyt on relattu ja ladattu akkuja, jaksaa taas tovin. Morrison lähettää terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään kaikista kuvista ihan hirmuisesti, luontokuvat on vaan niin kivoja! Ruffe haluisi selvästi takaisin mökille tai jotain äksöniä. Nytkin se maukuu tylsyyttään, ihan ulkokatti tuo meidän poitsu. Coco taas tykkä ottaa rennosti ja nukkuu puussa :D Morrikselle paljon terkkuja takaisin :)

      Poista
  3. Upeita kuvia! Lemppatini oli "Mitässe Rufus mahtaa katsella?"-kuva :)

    Toivottavasti oli mukavaa ja kissat nauttivat niikuin henkilökuntakin! Meillä Taavetti on avannut mökkikauden jo jokin aika sitten ja juhannuksena vietettiin synttäreitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, oli kivakun sai tarkennettua tuolleen että sorsat on ihan blurria ja Rufus tarkka. Sorsat eivät onneksi paljoa kissoja kiinnostanut, muuten olisivat varmaan joutuneet päivälliseksi ;D

      Paljon onnea Taavetille ja kuin myös toivottavasti tekin sielä nautitte mökkeilystä ja kesästä vaikka se onkin vähän kylmä.. :)

      Poista
  4. Hienoja kuvia ja mukavaa tekstiä. Rufuksen kiinniotto olisi ollut mukavaa nähdä :). Meillä on myös kaksi kärkkyjää aina kun ulko-ovi aukeaa, tarkkana saapi olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Rufus oli kyllä näyttävä ja äitini nauroi kun katsoi ikkunasta Rufuksen juoksentelua. Ei kyllä ikinä ole näyttänyt Rufus niin onnelliselta kuin silloin, harmi kun se nyt joutuu taas olemaan sisällä :) Onneksi me asumme kerrostalossa niin jos Rufus pääsee luikahtamaan ovesta eise pääse kamalan kauas. Ei ole hiffannut vielä että alemmassa kerroksessa olisi portaat vieläkin alemmas. :D

      Poista
  5. Tosi hienoja kuvia, niistä välittyy mahtava mökkifiilis! :) Ihan varmasti ovat kissat nauttineet täysillä, toivottavasti myös te ihmisetkin :) Noi Rufuksen syömiskuvat pöydällä on ihan huippuja, mut niin on kyllä kaikki muutkin... Rufuksen ilme on joka kuvassa sellainen cool, Coco taas pöllömäisen kauhistuneena ihmettelee kaikkea :D

    Tekivätkö muuten kissat tarpeitaan ihan luontoon vai oliko niillä pihallakin joku oma vessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rufuksesta kyllä joo huomaa et se nautti paljon enemmän ja osasi ottaa rennommin, Coco oli vähän ihmeissään koko ajan :D Lopuksi onneksi Cocokin löysi paikkansa kukkapenkin suojasta.. Ruffe oli vähän semmosella fiiliksellä, että '' minä omistan tämän koko paikan, minä olen kuningas!''

      Meillä oli joo pienempi hiekkis mukana, semmonen matkahiekkis mitä pidetään espoossa ja se oli ulkona terassilla. Eihän nää hienohelmat mitään osaa ulos tehdä.. xd

      Poista
  6. Ihania kuvia :) Ja mahtavia ilmeitä molemmilla poitsuilla :DD

    VastaaPoista