Isi tule kotiin

Eilen isi lähti yöksi jonnekkin, se oli ihan outoa olla ilman isiä. Äiti sanoo, että isi lähti yöksi töihin, mitä se nyt sitten meinaakaan. Isi tuli aamupäivällä kotiin ja meni suoraan nukkumaan. Tänään se heräsi seitsemältä illalla ja lähti taas pois ja kuulemma tulee taas aamupäivällä takaisin. Meidän mielestä isin pitäs olla meiän kanssa yöt, koska me kaivataan paljon isin seuraa ja rapsutuksia. On äitikin tosi kiva, mutta isi ymmärtää meitä paremmin ollaanhan me kaikki kuitenkin poikia. Äitiä joskus kiukuttaa, kun ollaan ihan isin pauloissa ja sanoo, että kohta se ottaa tyttökissan joka sit on pelkästään äitin kaveri, eikä kenenkään muun. Mutta kuitenkin, halutaan isi heti kotiin!

Herätys!

Meitä aina masentaa, kun isi lähtee ja siksi me aina vaan nukutaan ja nukutaan. Riehutaan sit taas, kun isi on kotona, koska se tekee meidät tosi iloisiksi. Ainut hyvä puoli on se, että kun isi on poissa saadaan nukkua sängyssä. Ei sinne muuten oikein mahdu, yleensä nukutaan matoilla, mutta viime yönä sain nukkua äitin vieressä. Sängyssä oli tosi kiva nukkua, nukuin siellä koko yön ja heräsin vasta kun ovi aukes ja pinkaisin eteiseen naukumaan tervehdykset. Ruffe oli siinä vaiheessa vielä ihan unenpöppörössä eikä yhtään noteeraanut isiä. Isi antoi kivat rapsut ja lässytti vähän, kunnes katosi nukkumaan. Aika mälsää.

Joskus yllätetään äiti ja nukutaan vierekkäin

Ootteko muuten lukeneet Erin Hunterin kirjoja, kuulemma tosi hyviä. Äiti lukee tällä hetkellä soturikissoja. On muuten aika jännä kirja, niissä on neljä klaania joissa on erillaisia kissoja. Yleensä toisten reviireille ei saa mennä paitsi täydenkuun aikaan jolloin klaanien välillä on rauha. Silloin mennään nelipuulle klaanikokoukseen kertomaan kuukauden tapahtumista. Äiti on jo lukenut niitä kirjoja seitsemän, se on ihan koukussa. Kannattaa lukea jossette ole jo lukeneet. Munkin mielestä ne kuulostaa tosi jännille ja lukisin niitä varmasti jos osaisin.

Kun nukutaan erikseen Ruffe nukkuu lempparipaikassaan.. En vaan voi ymmärtää mikä tossa on SE juttu

Mun paikka on paljon mukavampi nimittäin sohva ja tyyny

Ruffella oli tänään taas piikityspäivä ja se meni yllättävän hyvin. Ei kuulemma tullut enään hirveitä raivareita, mutta vähän oli sähähtänyt. Onneks koppaan pääsee aina nopeesti piiloon. Mahavaivat vaivaa yhä, mutta ehkä tää vielä tästä jossain vaiheessa. Nyt mä meen äitin kanssa lukemaan niitä soturikissoja. Voin paljastaa, että sinne klaanien keskelle on tulossa hirviöitä!!

Tämmönen on se äitin lukema kirja, tai oikeestaan ton se luki jo eilen ja nyt se lukee semmoista kuin ''Kuunnousu'' Hui!

♥:llä Coco

Karkuri-Coco

Tämmönen minipostaus ihan vaan sen takia, että laitoin facebookin puolelle videon Cocosta. Video ei ole ollenkaan onnistunut, kun Coco lähti koko ajan karkuun paperipallonsa kanssa enkä saanut yhtään hyviä videonpätkiä, siispä tein huonoista pätkistä kollaasin. Sen piti olla hauska, mutta en nyt ole varma onko se sitä...

Piikkejä ja räpylöitä

Muistatte varmaan, kun äiti kerto viime viikkoisesta lääkärireissusta, että joka tiistai on mulla nyt sitten piikityspäivä. Tänään sit isi ja äiti yritti antaa mulle kotona piikkiä kolmesti, mut ei ne kyl onnistunu ja sillon ku ne luuli onnistuvansa meni B12-vitskut vaan mun turkille. Noh siinä ne hetken sit mietiskeli ja päätti et vievät mut lääkäriin hoidettavaks, kun ei kotona onnistunu. Onneks oon kiltti poika ja menin kiltisti koppaan oottamaan matkaan lähtöä enkä autossakaan nykyään anna enää ajo-ohjeita. Kuski osaa jo hommansa onhan se vieny mua sinne kammottavaan paikkaan jo vaikka kuinka monta kertaa. Se ei kurvaile tai aja liian lujaa just hyvä kuski toi mun mummi!
 
Lääkärissä sit ooteltiin kopassa, tällä kertaa en päässy valjastelemaan niin ku yleensä mut sain taas herkkuja mitä siellä oli tarjolla. Herkut oli vaihtunut, ennen oli semmosia pieniä nappeja mut nyt vähän isompia, äiti sano et ne oli sydämen muotosia mut musta ne oli vaan hyviä. Hoitsu sit tuli sanoo meille, et voidaan mennä huoneeseen oottelee ja sielä isi otti mut syliin. Vähän piti sähähtää isille, kun se otti mut kopan turvista pois ja saatoin purasta sitä kans sormesta, mut onneks isi anto anteeks ja äiti toi lisää herkkuja niin rentouduin. No sit vähän ajan päästä kaks tyyppii tuli sinne ja toisella niistä oli aivan hirveen isot räpylät kädessä, niillä se otti musta kiinni ja sit alko tuntuu takamuksessa ikävälle. Yritin riuhtoa itteni irti, purra ja sähistä, mut ei mun kynnet eikä hampaat menny niitten hanskojen läpi ja jouduin piikitettäväks. Äkkiä sit menin koppaan piiloon, kun se oli ohi ja onneks se olikin tosi nopeesti, huh.

Äiti sano, et hoitajat oli kivoja kun ei tarvinnu maksaa tosta piikityksestä tällä kertaa vaan vasta sitten viimesellä kerralla, kun kaikki on laitettu samaan laskuun ja vielä vakuutukseen, et saa ne korvaukset. Vissiin siis aika kiva henkilökunta ihmisille, mut eläimille ovat aivan hirveitä kun piikittävät vaan. Onneks kotona on ollut lepposta nää päivät vaikka vatsa menikin sunnuntaina taas löysälle. Äiti ja isi meinas jo vähän innostuu, kun mun maha oli kolme päivää hyvänä. Toivottavasti noi kauheet piikit taas auttaa mua näissä mun masukivuissa, kun nää ei oo enää yhtään kivoja. Muuten mulle kuuluu hyvää vaikka toi pikkuveli onkin vähä rasittava ja yrittää aina syyä mun sapuskat.. Siks meillä onkin teille tänään tämmönen hupsu sarjakuva, kun äiti ei oo jaksanut ottaa musta uusia kuvia. Kauhee äiti, mut palaillaan taas!

Ulkona on oikeesti ihan kivaa

Coco tunnetaan täällä blogissa semmoisena söpönä pyöreänä pallerona joka tykkää syödä herkkuja ja nukkua sängyllä. Välillä Cocon saattaa löytää parvekkeelta tuolin alta katselemassa maailman menoa, mutta ulos Coco ei haluaisi mennä. Tänäänpäs Coco joutuikin ulos, ei siinä muuta kuin kissa kainaloon ja menoksi. Kanteluksihan se meni ja ehkä vähän myös huudoksi. Rapussa iso kissa meni aivan jäykäksi eikä voinut itse kävellä, piti siis kantaa poika hissiin ja hissistä ulos. Ulkona nyt ainakin pelotti jos jossain, sieltä kun kuului mitä ihmeellisimpiä ääniä, muita ihmisiä ja autoja iiks! Pysyttiin Cocon kanssa ihan vain meidän sisäpihalla eikä menty kauas. Coco tykkäsi samaisesta puskasta missä Ruffekin oleili, mutta puskakuvat oli jo niin nähty, että vein Cocon vähän kauemmaksi, kantaen tietysti. Eihän tuo rääpäle suostu itse kävelemään paitsi sitten kyllä menojalkaa vipatti, kun mentiin takaisin kotiin päin. Noh antaa kuvien puhua puolestaan niin näätte Cocon fiilikset reissusta..

''Siis luuletko sä, että mä tuun täältä pois''

''NOUP mä maastoudun tähän niin kukaan ei nää mua''

Päivän lemppari kuva ♥

''Okei sä sait mut huijattua pois puskasta''

''Auttakaa nyt joku tää ihminen pakottaa mut oleen ulkona EN TAHDO!!''

''Äiti mä niiiiin vihaan sua koko loppu päivän josset vie mua HETI kotiin''

Coco huuti niin lujaa, että naapureiden kissoja alkoi ilmestyä parvekkeille...

''Ihan kuin joku katselis mua, hmm''

Video sit HDlle!

Sekopää katti

Siis aivan hullu! 

Aamulla, kun rakas avokkini heräsi ja ruokki kissat samalla, kun valmistautui töihin lähtöön ei Ruffelle maistunutkaan ruoka. Oltiin varattu lääkäriaika perjantaille edelleen päällä olevien vatsavaivojen takia, mutta syömättömyyden vuoksi ajateltiin mennä sinne jo tänään ottamaan vähän lisää verinäytteitä. Tällä kertaa jouduttiin mennä Ruffen kanssa kaksin lääkärille, kun isillä oli työpäivä. Miten me sitten selvittiin ilman isiä, noh ei kovin hyvin..

Aamulla Ruffe vain mökötti

Ei auttanut vaikka pikkuveikka tuli viekkuun

Aluksi Ruffe oli normaali ja käveli koirien ohi valjaissa iloisesti kissojen odotushuoneeseen. Odotushuone on jo niin tuttu paikka, ettei sitä tarvinnut hirveästi edes tutkia. Lääkärin tultua Ruffe jo aavisti missä ollaan ja tajusi vähän jutun jujun. Siinä sitten lääkärin tutkiessa piti vähän mölistä, ei mitenkään agressiivisesti kuhan vähän poitsu uhitteli huutamalla, kuten aina. Ruffeltahan viimeksi otettiin verinäytteet ja niin otettiin tälläkin kertaa, nyt vaan laajemmat kuin aiemmin. Verinäytteiden otto sujui ihan ok, pientä kapinaa sekä enemmän huutamista ja mamman sormen puremista. Ei se mitään kehenkään ei sattunut onneksi. Hoitaja piti Ruffea hyvin pyyhepaketissa ja aika äkkiä tilanne olikin jo ohi.

''Joko mennään, mutta minne?''

Ruffe oli jo siinä vaiheessa valmis menemään koppaan turvaan, mutta eihän se käynyt kun vielä piti antaa B12-vitamiinipistos ja siitähän riemu raikasi. Ensiksi ajateltiin, että lääkäri voi lähteä ja antaa hoitajan hoitaa piikit ja minä hyvänä äitinä sitten pidän Ruffea kiinni pyyhkeen kanssa. Ei hyvä idea, ei sitten ollenkaan. Vaikka saatiin vitamiini annettua, niin Ruffe silti pääsi pyyhkeen sisältä irti ja oli aika agressiivinen, sähisi ja murisi kuin mikäkin villikissa. Lääkäri tuli sitten siihen auttamaan meitä, kun Ruffelle piti antaa vielä pistoksena kirvelevä pahoinvointilääke. Tämäkään ei ollut hyvä idea ja sen olisi voinut jättää tekemättä, nimittäin nyt mulla on kädessä ainakin kymmenen kynnenjälkeä ja peukalossa puremajälki, josta muuten pulppusi verta aivan järjettömästi. Onneksi sain laastarin, kiitos. Pahoinvointilääkettä Ruffe ehti saada vain puolikkaan annoksen, koska kissa oli kuin viidakon leijona joka sähisi, sylki ja hyökkäili minkä kerkesi. Pikku paniikki siinä meinasi minullekin tulla, kun en ennen Ruffea ole niin hulluna villipetona nähnyt. Otin äkkiä kopan esiin ja Ruffe luikahti sinne, vaikkakin sähisi vielä ainakin viisi minuuttia koko operaation jälkeen.

''Mitä sä tölläät?''

Ruffe meni piiloon ettei varmastikaan tule enää piikistä

Hoitajan kanssa siinä odotellessa juttelin niitä näitä ja hän sanoi, että Ruffe on paljon paremman näköinen kuin viimeksi. Silloin siis giardian aikaan, tämä hoitsu oli ollut ainut joka ei pelännyt Ruffea. Silloinkin Ruffe oli kuulemma antanut hoitsujen kuulla kunniansa, harmikseni en ollut tätä näkemässä niin en tiennyt mitä odottaa, mutta tulipahan nyt sitten koettua tämäkin. Hoitsu myös sanoi, että Ruffe on aika ego, kun uskaltaa kävellä hihnassa koirien ohi muina miehinä. On toi poitsu kyllä niin rohkea, kun sitä ei tuppaa mikään pelottavan.

Lääkkeet, neulat ja ruiskut. Mitähän tästäkin mahtaa tulla..

 Onneksi Ruffelle mastui ruoka lääkärireissun jälkeen ja muutenkin poika vaikuttaa jo siltä, että on antanut minulle anteeksi. Päätettiin lääkärin kanssa, että me annetaan Ruffelle täällä kotona nuo vitamiinipistokset, kun lääkärissä se meno menee nykyään ihan hulluksi. Toivottavasti mun avokki sen osaa, koska itse en siihen hommaan kyllä ryhdy. Onneksi hän sentään osaa käsitellä neuloja työnsä puolesta. Noita vitamiinipistoksia tulee antaa vielä ruiskujen määrän mukaan kuudesti kerran viikossa yksi. Tuo määrä pitää vielä tarkistaa puhelimessa, kun lääkäri soittaa meille verikoetuloksista perjantaina. Olipa taas rankka lääkärireissu, mutta onneksi siitäkin selvittiin, vaikka tällä kertaa ei vältyttykään sota-arvilta.

Auts 1.

Auts 2.

Mikäs sen ihanampaa

Kuin päästä parvekkeen keväästä oikeasti ulos!

Lämpimät ilman ovat hellineet meitä jo kokonaisen viikon ja koska iltalehti uhkaili takatalven saapumisella päätettiin käydä Ruffen kanssa taas pitkästä aikaa pihalla. Mä niin ootan, että kesä tulee kokonaan ja päästään tekemään pitkiä iltakävelyitä kaikessa rauhassa ilman ihmisten hälinää, siitä me Ruffen kanssa tykätään. On nämä pienemmätkin retket kivoja, vaikka häiriötekijöitä saattaa tulla vastaan ja silloin pientä kissanpoikaa vähän pelottaa. Esimerkiksi nähtiin ulkona maailman pelottavin vaahtosammuttimen kokoinen kova ääninen mini-ihminen, kun se tuli lähelle ja avasi suun lähti Ruffe semmoista vauhtia karkuun. Mini-ihmisen mummi oli paljon mukavampi kaveri ja hän jopa pääsi silittämäänkin Ruffea. Valitettavasti mini-ihminen jäi tällä kertaa ilman kissan lämpimiä pusuja ja kehräyksiä.

''Joko mennään ulos!''

''Mentäskö johonkin kuivempaan paikkaan, kun tässä jäätyy pylly''

''Joo tää on ihan hyvä suunta''

''Isii mä haluun mennä tänne en sinne päästä mut!!''

Asutaan semmosella alueella missä tehään koko ajan uusia taloja niin maisemat on mitä kauneimmat...

''Tuolla on toi vaahtosammutin, en kyllä uskalla mennä sinne''

''Huh, se meni tonne kauas tästä onkin hyvä tsekkailla ettei se tuu enää lähelle''

Tykkään tästä kuvasta niin paljon!

''Joo'o mä jään tähän, tässä on hyvä olla''

''Ihana kevät'' ♥

Ikkunasta kevääseen

Meillä tie parvekkeelle käy makkarista. Yleensä ollaan päästetty kisut ovea avaamalla parvekkeelle, mutta silloin sisälle tuppaa tulemaan liikaa kylmyyttä enkä muutenkaan tykkää pitää sitä ovea kokonaan auki. Keksittiin ottaa makkarin pikku ikkunasta se toinen ikkunalevy pois ja nyt kisut pääsevät helposti sitä kautta parvekkeelle. Yleensä juuri aamuisin kisut kinuvat partsille ja unisen ihmisen onkin helppo vähän nostaa kättä, avata ikkuna ja sukeltaa syvälle peiton alle, kun kisut hyppivät kevääseen. Tämä tapa on paljon helpompi, kuin peiton alta kapuaminen ylös ja parvekkeen oven avaus. Ikkuna oli meillä tänään aika kauan auki päivällä ja sain parit kivat räpsytkin otettua.

Komennus käy

''*nuuhnuuh* Täällä tuoksuu kevät''

''Pitäsköhän munkin mennä käymään tuolla''

''No mennään nyt sitten''

''Missä kaikki tirpat on?''

Ruffe on niin pörrönen!!

naatiskellen ♥

''Äiti miksi meillei oo täällä kiipeilypuuta vaan pelkästään tämmösiä tylsiä penkkejä?''

''On niin tylsää että taidan lähteä pois..''

''Hei täähän onkin hyvä paikka''

''Minne sä luulet meneväs, hei tuu takasi!!''

''Saanhan jäädä tähän, jooko?''

Täydellinen yhteiskuva ♥

Kaulurin kasvattelua ja karvanlähtöä

Meillä täällä kotona ihmetellään, että miten voi kissalla yhtä aikaa lähteä karvat ja kasvaa karvat. On tää kevät kyllä kummallista aikaa. Ruffe on nyt nimittäin reilu kaksi viikkoa oksennellut karvapalloja melkein joka toinen päivä, ei niin kiva, mutta tuleepahan kuurattua. Harmi vaan, että karvapallot osuvat aina matolle ja tapahtuvat meidän nukkuessa. Mikähän siinäkin on, ettei Ruffe ikinä oksenna karvapalloja jos ollaan hereillä, silloin kisun voisi nopsasti siirtää matolta lattialle, mutta ei! Karvapallojen oksentamiset täytyy hoitaa, kun palvelusväki on tutimassa. Välillä siihen ääneen jopa herätään ja juostaan äkkiä siirtämään kisua, mutta yleensä silloin on jo liian myöhäistä ja eikun siivoamaan silmät ristissä. Kissat ♥

Lokakuussa oltiin ihan kaljuja

Helmikuussa kasvattelu alkoi

Coco taas on semmoinen, joka ei oksentele karvapalloja. On se ehkä kerran tainnut, mutta ei useammin, onneksi. Hassua sinäänsä, koska Coco on paljon karvaisempi, mutta Ruffe taitaa hoitaa noita turkinpesu juttuja aikamoisella ragella. Ei ihmekkään, että oksentelee, kun pitää koko ajan peseytyä. Joulukuussa meillä oli sama juttu, mutta se ei kestänyt kuin ehkä viikon, toivottavasti tämäkin jo kohta loppuisi. Saattaa tietty olla, että Rufuksen vatsavaivatkin ovat osasyynä siihen ettei karvat tule toisesta päästä ulos, ne nimittäin jatkuu edelleen.

''Kattokaa nyt ku mä oon niin pörheä''

''Juju otetaanko kaulurin kasvatus kilpailu?''

Vaikka Ruffe pöllyttää ja oksentelee karvoja meidän kodin nurkkiin, niin silti sille on kasvanut kauluri. Silloin, kun otettiin Ruffe oltiin ihan ihmeissään, että onko meillä nyt varmasti ragdoll kun sen karvat ei ikinä kasvanutkaan. Päässähän mulla oli semmoinen kuva, että kaikki ragdollit ovat hirveän karvaisia isoine kaulureineen, mutta eipä vissiin sitten. Ei hän se tietenkään haittaa ja musta onkin kiva, että on kaksi ihan erinäköistä kisua vaikka ovatkin samaa rotua. Täällä kyläilevät ihmiset joskus kysyvätkin, että onko nämä meidän kissat ihan oikeasti samaa rotua kun ovat niin erinäköisiä. Tuskin Ruffesta mitään Coco kakkosta tulee, mutta hauskaa silti että poika pörhentyy.

Ja vähän sivu kauluria

Seksikkäs pulisonki-Rölli

Ruffella kauluri enemmänkin kasvaa sivuille kuin tuohon leuan alle. Se onkin ihan hupsun röllin näköinen, kun pulisongit sojottaa minne sattuu. Näissä kuvissa Ruffe näyttää kyllä ihan pöllähtäneelle pöllölle, mutta on se silti vaan niin söpö.