torstai 4. tammikuuta 2018

Kontrollikäynti

Käytiin tänään siellä lääkärissä Rufuksen kanssa. Ruffe ei tykännyt ollenkaan ja saatiin kuulla kunnia jo automatkalla ainakin naukumisesta päätellen. Lääkärissä ihan ensimmäisenä otin Ruffen syliin ja Rufus sai piikin kankkuun. Ruffe rääkäisi ja juoksi tuttuun piilopaikkaan aulan pöydän alle, kunnes väsy tuli simmuihin ja poitsu nukahti. Nostin Rufuksen tutkimuspöydälle ja otettiin verinäyte, sovittiin myös että otetaan röntgen ja ultra. Röntgenissä ei näkynyt muuta kuin astma ja haiman pieni suurentuminen. Ultraäänessä taas näkyi maksassa vanhoja arpeutumia, jotka aika varmasti liittyvät siihen kun Rufus oli tosi kipeä. Haima oli ärtyneen ja tulehtuneen näköinen siispä päätettiin, että ensi viikolla otetaan haimasta koepalat. Jos avaamisen yhteydessä muualla sisäelimissä näkyy muutoksia otetaan koepalat myös muualta, mutta koska ultrassa kaikki muut oli ok on tuo haiman koepala tärkein.

Matkalla kidutukseen
Rufus on kotona lääkärin jälkeen syönyt ihan ok yhden pussin märkäruokaa ja raksujakin on mennyt jonkun verran. Saatiin uutta lääkettä tähän ruokahaluttomuuteen, koska halusin kokeilla semmoista kun Peritol. Mirtazapinin toimivuus kun on vähän niin ja näin, mutta eikai sitä kukaan haluaisi syödä jos haima on todella kipeä. Katsotaan jos Peritol toimisi paremmin ja jos ei vaihdetaan taas Mirtazapiniin. Näitä ei kuitenkaan saa antaa samaan aikaan, joten koska eilen oli Mirtazapin päivä annetaan Peritol vasta huomenna.

Lääkkeinä Rufuksella on nyt tämmöiset:
Peritol 1tabl. aamuin illoin ruokahaluun
Creon 1tabl. aamuin illoin haimaentsyymi
Baytril 3/4 kerran päivässä antibiootti jatketaan lääkkeet loppuun eli vielä neljä päivää
Metacam 0,6ml kerran päivässä kipulääke

Kotona ollaankin oltu taas ihan tööt rauhotuksen takia
Rufus painoi lääkärissä 6,7kg eli paino on tosiaan noussut vaikka haima-arvot eli lipaasi oli edelleen huono jopa huonompi kuin viimeksi 63 > 75. Toivotaan nyt, että koepalasta selviää jotain semmoista minkä voi parantaa eikä esim. syöpää. Meidän pieni Duudeli on kyllä niin reppana, kun sillä on ollut pennusta asti vaikka ja mitä. Olisi jo aika näiden sairastelujen loppua.

27 kommenttia :

  1. Rufus-raukka! :( Tsemppiä ensi viikkoon ja koepaloihin jo näin etukäteen. Toivottavasti ruoka maistuu paremmin uudellä lääkkeellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka on maistunut super hyvin. Eilen meni tosta noin vaan ilman mitään herkuilla houkutuksia 2pussia märkää ja 70g(?!) raksuja. Tätä menoa pojasta tulee pullero ;-) Kiitos tsempeistä <3 Koepalat otetaan keskiviikkona :(

      Poista
  2. Höööh, ihan väärin että meiän naapuria kidutetaan! Onks tällä alueella kissa-asiamiestä, jolla voisi soittaa? - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo ainakaan löytänyt ja vaikka oisin en varmaan saa puhelinta haltuuni. Kovasti yritän aina käyttää mourua postiluukusta, mutta ei ole toiminut. -Rufus

      Poista
    2. No ei se sitten muoruamisetäisyydellä ole.. - Max

      Poista
  3. Toivottavasti koepalasta olisi apua ja oikea hoito löytyisi. Ja toivotaan ettei ole syöpää, ei taida eläimille meinaan olla vielä sädehoitoa vaan ainoastaan leikkaushoito. Tsemppiä. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä täälläkin toivotaan <3 Ainakin nyt näyttää hyvälle kun Rufus on alkanut syömään. En vaan tiedä mikä noista lääkkeistä nyt auttaa kun saatiin kolmea erillaista mutta onneksi joku! Kiitos ♥

      Poista
  4. Mukava, että lääkärikäynti sujui aika hyvin, olit reipas.
    Kaikki hoitokeinot eivät ole mukavia mutta kyllä tosikissa niistä sisun avulla selviää. Rohkeutta vaan. Halauksia ja rapsutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffe on kyllä semmonen sisupussi että se selviää mistä vaan vaikka ei kivaa olisikaan. Eikä se vaikuta vihaiselle vaikka vietiin sitä taas lääkäriin ja ruokakin on alkanut maistumaan. Kiitos paljo <3

      Poista
  5. Ruffeliinille kovastu tsemppiä javanhemmille kans. Toivotaan, että alkais jo helpottaan toi sairastelu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Olisipa ihanaa jos sairastelut loppuisi, ainakin nyt vaikuttaa ihan hyvälle kun on alkanut syömään taas niinkuin kunnon pojan kuuluukin!

      Poista
  6. Voimia toivotan, paljon rapsutuksia teille kaikille ja kaikkea hyvää. Niin ikävää kun pikkuinen sairastaa :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia <3 Mulla on tänään kyllä hyvä fiilis tosta kun se on taas syönyt. Ei oo syönyt näin hyvin moniin kuukausiin!

      Poista
  7. Voimia koko porukalle ja pikaista tervehtymistä Ruffe! Aikalailla teilläkin on noita vaivoja, ei kyllä yhtään pitäisi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan liikaa vaivoja, mutta onneksi vaan toisella. En kestäisi ollenkaan jos Cocokin tulisi kipeäksi (kopkopkop). Ruffe vaikuttaa nyt kyllä paljon terveemmälle toivottavasti ne haimat laskisi jollain keinolla.

      Poista
  8. Meillä tuo Peritol toimi oikein hyvin syömättömyyteen. Annostus oli tosin vain puolikas tabletti joka kolmas päivä tai joka toinen. annettiin joka kolmas. Tällä saatiin katti lihomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peritol on ollut tosi hyvä tai sitten haimaentsyymi, mutta kuitenkin jompi kumpi! Ruffe on syönyt jo viikon todella hyvin <3 Vaikuttaa muutenkin terveelle eikä kipeälle. Se on aina hyvä merkki, vaikka eihän se muutenkaan kovin kipeältä ole vaikuttanut. Onneksi sentään syö!

      Poista
  9. Onpa helpotus kuulla, että lääkkeet toimivat ja Ruffe syö! <3 Nyt pitääkin kerätä voimia, että jaksaa sitten toipua. Me jatketaan peukkujen pitämistä edelleen ja lähetetään täältä kovasti voimia! Kunpa koepaloissa ei olisi mitään hälyttävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään se jännä päivä koittaa kääks ja Ruffe pitää jättää lääkäriin :'( Toivon ettei leikkaus kestä kauhean kauaa. Täytyykin varmaan hakea ruffelle potkupuku :o

      Poista
  10. Toivottavasti koepalat kertovat jotain ei niin vakavaa, mieluiten jotain sellaista, mikä ei ole pysyvää. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  11. Tsemppiä teille jatkotutkimuksiin! Hienoa, että Ruffe syö reippaasti, se on aina hyvä merkki 😀

    VastaaPoista
  12. Ruffe ihan tööt. :'D Tosi kurjaa, ettei tähänastiset hoitokeinot olleet riittäneet. :( Suuresti voimia koepalanottoon ja etenkin tulosten odotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänäänkin ollaan tööt. :( Muakin harmittaa, harmittaa myös se että vakuutus ei enää tän päiväsen jälkeen korvaa mitään. Pitikin valita tonnin katto :I

      Poista
  13. Voi Rufus-parkaa! Eläinlääkärireissut on kyllä niin kammottavia. Onneksi tuo uusi lääke on parantanut ruokahalua ja toivottavasti tosiaan koepalasta ei selviäisi mitään vakavaa. Paranemisia Ruffelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne on. Pikkuinen Ruffeparka kun ei tykkään niistä ollenkaan ja silti vaan viiään kidutuskammioon :( Tyhmää, mutta katsotaan mitä löydöksiä tulee. Sitten jatkon miettiminen apua kun alkaa hermostuttaa. Kiitos <3

      Poista