keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Kuka kumma kävi kylässä?

Sunnuntaina meille saapui vieraita, mutta yksi heistä oli erittäin tärkeä vieras nimittäin Rufuksen anoppi. Rufusta alkoi selkeästi heti ressittämään, kun kerroin hänelle edellis iltana Anopin saapumisesta, koska seuraavana päivänä oli Rufuksen silmä mennyt ihan huonoksi. Silmä oli hiukan turvonnut ja näytti muutenkin vähän kipeälle. Rufus oli varmaan hermostuksissaan raapaissut vahingossa silmäänsä sillä heti anopin lähdön jälkeisenä päivänä silmä oli taas terve. Poitsua alkoi harmikseni myös yskittämään kesken vierailun.. Mutta siitäkin selvittiin eikä ketään haitanut, että Ruffe oli vähän puolikuntoinen. Hienosti Ruffe otti lääkettä vieraiden silmien alla ja näytti kuinka kiltti poika oikein on.

Ruffe sai maailman parhaimman lahjan; Nupun kuvan kehyksissä ♥ Sitä onkin pusuteltu joka ilta eikä Ruffe malttaisi odottaa, että pääsisi jo Nupun kanssa naimisiin. En ole viitsinyt kertoa (Nuppu silmät kiinni) ettei näin kyllä välttämättä ehkä ikinä pääse käymään ellei sitten muuteta koko konkkaronkka Ruffen vuoksi Anopin naapuriin. Silloin nuoripari saisi olla melkein aina yhdessä jos kemiat kohtaisivat, mutta kyllähän sen tietää ettei kaksi rakastunutta räsyä voisi olla muutakuin ihan in love ja sitä Ruffe on ihan sata prosenttisesti.

''Tässä mä pusuttelen mun mussukkaa''
''Paijaisin jos vain voisin''
''Mun love oli kirjottanu tänne tämmösen joka on ihan totta koska me 4ever ♥''
''Pääsisinkö täältä takaa vaikka teleporttaamaan Nuppuseni luo?''
''Äläpäs mama yritä viiä mun Nuppua pois!!''
Me Cocon kanssa saatiin mukava värityskirja jossa oli paljon kissankuvia. Väritettiin yksi ilta ja Coco tykkäsi tosi paljon olla minun apupoikana valitsemassa värejä. Oli kyllä ihana tuliainen ♥ Pojat sai myös kaksi hiirtä, mutta niillä ei ole kauheasti leikitty. Minä sensijaan saan aina sydämen tykytyksiä kun astun öisellä vessareissulla semmoisen päälle, koska siitä kuuluu ihan hirmuinen vinkaisu.. Pitäisi varmaan laittaa hiiret pois kulkuväylältä. Jaja sitten saatiin oikeen ameriikoista asti ihana Marie -pinssi, joka ei pysy laukussa?? Mikäs pinssi se semmoinen on joka tippuu kesken matkan, onneksi huomasin ettei heti hävinnyt. Pitää keksiä sille nyt kyllä jokin toinen paikka sitten, jos en saa sitä mukanani pitää!

Coco esittelee hienosti meidän tekemää piirrustusta
''Ensin piti värittää sydämet ja tehdä uusia''
''Laitappa äiti tätä keltaista seuraavaksi..''
''Tohon kohtaan jooko''
''Ai miten niin muka on jo valmis?''
Ihanaa kun kävit Anoppi, tule uudestaankin vai onko se nyt minun vuoroni tulla taas katsomaan Nuppua ja Juupelia ♥

''Mamma nosta tää takas''
''Nuuh nuuh Nuppuni mun ♥''
Vautsi Ruffe miten hieno pose ♥
Ps. Pirkko ja Tuija ihanaa, että te kävitte myös ja ootte jo kirjoittaneet tosi kivat postauksetkin klik ja klik ♥♥ Tervetuloa vaan uudestaan!

32 kommenttia :

  1. Ootte te söpöjä molemmat!! Ja väritys apu on ehdoton, Max myös aina auttaa. - Emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Max hyvä että autat emäntää koska ei nää ilman meitä varmaan osaisi! -Coco

      Poista
  2. Voi vitsit mikä lahja! Teillä on ollu mielenkiintonen kyläilypäivä :)

    VastaaPoista
  3. Oli ihana olla mukana näissä herkissä hetkissä, kun Ruffe ja Anoppinsa kohtasivat <3 <3 Ihanat kuvat ja hyvä että simmu jo jees.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun olitte mukana ikuistamassa tätä tapahtumaa <3 Onneksi simmu ei tosiaan ollut kuin just tuon päivän hassu!

      Poista
  4. Nyt oli kyllä niin hempeää, että ollaan Nupun kanssa täällä niin onnesta soikeina, että nähdään vain sydämiä ja Ruffen sinisinä loistavat säihkysilmät. ♥ Tulen kyllä uudestaankin, eikä tartte stressata. Tyhmä se Marie-pinssi, buu! Ehkä se pitää vain liimata johonkin verhoihin tms. Hyvä kuitenkin, että olette Cocon kanssa päässeet värittämisen makuun. :) Meidänkin varmaan pitäisi postata, mutta kun anopilla on aivot niin hitaalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffekin näkee Nuppu sydämmiä aina kun katsoo Nupun kuvaa sydämmessä <3 Jos Ruffella olisi yöpöytä kuva pääsisi siihen, mutta nyt kuva koristaa olohuoneessa tietokoneenpöydän nurkassa että kaikki vierailijat sen varmasti näkevät <3 Liimata verhoihin :DDDD Sepäs olisikin kun Marie koristaisi keskellä olkkarin verhoja ;D Te olittekin jo postanneet ja mun pitäisi jaksaa taas kommentoida!!

      Poista
    2. Mä jo ootankin teidän kommenttia, mutta ei mitään paineita! :-D Niin, ja me ootetaan sua myös vastavierailulle. Jos Nuppukin ois taas kiinnostunut muustakin kuin pebastaan. ;-)

      Poista
    3. Hehee, mutkun Nupun beba ♥ t. Ruffe

      Poista
  5. Ihana miten rakastunut Ruffe on <3 :) ja Coco näyttää varsin tehokkaalta väritysapulaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffe on kyllä yhtä sydäntä kun sen morsmaikku on niin syötävän suloinen <3 Coco on kyllä tehokas!

      Poista
  6. HIenoja tuliaisia hienoilta vierailta!

    VastaaPoista
  7. Oih, Ruffe meni ihan nurin narin Nupun kuvasta! Ihanaa, että anoppi pääsi käymään ja tuomaan tuoksuterveiset morsiamelta. Ruffe varmaan nukkuu Nupun kuva kainalossa tästä lähtien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukapa ei menisi kun on noin nätin näköinen tsirpula kuvassa<3 Varmasti nukkuisi jos annettaisiin mutta mitä jos Coco vaikka yön aikana pistäisi kuvan poskeensa :O

      Poista
  8. Voi Ruffe, yrititsä nelipiikkisellä ojennella otsatukkaa, kun valmistuit anopin visiittiin ja sit meni huti ?

    Kuvat on niin lemmekkäät, ettei tottakaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vissiin yritti laittaa pärstää komeemmaksi mutta ei ois näköjään kannattanut kun mönkään meni :')

      Poista
  9. Oi ihana mitä kyläilijöitä ja Nupun terveiset <3 Kyllä nyt varmaan Rufuksen ikävä edes vähän helpottaa, kun on kuva omasta morsiamesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nupun terkut oli kyllä parhaat, Ruffe kehrää ainakin loppuvuoteen asti tyytyväisenä <3

      Poista
  10. Oi miten hienoja lahjoja kissoille ja ihmiselle. Kyllä on rakastunut kisu niin onnellisen näköinen, että... Ja väritysapu ihan selkeesti ymmärtää värien päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffe on kyllä onnellisin kisu päällä maan vielä kun pääsis naimisiin asti <3

      Poista
  11. Aaah Ruffe <3 Nuppu! Tuo eka kuva on niin hurmaava! Kyllä on kissarakkautta ilmassa ja kivat tuliaiset olette saaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räsyrakkaus <3 Ja tuliaiset on aina kivoja varsinkin kun on pitänyt ostaa tuommoinen värityskirja muttei ole tullut ostettua!

      Poista
  12. Awww, kaikille omanlaista tekemistä! :) Ruffe ja Nuppu on niin söpö pari ♥ Harmi kun Ruffe sattui olemaan käynnin aikana puolikuntoinen, mutta onneksi ei ollut mitään tuon vakavampaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffe ♥ Nuppu, aina ♥ Niinpä, mutta me vähän naurettiin kun viimeksi Nupulla oli vähän sitä kohtutulehdusta ja nyt sitten Ruffella yskimistä ja silmä vaivoja.. :'D Sopivat toisilleen kun ovat vähän kipeitä anoppireissuilla!!

      Poista
  13. Niin hienosti se värittely sujuu yhdessätuumin :D

    VastaaPoista