maanantai 18. huhtikuuta 2016

Kymmenen faktaa

Miukumaa haastoi meidät aikoja sitten kertomaan vähän faktoja meistä eli tänään olisi niitä luvassa. Allekirjoittanut pahoittelee blogihiljaisuudesta, mutta kun uusi rytmi on vielä vähän väsyttävä. Minä kun en ole tottunut aikaisiin herätyksiin niin kotiin päästyä tekee mieli vaan maata ja katsoa Netflixiä. Viikonloppuna jos aurinkopaistaa on kyllä käytävä pihalla ja oikein kameran kanssa! Olisin mennyt jo tänään, mutta rattaat on autossa ja auto ties missä..

1. Rufus on minun ensimmäinen lemmikki ikinä.

2. Minä ei olisi koskaan uskonut, että kissa voisi olla tuommoinen rahareikä.

3. Rufus rakastaa kanaa, mutta ei voi syödä sitä.

4. Cocopopsin nimeksi meinasi tulla Webster.

5. Rufuksen raksujen valmistus lopetettiin juuri kun oltiin löydetty hyvä eli nyt alkaa taas hyvien raksujen metsästys... Eli mahapostaus saa odottaa vielä hetkisen jos tuleekin takapakkia. Nyt masun tilanne on kuitenkin hyvä.

6. Rufuksella ei ollut masuongelmia ennen giardiaa ja poitsu oli muutenkin terve kuin pukki!

7. Rufus on päässyt jo kutos kerhoon ja painaa 6,3kg. Coco johtaa tasan kilolla, on tainnut raksut maistua.. Myös Cocolle.. Joka ei niitä saisi syödä..

8. Coco oppi hyppäämään keittiöntasolla ihan samaan aikaan kuin Nuppu eikä enää muuta tee. Rufuksen raksuja säilytettiin siellä, mutta nykyään raksuja ei voi enää pitää esillä ilman valvovaa silmää.

9. Rufus on oikeasti vähän mamis, kun taas Coco tykkää isistä.

10. Aina kun minä olen poissa ja miäspalvelija yksin alkavat pojat riiviöimään oikein kunnolla eivätkä tottele käskyjä.

Viime vuonna ostettiin messuilta Cocolle oma ruusuke ♥
Tänä vuonna Ruffekin sai omansa ♥
Ps. Pahoittelut etten tullut moikkaamaan messuilla. Minä kyllä etsin mutten löytänyt ketään :(

27 kommenttia :

  1. Kivoja faktoja ja hauskat ruusukkeet. :)
    Toivottavasti ny löytyy jotku korvaavat raksut, ettei tarvi vallan ilman olla jos niihin on kerta tottunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusuke oli ihan must, oon ettiny niitä vaikka kuinka kauan enkä oo löytänyt ja nyt löysin!! :D Mekin toivotaan, on vaan niin inhaa kun ne raksusäkit on niin isoja et jos ei ookkaa hyvä nin menee rahat ihan hukkaan.. :(

      Poista
  2. Mielenkiintoisia faktoja, varsinkin toi nimivaihtoehto, Webster :D!

    VastaaPoista
  3. Hyvät faktat! Se on kyllä totta, että ei uskoisi noin pienen elikon saavan aikaan sellaisia (eläinlääkäri)laskuja. Tosin halpaahan se silti on verrattuna vaikka hevoseen :D suhteellista kaikki.

    Kivat riusukkeet myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä ja muutenkin, kun meillä kaikki erikoisruokavaliot niin niihinkin saa tuhlattua melkosia summia.. Mut on se vähän outoa et melkeen aina kun lääkäriin menee on se lasku sen 200e ilman vakuutusta. Kummallista kun ei se lääkärikäynti ihmiselläkään ole niin hirveen kallista :D Muistan kun Ruffella oli joskus 700e lasku ja oltiin ihan kääk!

      Poista
  4. Ihanaa Rufus, niin sitä pitää. Onnea!

    VastaaPoista
  5. Hihi, Webster! Siitäkin saa kivasti väännettyä lempinimiä. :D Tosi kurja tuuri kun raksujen valmistus lopetettiin! Saisi valmistajat ajatella vähän enemmän vaivakisuja, murh. :D Tsemppiä uuden löytämiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hipsteri-Coco :--D Onneksi Coco on kokkelipokkeli vaikka miestä sekään nimi ei aluksi miellyttänyt.. No niin ollaan mietitty että mitä helkkaria tässä nyt kun just saatiin kaikki toimimaan hyvin ja eih piti taas tehdä asioista vaikeita perkules! >:( Kiitos tsempeistä!

      Poista
  6. Kivoja faktoja! Jospa Cocopops luki Nupun uudesta aluevaltauksesta ja meinasi, että kyllä mäkin osaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin tuntuu, on se Coco vaan niin fiksupoika myös vaikka ei sitä sen naamastaa nää :')♥

      Poista
  7. Vastaukset
    1. No voih ja oih noita voi kyllä tilata, maksaa 4e kipale ja osote oli joku tämmönen https://www.showlinkshop.fi/tuotteet/ruusukkeet/hupiruusukkeet/403/ ;)

      Poista
  8. Hipster! :-) Kiitos aamun nauruista - niitä tarvittiin, sillä me tehdään täällä vähitellen lähtöä kotiin päin - ja vaikka en malta odottaa, että saan Nupun ja Puippanan syliin, niin pitkä matka ja kesän hyvästely hiukan puristavat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipas kiva jos meillä olisi perheessä yksi hipsteri :D Kotiin sieltä unelmapaikasta, onpa tylsää. Harmi, että aika menee niin nopiaa :( Täällä oli aamulla pakkasta :--)

      Poista
  9. Mainiot ja varsin sopivat ruusukkeet Cocolla ja Rufuksella :) Miehet heittäytyy vissiin ihan villeiksi, jos sää et ole kotona kaitsemassa niitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekkin! Ruffe on best ja coco on peruna <3 :'D Joo niin ne kyllä heittäytyy, eihän isiä kuulu totella ;)

      Poista
  10. Hahaa, mainiot ruusukkeet :-D, täälläkin olisi tarvetta hankkia tuollaiset!

    VastaaPoista
  11. :D Hauskat faktat. Ja ihan mahtavat ruusukkeet. :D

    VastaaPoista
  12. Kylläpä teillä on ihanat ruusukkeet!

    VastaaPoista
  13. Tykättiin näistä faktoista :)

    VastaaPoista