tiistai 9. helmikuuta 2016

Naapurin pennut ovat jo isoja

Viime viikonloppuna kävin ystäväni kanssa katsomassa Bean pentuja ja voi kun ne olikin kasvaneet hirmuisasti. Seuraavana viikonloppuna heistä ensimmäinen muuttaa jo omaan kotiin. Niin se aika vaan kuluu kuin siivillä, vastahan mä niitä kävin katsomassa. Onneksi yksi pojista jää Bean kaveriksi, joten Ruffekin pääsee tutustumaan tähän uuteen herraan ja vielä ilman pelkoa Nupun mustasukkaisuus draamoista. Eihän Nuppu voi olla vihainen, kun kyseessä on kuitenkin poika vai voiko? Kuvia tuli räpsittyä taas muutama sata ja oli taas hirveä homma valita niistä parhaimmat. Ei pitäisi käydä kuvaamassa tämmösiä pikku pirpanoita, kun tulee räpsittyä ihan liikaa. No ei siinä muuten mitään, mutta nämä muokkaus hommat käy allekirjoittaneelle aika raskaaksi, heh!



36 kommenttia :

  1. Voi juku miten ihania! Yksi pitää toista päästä kiinni ja yksi hieroo omaa naamaansa ja kaksi on identtisissä asennoissa tassu ylhäällä ja vaikka mitä! Äh ♥

    Etkö muka vieläkään ole varannut yhtäkään? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He olivat kyllä ihania villikkoja <3 Tuota päätä hierovaa pentua taisi ottaa samala silmiin kun se aina välillä räpsähdyksen jälkeen alkoi hieromaan. Oli kyllä ihan hupsu näky ja niiin söpö!!

      Pennut taidettiin varata jo masussa eli en olisi edes pystynyt vaikka olisin kuinka halunnut :')

      Poista
  2. Ei Nuppu ole yhtään mustis enää Beasta tai hänen pennuistaan! :-D Se draama loppui, kun Nuppu näki, että Bealla on hyvin epäruffemaisia pentuja. Kenelläkään ei esim. ole alati muuttuvaa kypäräpiponaamiota! :)
    Onneksi jaksoit perata ja käsitellä kuvia - oli nimittäin niin hauskaa katsottavaa näiden pikku vekkulien show. Ihan kuin kolmoskuvassa olisi yritetty ruuvata sisarukselta päätä irti! :-D Ilmeet ja asennot olivat ihan hassuja - ja kuvat muutenkin superhienoja. Me halutaan kaikki nämä pennut siihen meidän aiempaan virtuaaliseen kissaostoskärryyn! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että Nuppu jo tietää ettei Ruffea kiinnosta simpsakat abyt vaan pelkästään pörröiset Nuput <3 Ruffen kypärä on kyllä nyt tummunut ihan hurjasti ja sen häntään on alkanut tulla kummallinen musta juurikasvu? En oikein ymmärrä tätä uutta tummentumis prosessia :D

      Näitä tämmösiä aktiivisia pikku vintiöitä on niin kiva kuvata kun ne leikkii ja pomppii eikä vaan makaa ja möllötä.. Mäkin voisin virtuaalitilata nämä pikku söpölit meille <3

      Poista
  3. Samaa kysyttäis kyllä kun Frieden valtakunnastakin, etkö muka ole varannut yhtään? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyyhkis kaikki ovat varattuja ja yksi lähtee jopa sveitsiin!

      Poista
  4. Ooooooh! Ihania pikkuisia! Ihme sössöttäjäksi sitä muuttuu kun näkee kuvia pentusista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisitpa nähnyt kuinka minä sössötin paikan päällä ;--)

      Poista
  5. Iiiik - sössötystä, huokailua :)
    Aivan mahtavia kuvia, varsinkin tuo kolmonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tahtoisi yhden pennun kotiin niin voisi sössöttää sille päivät pitkät ei sillä etten jo sössöttäisi Ruffelle ja Cocolle.. Kuvaaja kiittää ja mallit myös!

      Poista
  6. Iiiiiiihania hymyileviä pikku hurmureita!! ♥ ♥ ♥ Nyt tuli ihan liikaa huippuja tilannekuvia yksittäin kehuttaviksi, joten totean vain, että puipuipuipuipuipui! ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä niin veikeitä pikku klooneja ettei oo tosi <3 Mäkin voisin vähän puipuilla!!

      Poista
  7. Jo on eläväisiä pentuja. Hyvin olet kuvissa onnistunut.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meno oli kyllä kova mutta lopuksi alkoi näitäkin vähän väsyttämään :--) Kiitos paljon!!

      Poista
  8. Voi elämä miten kissanpennut voikin aina olla niin suloisia <3 <3 Tuo kolmas kuva on ihan huippu! :D Ihanan touhukkaita pentuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä kyllä riiti virtaa purra toisia päästä tai hännästä :D

      Poista
  9. Ei noita ilmeitä! :D On ne vaan melkoisia ilveilijöitä. Ja aatella, että meiänki poika oli vasta äskettäin ihan yhtä pieni, muttei enää lähelläkään. Hitsin pennut, ku ne vaan kasvaa ja kasvaa. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinne pennut vaan kasvaa ihan hirmuista vauhtia ihan liian nopeasti! Kohta Daltonkin on semmonen kymmenen kiloinen rotjake!

      Poista
  10. Ihmisen mielestä olet saanut taas kerrassaan oivallisia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana että ihminen on sitä mieltä, sinulla on Viggo hienot pennut <3

      Poista
  11. Oi joi joi miten söpöjä! ♥♥♥

    VastaaPoista
  12. Wäääääää!! Kuinka ihania<3333 ps voi ei toi kolmas kuva, päästä kiinni! :'D

    VastaaPoista
  13. Mainio jengi. Näyttävät vähän riiviöiltä, suloisilta sellaisilta.

    VastaaPoista
  14. Oijoijoi, ihanat pennut ja tosi onnistuneet kuvat! Iih. Voi kun ois tuollainen pieni söpö nyt tässä paijattavana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekkin kelpaisi moonta pientä söpöä kissipentua <3

      Poista
  15. Vähän näyttää olevan menoa ja riehumista, AIVAN liian söpöjä ♥ ♥ ♥

    Ja tolkuttoman hyviä kuvia, muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kyllä on saisivat pysyä aina tuon kokoisina ja aina naapurissa :--D Ja kiitos paljon ♥

      Poista