tiistai 1. joulukuuta 2015

Jouluarvonta again! PÄÄTTYNYT


Viime vuonnahan meillä oli jouluarvonta josta voitti mukavan pikku yllätyksen. Ajattelin ottaa tämän tavaksi ja tehdä samanlaisen arvonnan myös tänäkin vuonna. Harmikseni en ehtinyt ajatella tätä asiaa melkein ollenkaan ja olen nyt Espoossa eikä minulla ole täällä mukana mitään hassun hauskaa joulukuvaa kuten viime vuonna. Olisi ollut kivaa taas muokata joku kuvanen, mutta täällä isilläni ei ole kaipaamaani photoshoppia eikä oikein mitään muutakaan kivaa. Jouduin siis tyytymään viime vuotiseen kuvaan Ruffesta, joka on jo täällä blogissa näytettykkin.


Jouluarvonnan ideahan on siis se, että te osallistutte arvontaan josta voittaa jotain pientä, mutten kerro kuitenkaan mitä, koska joululahjathan ovat yllätyksiä eikö vain? Kun joku teistä onnekkaista sitten voittaa postitan lahjan, mutta lahjan saa avata vasta jouluna. Olisi myös kiva jos voittaja kertoisi lahjan sisällöstä blogissaan.



OSALLISTUMINEN:

Voit osallistua arvontaan olemalla blogini julkinen lukija Googlen käyttäjäraadin, bloglovinin tai Facebookin kautta!
Kerro myös kommentissa sähköpostisi ja millä nimimerkillä luet blogiani ja missä. 1 Arpa!

Arvonnan mainostaminen blogissasi tai facebookissa on myös sallittua.
Voit käyttää mainostukseen tässä postauksessa olevaa kuvaa. 1 Arpa!

Tahtoisin myös kuulla kummalla pojalla on enemmän faneja, Ruffella vai Cocolla? 1 Arpa!

Arvontaan voi siis osallistua yhteensä jopa kolmella arvalla!
Voittaja arvotaan 14.12 jolloin blogiin tulee erillinen postaus arpomisesta.

Ilmoitan voittajalle myös voitosta sähköpostitse.
Onnea arvontaan ja ihanaa joulun odotusta!

63 kommenttia :

  1. Kolmella arvalla mukana! ... Tosin miten ihmeessä voisi valita jomman kumman pojista? :/

    Pistetän mainoksen blogiin myöhemmin tänään.

    kattimanialaiset(ät)gmai(piste)com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun osallistut ja kai tuo vastaus nyt sitten hyväksytään, onhan pojat sentään niin ihania ;) ♥

      Poista
  2. Kolmella arvalla arvaan, että Cocolla on enemmän leluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, mä luin väärin että kyselet lelujen määrää. Hehän todellakaan ei voi omaa fanituskohdetta kahdesta suloisuudesta valita. Pusut ja rapsut molemmille.

      Poista
    2. Hih, mua vähän nauratti tämä.. :D Mutta kyllä Cocolla on enemmän leluja ;--) Mies saa välittää pusut ja rapsut ♥

      Poista
  3. Mekin ollaan kolmella arvalla mukana, laitan mainostusta postaukseen, jota tässä rustailen... :D
    Mutta ei meillä ole suosikkia, tykätään hirmuna kummastakin vanupallerosta <3
    kissakolmiolle[ät]gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana ollaan :-) pojista vaan ei voi valita suosikkia, kun molemmat on niin lutusia ♥ laitan jakoon faceen, eli 3 arpaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lempparin valitseminen voi kyllä olla hankalaa, itsekkään en osaisi valita ♥ Kiva kun olet mukana!!

      Poista
  5. Mekin ollaan kolmella arvalla mukana. Pistän mainoksen blogiimme kommentoinnin jälkeen.
    Koska en luonteista osaa sanoa suosikkipoikaa, niin täytyy mennä ihan ulkonäön perusteella. Mä rakastan kissojen valkoisia tassuja, joten Coco valikoituu suosikiksi sillä perusteella. :)
    pajunkissa.nokitassu(ät)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cocon valkoisiin tassuihin minäkin aikoinaan rakastuin ♥ Ja muutenkin mittedit vaan on niin söpöjä! Vaikka onhan Ruffekin aika eksoottinen kun sen naamari on melkein kokonaan kadonnut :') Kiva että ootte mukana!

      Poista
  6. Kolmella mukana :) Mainos julkaistaan justiinsa "in a sec" . Mää tykkään Rufuksen luonteesta ihan hirmusesti (asennetta pitää olla) ja Coco on vaan niin nätti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Coco on kyllä Ruffeen verrattuna aikamoinen nyhverö lällytin! Badass kisut rules ♥ Mut onneksi Cocolla on sen ulkonäkö ;D Arpa onnea!

      Poista
  7. Kolmella arvalla mukana. Kauheen vaikee valita näistä suosikkia, mutta jos on ihan pakko valita niin sitte ehkä ihan karvan verran Ruffe on täällä suositumpi... :)
    abyssinian.angel[ät]gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffe faneja!! Mä oon aina aatellut että kaikki on rakastunut Cocoon, kun se vaan on niin kiltti ja söpö ja Ruffe on vaan tommonen lääkäreitä vihaava mököttäjä :'D Ruffe on tästä otettu ♥

      Poista
  8. Kolmee!! Laitan gadgettiin mainoksen kun pääsen koneelle. Pepsi sanoo sylissäni että Ruffe on oikea vastaus kysymykseen ;). - Emäntä ja Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsiinkin siis tepsii tämmöiset komeat adonikset enemmän kuin söpöt lällypojat, hyvä Pepsi ♥ Varo vaan ettei Nuppu suutu ;)

      Poista
  9. Jouluarvonta! Jee! Emme osaa sanoa kumpi pojista on enemmän suosiossa, koska molemmat ovat yhtä hienoja. Mutta vastataan nyt Cocopops, koska meidänkin kodissa on Coco-täti.

    Kahdella arvalla mukana!

    T. Lilja ja Ruusu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cocot ovatkin hirmuisen söpöjä tyyppejä tyttöinä kuin poikinakin ♥ En mäkään varmaan osaisi valita suosikkia teidän ihanasta poppoosta ♥ Kiva kun osallistuitte!

      Poista
  10. Ruffesta tykätään täällä hitusen enempi. ;)
    Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää Rufuksen -faneja, jee! ♥ Ihanaa kun olette mukana!

      Poista
  11. Oi voih, ihana joulukissa! Kuva kestää kyllä aikaa ja käyttöä =)
    – 3 arvalla mukana: poikien väliltä ei osaa valita mutta Cocon "merkit" naamiossa on joteski isosti hellyyttävät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cocon nassu on kyllä niin söpö että sitä voisi vaan pusutella koko päivän ♥ Naamio on kyllä mustakin hauska, kun leuasta valkoinen meni otsaan ja otsan ruskea leukaan :--D Hih! Mukavaa että olette mukana!

      Poista
  12. Kolmella arvalla mukana! Mainostin facebookissa ja ei kisuista voi valita parasta, kaikki on yht söpöi karvapyllyjä <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu! Poikien karvapyllyistä on kyllä vaikea valita ♥

      Poista
  13. Olin osallistumassa yhdellä arvalla, koska en mä voi valita Cocon ja Ruffen välillä. Molemmat ovat niin ihania omalla tavallaan. Coco-hömpylän touhuille ja ilmeille nauran aina ääneen, mutta Ruffella on kyllä uskomaton asenne ja sinnikkyys. Nuppu huusi olan takaa, että me otetaan toinenkin arpa. Sen jälkeen tuli hurjat Ruffe-hurinat ja -haaveilut. ♥ Ja Pepsille hieman huolestunut muistutus, että Hannibal on taas linjoilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi on huomioinut Hannibalin olevan linjoilla ;)

      Poista
    2. Arvelinkin että tämä kysymys on teidän perheessä hankala, mutta onneksi Nuppu osasi valita emon puolesta ♥ Ihanaa että olette mukana!

      Poista
  14. Ruffe on minun suosikkini. Kahdella mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Täältä Rufukselle yksi ääni lisää, koska porkkanalelu ja pallorata rulettaa! :D Kahdella arvalla mukaan arvontaan..
    alfred.mimmi@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon oikeesti ihan ihmeissäni miten Rufus on saanut näin paljon ääniä, oon selkeesti kamala emo kun luulin ettei siitä tykätä.. Ihana kuitenkin että olin väärässä :')

      Poista
  16. Ruffe on minun suosikkini, jos on pakko valita, vaikka tällainen valinta onkin hieman epäreilua. :)
    Kahdella arvalla mukana.
    virpi.yv(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän saan olla epäreilu, olenhan kuitenkin arpomassa lahjoja ;D Kiva kun olette mukana ja Rufus kiittää valinnasta!

      Poista
  17. Kahdella arvalla mukana! Eihän Ruffen ja Cocon kesken nyt voi vakavissaan valita, mutta Cocossa on jotain semmoista suloista höppänyyttä, joka minuun vetoaa, joten valitaan tällä kertaa Coco :)
    viiksikarvanvarassa@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloinkin jo ihmetellä missä ne kaikki Coco -fanit oikein on, kun tuli pitkä listä pelkkää Rufusta. Hauska arvonnan lopussa sitten laskea kumpi oikein voitti! :D

      Poista
  18. Me ollaan kolmella arvalla mukana, blogissa on jo mainos.
    Tarkan harkinnan ja äänestyksen jälkeen Coco voitti, mutta tiukille meni. Cocolla on vaan joskus niin höpsöjä ilmeitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cocon ilmeet ovat kyllä varsin suloisia, Ruffe aina on vaan sellainen mököttäjä. Onneksi ulkona Ruffekin alkaa ilmeilemään :D Kiitos kun osallistuit!

      Poista
  19. Täältä lähdetään mukaan jännään arvontaan kahdella arvalla! Luen blogiasi tämän bloggerinkautta nimimerkillä Sohvi. Hankala päätös, kumpi kisu on lemppari, mutta sanotaanko nyt että Coco, koska sillä on niin ihanan pörröinen turkki ja ihanat ilmeet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai etteikö Ruffella muka ole pörröinen turkki eikä ihania ilmeitä? Nyt poika vähän loukkaantui, mutta Coco kehrää riemusta ♥ Coco on kyllä yltiösöpö!

      Poista
  20. Joulun odotusta sinnekin! 2 arpaa, blogini jo tiedätkin (nuutin tassut), tämän bloggerin profiilin kautta teidän touhuja seurailen (n. kk päästä Nuutin kanssa!) :) s-posti on se tassutellen.blogspot@gmail.com. ja molemmat kissat ovat aivan ihania, mutta ehkä Coco vie viiksikarvan verran johdon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin että Cocosta voisitte pitää enemmän, onhan silläkin niin söpöt valkoiset tassulit kuin teidän pikku Nuutillakin ♥ En malta odottaa että Nuutti pääsee teidän luokse oijoijoi♥♥

      Poista
  21. Mä oon niin huono muistamaan näiden arvontojen mainostamisia (ja vielä huonompi pärjäämään arvonnoissa :D), joten osallistun vain kahdella arvalla. Mutta siis, ei mullakaan oo pojista ns. suosikkia, vaan ihan yhtälailla molempia on kiva seurailla. Kuvauksellisia kavereita ovat kumpikin. :)
    Meiän mailiosoite: karvahelvetti(miukumauku)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teille siis kaksi arpaa! Me ainakin tykätään Pätkiksestä.. Heh ihmekkös tuo! ♥ Ei varmaan tullut yllärinä ;)

      Poista
  22. Osallistun kahdella arvalla.
    virt.cara@gmail.com bloggerin kautta luen ja nimimerkillä Cara Zappe
    kahden toinen toistaan ihanamman kissasi väliltä on vaikea valita, mutta sanoisin että Coco.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokkelille yksi ääni lisää, jee ♥ Kiva että ootte mukana!

      Poista
  23. Facebookissa seuraan nimellä Jelena Nieminen! :-) On kyllä mahdoton valita toista kissaa, molemmat niin suloisia!!<33 Kaksi arpaa. :)
    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Ruffe vai Coco, onko pakko päättää?? En haluu :)
    Seurailen Bloggerin kautta näitä komistuksia. Eli.. kaksi arpaa, hyväksytäänkö? :P

    VastaaPoista
  25. No hmph. Me osallistutaan kahdella arvalla, ja jos on ihan ihan pakko valita, niin Ruffe saa meidän äänen. pesukarhukissat(ät)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee Ruffelle ääniä jee! Ruffe on ilonen kun se on saanut niin paljon ääniä, tänään se jopa puskuhyppäsi sen kunniaksi! ♥

      Poista
  26. äänMeille kolma arpaa, kiitos :) Mainos on meidän blogin ovella, me luetaan bloggerin kautta ja sitten se vaikein.
    Haluan tässä nyt sanoa, että Cocolla on hassuimmat ilmeet ikinä ja musta toi teidän banneri on hysteerisen hauska ja samalla niin liikkuttavan söpö. Mutta vaikka Coco onkin niiiiiiin IHANA niin meidän ääni menee Ruffelle. Toisen terveyden kanssa olette saanut olla niin paljon huolisanne ja vaikka herra Isopörrö onkin hieman ärhäkkä niin se on kumminkin sellainen ilopilleri heti, kun kunto on vähänkin parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä niin tajuttoman ihana kommentti että kiitos ♥ Meinasi ihan tippa tulla linssiin ♥♥ Herra isopörrö ei ole kyllä enää niin isopörrö kun se tiputti taas karvansa :') Mikä näitä kissoja oikein vaivaa kun ne ei ikinä ole samaan aikaan hirmuisia pörröjä, nimittäin nyt Coco on alkanut kasvattelemaan kun kesällähän sillä oli vaan biksut!

      Poista
  27. Kahdella mukana.
    Luen bloggerin kautta nimellä Marja-Liisa Koo ja seuraan facebookissa. Ja ääni Ruffelle :)
    tuhansia.sivuja@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kahdella arvalla mukana, lukijana bloggerin kautta nimellä Mersiii. Kahdesta söpöläisestä on niin vaikea valita suosikkiaan, mutta valitsen Rufuksen :)
    meoj_@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffehan taitaa jopa olla jo voitolle, kiva kun ootte mukana!

      Poista
  29. Jiihaa, jouluarvonta! Mekin osallistutaan kahdella arvalla, somppuveljet(at)gmail.com. Kuten moni edellinenkin on todennut, Ruffen ja Cocon joukosta on vaikea valita suosikkiaan, mutta Rufuksesta on saatu otettua niin ihana joulukuva, että sanotaan siksi Rufus. Mutta oikeasti molemmat ovat yhtä ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on liikkeellä paaaljon paketteja :D Heh, nyt Coco on vähän vihainen että en ole siitä laittanut kuvaa. Liekkö Ruffe sen takia saanut noin paljon ääniä ;)

      Poista
  30. Kahdella arvalla mukana! Kameleontti-Ruffe on täällä lemppari. <3 En kyllä vieläkään usko että on sama kissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin varmaan joskus vaihtamassa sen sinä toivossa että ongelmat loppuisi, mutta eipä loppunut. Huono diili :( :D ♥

      Poista