perjantai 27. marraskuuta 2015

Marraskuun toinen murunen

♥ Hyvää syntymäpäivää rakas Cocopops! ♥


Cocolla eli Cocopopsilla on tänään syntymäpäivä ja niitä vietettiin uuden pallolelun ja hyvän ruuan parissa. Aamupalaksi Cocolla oli possun sydäntä ja palalihaa herkkunappuloiden kera. Ruuan jälkeen olikin aika leikkiä. Yllättäen toinen leluista ei kiinnostanut ollenkaan, mutta onneksi uusi pallo on sitäkin parempi lahja. Vanha pallo oli jo kadottanut pomppukykynsä eikä se enää ollut kauhean mielenkiintoinen riehumisen kohde. Aika menee liian nopeasti, vastahan Coco oli semmoinen pieni pumpulipallo ja nyt se on jo niin isoa poikaa ettei oo tosi. En kyllä tiedä mitä tekisin ilman noita vekkuleita on ne sen verran ihania tyyppejä!

Cocopopsin synttäriherkku
Opetettiin kisut istumaan ennen ruokaa, oppivat nopeasti ♥
Muumipeikot syömässä
Cocosta tuli Pekka töpöhäntä
Onneksi häntä pysyi paikoillaan vaikka leikit olikin rajuja
Kuvista voi päätellä, että lahja oli mieluinen
Cocolla on vaaniessa tapana peruttaa takamus korokkeille
Luulisi että tämmöisestä möhkäreestä loppuisi puhti, mutta poitsu vaan innostui enemmän ja enemmän
Lopussa allekirjoittaneen oli pakko ottaa happea, koska naurun pidättäminen oli liian rankkaa

Virallinen synttäripotretti
Onnea myös velipoika Morrisonille ♥ Ja muulle pentueelle

46 kommenttia :

  1. Voi ei. :D ♥ Onpa hurmaava riehuva pumpulipallo. Paljon onnea ja rapsutuksia Cocopopsille!! :) Piti katsoa video pari kertaa. :D Hauskan näköistä palloilua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Coco kiittää onnitteluista <3 Oli kyllä kiva kun sai Cocon riehumista videolle sen meno kun on välillä niin päätöntä :D

      Poista
  2. Onnea Coco ♥ Hieno kissa! Myös tarjoilut näyttää hyvältä, jos katsoo kissanäkökulmasta.

    Meilläkin on tuollainen pallo! Tosin meillä se ei aiheuta noin suuria loikkia. Sellainen vihreä-keltainen on suositumpi, muttei sekään enää ihan hitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Possun sydän maistuu aina tosi hyvälle nams! Meillä Ruffe ei välitä palloleikeistä ollenkaan, mutta ihanaa että sentään Coco jaksaa innostua <3

      Poista
  3. Paljon onnea pörröiselle ihanuudelle! ♥ Olipas herkkuateria ja tosi hauska uusi pallo! Meille ei voi tuommoista harmillisesti hommata kun Haiku ymmärtää pallon idean väärin ja alkaa repimään siitä paloja... Tuo ois just loistava kantamiseen ja yleiseen riehumiseen. :D

    Onnea myös sisaruksille, Cocossa ja Morrisonissa on todella paljon samaa näköä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Voi Haiku ei niillä palloilla kuulu noin leikkiä :D Coco niitten perässä aina juoksentelee ja kantaa suussa, harmi ettei tuohon videolle saatu pallon kantamista.

      Meitä vähän Morriksen omistajan kanssa naurattaa kun veljekset on aika samanlaisia pöhelöitö muutenkin :')

      Poista
  4. Hassun hauska videopätkä. Onnea paljon Cocolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että video oli mieluinen! Coco kiittää kehräten <3

      Poista
  5. Isot synttäripusut ja hellät rapsutukset Cocopops-höppänälle! ♥ Se on ehdottomasti yksi maailman hupsuimmista karvapalleroista! Yhtäläisyyksiä on tosiaan paljon Nuppuun, mutta Coco on jotenkin vielä pölähtäneemmän näköinen. :-D Ja vitsi, mitkä leikit! Valot sytyteltiin samalla, ja karvaakin pölisi. Tosi hyvät synttärit poitsulla siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Coco saa pusuja ja rapsuja paljon paljon <3 Coco on kyllä ihan pöhelöpallero ja siksi niin ihana<3 Sanonkin sille aina että onneksi se on niin söpö kun sillä ei aina meinaa päässä raksuttaa. Coco päätti selkeästi videolla ettei bileet ole bileet ilman diskovaloja!:D

      Poista
  6. Onnea vielä ihana Coco pallero 😍 Ei ole enää vaaveja meidän komeat pojat. Ens kesänä sitten nähdään kissojen kanssa ☺😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä isoja ihania poikia ovat<3 Olisi kyllä kiva nähdä, koitetaan saada onnistumaan! <3

      Poista
  7. Onnea Coco -pallerolle ♥
    Hurjat on synttärirallit!

    VastaaPoista
  8. Hyvää syntymäpäivää Cocopops! ♥

    VastaaPoista
  9. Onnea Coco <3 Taisi olla kiva pallo, hirmuinen juoksu ja sutiminen sen perässä :´D Meilläkin istutaan ennen ruokaa - tai ainakin istuttiin, sillä nykyään Pöpö raahautuu kupille vasta sitten kun se on jo pari minuuttia odotellut maassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallo oli kyllä onneksi mieluinen, olisi vähän masentanut jos Coco ei olisi leikkinyt ollenkaan ruuan jälkeen :D Pöpö on selkeästi kyllästynyt vähän raakaan, silloin kun Ruffekin söi raakaa ei se ikinä jaksanut tulla innoissaan kupille toisinkuin nyt.. :')

      Poista
  10. Paljon onnea Coco! :) Ihan mahtispallo, videoitu pallojahti on hulvaton! :D

    VastaaPoista
  11. Onnea hurmaava Coco! Olipa kivat juhlat sinulla.

    VastaaPoista
  12. Muumipeikot! :-D Paljon synttärionnea söpöläiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaiset pyöreät peput noille kuin muumeillakin ;) Ihanan paljon kiitoksia <3

      Poista
  13. Onnea Coco, huikeat bileet pidit pallon kanssa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bileet oli vähän ykstoikkoset kun kaveri ei tullut leikkimään mun kanssa :(

      Poista
  14. Onnea synttärisankarille! Ihana video!

    VastaaPoista
  15. Onnea sankarille! :) kyllä on ihanan valtava pörröturkki, tekisi mieli vaan ottaa syliin ja halia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kohta sinulla on siellä oma pieni pörröturkki <3 Cocoa on kyllä kiva halia!

      Poista
  16. Suuret onnittelut ja kehräykset vauhdikkaalle Cocolle! Ihanat synttäriruuat ja lahjalelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehräävät kiitokset sinne takaisin <3 Synttärit on kivoja ainakin silloin kun meno menee tosi villiksi!

      Poista
  17. Onnea Coco! Paljon näyttää samalta tuo viimeisen kuvan velipoika, piti ihan katsoa pariin otteeseen että eikö se muka olekkaan Coco... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Morris ja Coco on kyllä aika kaksosia vaikka Morris onkin vähän tummempi. Onneksi leuasta tunnistaaa kuka on kuka ;)

      Poista
  18. Synttärionnea meiltä kaikilta! Vaude, mikä pallo .... tuollaista ei ollakaan kokeiltu. Oisko vielä kivampi kuin paperipallo (?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon teille! Ja oli kyllä tosi kiva pallo kun se pomppii jota tollot ei tee!

      Poista