torstai 5. marraskuuta 2015

3-vuotias

Rufuksella on tänään syntymäpäivä ja Rufus täyttää hurjat 3 vuotta. Synttärit alkoivat vähän ikävämmissä merkeissä, koska Rufukselle oli varattu b12-vitamiinin piikitys juuri täksi päiväksi. Piikitykset meni kuitenkin hyvin ja taas säästyttiin sota-arvilta. Rufus sai vielä raksuja jälkikäteen klinikalla. Sovittiin Serbanin kanssa, että syötetään Ruffelle nyt pelkkää märkäruokaa, koska tämän viikon alku oli vähän hataraa masun suhteen. Saataisiin vähän selkeyttä siihen johtuuko löysyydet jostain ruuasta mitä syötetään vai mistä on oikein kyse. Onneksi mulla on tauriinijauhetta jota täytyy lisätä aina ruokaan, koska tuossa meidän suolistomärässä ei sitä ole lisättynä. Tällä hetkellä masu on kuitenkin taas kunnossa!

Virallinen synttäripotretti
Käytiin eilen ostamassa Rufukselle lahjaksi aktivointilelu, kissanminttulelu ja lohitikkuja. Lahja oli selkeästi mieluinen, vaikka kissanminttulelulla ei leikittykkään, mutta aktivointilelun sisällä olevat lohitikut upposivat nopeasti parempiin suihin. Aktivointilelu oli Ruffelle aika lälly, koska se tajusi ihan heti mitä piti tehdä. Cocokin pääsi kokeilemaan herkuilla höystettyä lelua, mutta se ei sujunut ihan yhtä hyvin kuin Ruffen kanssa. Aivojen raksutettua hetken aikaa Cocokin tajusi jutun jujun ja pääsi syömään herkkuja koloista. Synttäribileet olivat siis mitä mainioimmat!

Tämmöiset tarttuivat mukaan Mustista ja Mirristä
Hassua kuvitella, että Rufus on jo kolme. Tämän kolmen vuoden aikana on sattunut ja tapahtunut kaikennäköistä pahaa kuin hyvääkin. On kuitenkin huojentavaa ajatella, että Rufus on kaiken kokemansa jälkeen iloinen kissaherra. Toivottavasti Rufus on meitä hauskuuttamassa vielä pitkään, koska on se vaan niin rakas ensimmäinen lemmikkini. Rufuksen kanssa on kyllä ollut ihanaa kaikista sattumuksista huolimatta. Toivokaamme siis, että  loppu vuodet mentäisiin leppoisissa merkeissä.

''Mikäs tämä tämmöinen oikein on?''
''On tää kyllä outo vempele, mitä ne mulle tämmösen osti''
''Niitä on vielä varmasti jossakin!''
''Luuletko että mua kiinnostaa tommonen härpäke ei tuu kauppoja''
''Saisinkos mä lisää niitä herkkuja tää lelu on tylsä!''
''Oisko sit seuraavaks iltapalan aika?''
Ps. Keitä voi nähdä messuilla lauantaina?

40 kommenttia :

  1. Hurjasti onnea Rufus! ♥ Tuo lelu näyttää kivalta, pitääkin tutkailla sitä kun käy seuraavan kerran Mustissa ja Mirrissä..

    Mä oon tulossa messuille lauantaina (ilman kissaa), saas nähdä törmäilläänkö siellä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon paljon kiitoksia! <3 Lelu oli kyllä kivannäköinen muttei yllättäen meidän poikia miellyttänyt.. Ruffelle muutenkin hirveän vaikea löytää leluja kun ei se ikinä mistään tykkää :D

      Ehkäpä me törmäämme! :)

      Poista
  2. Onnea Ruffe !
    Hyvät meno teidän bileissä, herkkuu ja kivaa tekemistä pitää juhlissa aina olla !
    Toivottavasti masuhommien hoito olisi nyt tässä ja kaveri saisi parantua ilman löysyyksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää masujutut on kylllä kinkkisiä mut eiköhän me serbanin kanssa joku keino keksitä, mut aika näyttää! Juhlat oli aika mahdit mut nyt alkaakin sit se ikävämpi vaihe kun ei saa enää namusia mut onneks märkä on hyvää ;D Rufukselta vielä kiitokset!

      Poista
  3. Onnea komea Ruffe!! - Pepsi ja muut

    VastaaPoista
  4. Kiva, että lääkärissä kaikki sujui hyvin niin ei mennyt synttäripäivä pilalle :) Paljon onnea Ruffe!

    VastaaPoista
  5. Pus pus onnea ihana Rufus <3 <3 <3

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea Rufus! :) Kivannäköinen älypeli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älypeli oli hauska mutta nyt kun tuli tuo eliminaatiojuttu niin eipä sille ole käyttöä.. Ja kiitokset!

      Poista
  7. Hurjasti onnea synttärisankarille! :)

    VastaaPoista
  8. Onnea Rufus ♥
    Figo haluaa lähettää erityisterveisiä, kun on jouduttu syntymäpäivänä eläinlääkärille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rufus kiittää ja Figolle terkkuja et ei se ollu onneksi niin paha kun sai heti herkkuraksuja jotka oli tosi hyviä <3

      Poista
  9. Aivan ihanat kuvat synttärijuhlista!! Onnea vielä kerran!!

    VastaaPoista
  10. Hirmuisesti onnea hienolle poitsulle!

    VastaaPoista
  11. Himpun verran myöhästyneet onnittelut Ruffelle <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhästyminen on muotia eiks vaan? ;) Kiitos paljon! <3

      Poista
  12. Me onniteltiinkin jo kertaalleen, mutta vielä näin jälkikäteen blogireititetyt onnittelut ja Nupulta erityisen muiskahtavia suukkosia! ♥ Se tykkäsi kovasti Ruffen virallisesta synttäripotretista, joka pitäisi kuulemma kehystää ja ripustaa sen tassupedin viereen. Tämä viikko on ollut vähän sähläystä, mutta mä viesteilen lisää asap. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rufus on täysin samaa mieltä Nuppusensa kanssa eli eikun hommiin hommaamaan Nupulle Ruffen kuvia joita voi pusutella <3 Suukkoset on vastaanotettu ja takaisin pusut lähetetty matkaan! Laitapppa viestiä kun kerkeät!:)

      Poista
  13. Onneksi olkoon ihana Ruffe ♥
    Ai tekin käytte eläinlääkärissä Nekalassa. Ihanaa että kateille on ihan oma paikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Joo me vaihdettiin sinne kun ei animagintouhuista enää tykätty yhtään!:(

      Poista
  14. Onnittelut vielä tätäkin kautta! :) Olitko alkanut jo siirtymään takaisin enemmän raakaan vai muuttuiko masun tilanne yks kaks?

    Ihania lahjoja, tuo aktivointilelu näyttää hauskalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Lahjoja on aina niin kiva ostaa vaikkei niillä leikittäiskään :---)

      Ihan samaa ruokaa syötetty kaksi viikkoa samalla kaavalla eli en tiedä mistä tuo löysyys johtui mutta koklataan nyt ensin märkää yksistään ja aletaan sitten siihen vähitellen lisäämään raakaa ja jos jossain kohtaa plörähtää niin näkee että mistä. :/

      Poista
  15. Myöhästyneet synttärionnittelut Haftalta, Tiitukselta, Leelalta ja ihmisväeltä! Messuilla oltiin koko viikonloppu töissä metsäpuolella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon teille kaikille myöhästyneistä onnitteluista <3 Ai te olitte siellä töissä harmi kun ei tiedetty, oltas tultu sanomaan moi :)

      Poista
  16. Onnea Rufukselle näin jälkikäteen! ♥

    VastaaPoista