perjantai 23. lokakuuta 2015

Käynti Serbanilla

Eilen me siis käytiin Ruffen kanssa Vet4Cat -kissaklinikalla täällä Tampereen Nekalassa. Vet4Cat avattiin tänne tämän vuoden maaliskuussa eli ei kauhean kauan aikaa sitten. Serbanilla on myös toinen klinikka Hämeenlinnassa. Meistä on tosi kivaa, että Serban vaihtoi meidän nurkille eli nyt ei voida ainakaan muuttaa täältä pois ja jos Serban muuttaa täytyy muuttaa perässä.. Tästä klinikasta tulee siis meille se jossa aiomme käydä aina jos hätä sattuu.

Rufus oli vähän sitä mieltä ettei enää ikinä mene klinikoille
Aluksi Serban pyysi minua päästämään Rufuksen vapaaksi ja minähän tein työtä käskettyä. Rufus sai tutkia koko klinikan perinpohjaisesti samalla kun Serban tutki kissankieltä ja Ruffen fiiliksiä. Pupillit Ruffella oli tajuttoman isot koko käynnin ajan, mutta se liittynee asiaan. Yleensä Ruffen pupillit on varsin pienet, mutta nyt taisi hiukan jännittää. Me juteltiin Serbanin kanssa vähän Ruffen taustasta sillä välin, kun Ruffe nuuskutti joka kolosen. Sain kuulla, että giardiaa oli hoidettu varsin väärin ja hän itse ei olisi iki maailmassa antanut metronidatzolia, koska vaikka giardiasta ripuli saattaa jatkua pitkäänkin on giardia voitettu 10 päivän Axilur kuurilla ja sillä se. Trikozol eli metronidazoli aiheuttaa myös maksa-arvojen nousua pitkällä kuurilla eli nyt taidettiin saada vastaus myös siihen minkä takia kissa muuttui keltaiseksi ja maksa-arvot nousi kattoon. Hyvä Animagi hienoa ('':D'')! Muutenkin Serban oli aika kauhuissaan noista kaikista lääkkeistä mitä Ruffelle onkaan syötetty eli ei ihme, että maha on näin huono.

Ekaksi raavin raapimapuuta ja tsiigailin häntä pystyssä koko tönön
Ruffelle ei tehty yleistutkimusta, koska Serban ei halunnut ärsyttää kissaa enempää kuin oli pakko, joka musta oli aivan mahtava juttu. Kun nostin Rufuksen pöydälle sai se maistella raksuja kaikessa rauhassa, silloin Serban laittoi niskaan b12-vitamiini pistoksen, josta Rufus ei ylläripylläri tykännyt yhtään. Piikki saatiin laitettua ilman isompia ongelmia, mutta Ruffe juoksi äkkiä pöydän alle piiloon ja sähisi. Serban sanoi vain, että anna kissan hetken aikaa olla ja rauhoittua. Silloin juteltiin vähän hoitotoimenpiteistä, että miten lähdetään hoitamaan tätä vaivaa. Alkuun nyt ainakin 6 viikon b12-vitamiini sarja ja kortisonipiikki jonka vaikutusaika voi olla jopa 3 kuukautta ja joka auttaa myös astmaan. Kun oli kortisonipiikin vuoro laitettiin se kankkuun eikä niskaan. Näin se oli helpompaa, koska raksut eivät enää toimineet harhauttajana. Piikki meni hyvin, vaikka murinaa ja sähinää kuuluikin. Lopuksi kissa pinkaisi taas pakoon ja sota-arvilta säilyttiin. Sanoisin, että meni aika hyvin noin Ruffen taustat tietäneenä. Loukkaantumisen hellittyä Rufus meni syömään Serbanin tarjoamia suolistoraksuja ja ne muuten maistui. Meitä kumpaakin hiukan huvitti, koska heti kun Ruffe oli syönyt se meni omaan koppaansa makamaan ja oli vähän sillä fiiliksellä, että ''Nyt mulle riitti, jokos lähetään kotiin'', on toi Ruffe ihan hupsu tyyppi.

Tällä ilmeellä katoin mammaa ja olin vähän et tuus jo sieltä lähetään jo kotsaan!
Lisäksi Serban suositteli mulle suolistoruokaa jota ostinkin pari pakettia kokeiluun, mutta raa'assa tahdottaisiin pysyä. Eihän sille mitään voi jos kissan maha pysyy parempana suolistoruualla kuin raa'alla ja jos näin on, on meidän totuttava taas teollisenruuan maailmaan, joka kyllä vähän kauhistuttaa. Kokeiluun ostin siis Trovetin kani -märkäruokaa näin alkuun, vaihtoehtoina olisi ollut peuraa, hevosta, viiriäistä, lammasta ja kalkkunaa. Lammasta ja peuraa aiomme varmasti kokeilla myös, koska tuo kani upposi kuin kuuma veitsi voihin. Stressitilanteita tulisi myös välttää paljon eli se rokottaminen on edelleen ''nounou'' -listalla, kuten arvelinkin. Onneksi Rufus ei muuten stressaa mitään paitsi noita lääkärikäyntejä, joissa on nyt alkuun käytävä ottamassa ne ikävät pistokset.

Se märkis oli niin hyvää et nään siitä unia
Saatiin nyt muutoksia myös meidän ruokavalioon niin, että kaikki lisäravinteet otetaan pois aivan kaikki ja suun kautta Rufus saa vain ja ainoastaan possun lihaa, maksaa, sydäntä, munuaista ja haimaa, luutakaan ei saa antaa. Yksi inupekt forte päivässä oli sallittujen listalla ja tietysti se suolistomärkis. Tiedättekö kuinka kauhulla mä odotan seuraavaa kakkaa, kun mulla on jo päässä hirmuiset kauhukuvat siitä kuinka Rufus ripuloi koko asunnon ruskeaksi. Onneksi mieltä huojentaa se, että Serban mainitsi, että on hoitanut jo neljää suolistopotilasta tänä vuonna ja kaikille on löytynyt jokin hoito, vaikka aikaa siinä on saattanutkin kulua. Silti mua vähän pelottaa, mutta ehkä kaikki menisi hyvin.

Etualalla jauhelihaa ja kani -märkäruokaa
Aikaa meillä meni klinikalla yhteensä puolitoista tuntia. Rufus on siis aika hidas kissa, mutta seuraavan kerran luulisi menevän vähän nopeammin, joka on nyt ensiviikon torstaina. Mulle jäi kyllä tosi kiva fiilis tästä käynnistä eikä harmita yhtään että mentiin. Eniten harmittaa se miksei alettu käymään silloin, kun se jo avattiin, koska tuohon aikaan Ruffella oli maha aika huonona, mutta ainakin ollaan nyt vaidettu lääkäriä eikä odotettu kauemmin. Serban siis epäilee, että Rufuksella on IBD eli tulehduksellinen suolistosairaus. Ainiin vielä yksi juttu, Ruffe oli lihonut. Viimeksi Rufus oli painanut 5,7kg ja nyt herra painoikin vähän reilu 6kg eli nyt ollaan jo oikeissa räsypojan mitoissa.

Oon kuitenkin aika fit eikä masukaan roiku vaikka painoa on
Serban myös sanoi, että Ruffe näyttää aivan naaras kilpparilta, kun sillä on niin ohkainen karva korvissa. En ole ennen kiinnittänyt huomiota koko asiaan, mutta kyllä kun Ruffen ja Cocon korvia vertaa on ne aivan eri väriset. Rufus tosin on muutenkin vähän outo ruskea colorpoint, kun sen naamiokin on aivan kadonnut. Mulle on sanottu, että se saattaa johtua siitä kortisonista, kun se meillä ihmisilläkin vaalentaa karvoja. Olenkin aina tahtonut kilpparin ja nyt mulla sit on semmoinen haha! Ei kerrota Ruffelle tästä, kun saattas pian miehisyys ottaa osumaa.

Ihan hyvät korvat vaikka itse sanonkin

38 kommenttia :

  1. Kuulostaa tosi mukavalta lekurilta. Toivottavasti poitsun massulle nyt löytyy se oikea hoito ja ilo palaa elämään oikein kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se kyllä ja varmasti tietää mitä tekee :) Ehkä tämä tästä!

      Poista
  2. Ai kun oli kiva täti/setä sulla Rufus! Ei tainnut olla niin kamalia kuin ne edelliset? Toivottavasti se osaa nyt hoitaa sua kuin kukkaa! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli tää setä ihan kiva kun se tajus olla koskematta muhun alkuun kun yleensä ne alkaa aina heti ronklaamaan.. Eli ihan ok mut en kyl tahtos uuestaa mennä.. -Rufus

      Poista
  3. Voi, hieno homma! Toivottavasti kaikki menee hyvin. Kuulostaa kyllä hyvältä. Olisi upeeta jos Ruffe tulisi täysin kuntoon, ja pääsisi eroon kaikista lääkkeistä. Me pidetään teille peukkuja, ettei teidän asunto saa ruskeaa kuorrutusta. :D Kerro sitten miten kävi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin menemistä mekin toivomme ja tällä hetkelle kaikki on tosi mallikkaasti. Uusi märkis maistuu ja mahakin on parempi mitä pari päivää sitten eli peukku! Ruskea kuorrutus pysyi siis ainakin eilen poissa ;D

      Poista
  4. Kuulostaa hyvältä klinikalta! Toivottavasti Ruffe tulee myös kuntoon! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja eiköhän kun on näin hyvä ja tietäväinen lääkäri!

      Poista
  5. Musta se on niin kiva, että on olemassa kissoihin erikoistuneita eläinlääkäreitä! Meilläkin kasvattaja puhuu usein "normieläinlääkäreistä" lehmälääkäreinä, koska usein lääkärit tietävät enemmän tuontantoeläinten taudeista. Tai koirista. Hienoa, että Ruffe sai nyt asiantuntevaa hoitoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä se on ihan tosi kiva, koska kissat ja koirat kuitenkin niin erillaisia ja nyt ainakin tietää että lääkäri tykkää kissoista paaaljon kun on perustanut niille ihan oman klinikan :) Ehkä tästä hyvä tulee!

      Poista
  6. Hyvä, että löytyi parempi lekuripaikka, jos ollaan vähän enemmän ajan tasalla kuin vanhassa paikassa. On niissä vaan eroja - isojakin - eikä pelkästään hinnoissa. Tietty paha kokeilematta tietää, missä homma toimii ja missä ei, ja sekin on monesti vähän sattuman kauppaa, kiitos mm. erilaisten eläinyksilöiden. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi vaan pitänyt mennä heti Serbanille, mutta mistäs sen olisi tiennyt että animagin hoito oli huono Ruffelle :( Onneksi nyt hyvä hoito ja hyvä lääkäri ja katsotaan mitä keksitään jatkoksi kun kortisonipiikin vaikutus loppuu, se jännittää aina..

      Poista
  7. Sillon kun asuttiin Jaden kanssa Tervakoskella niin käytiin aina Hämeenlinnassa Serbanilla, koska Jaden kasvattaja häntä suositteli juuri kissoihin erikoistumisen vuoksi. Hän olikin muistaakseni ihan mukava eläinlääkäri. Ja heinäkuussa kun oltiin Hämeenlinnassa näyttelyssä niin Serban kysyi eläinlääkärintarkastuksen yhteydessä, että minkä värinen Viktor on. Ilmeisesti Hämeessä ei oo kovinkaan paljoa diluutioabyja, haha!

    Toivottavasti Serban saa Ruffen masun kuntoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jadella ollut siis varsin hyvä lääkäri, on kyllä mulle onni, että hän muutti tampereen päähän :--D Hämeenlinna on kyllä niin pieni paikka, tampereella on kuulemma paljon räsyjä ka birmoja vatsavaivaisia sellaisia.. Sovitaan selkeesti siis tänne :')

      Nyt se on ainakin kiinteämpi kuin pitkään aikaan eli toimii!

      Poista
  8. Mahtavaa! Kuulostaa tosi hyvältä tää käynti raportin perusteella. Rapsut Ruffelle.
    Ps tuotantoraporttia odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ens viikolla viimestään laittaa raporttia mutta nyt vaikuttaa hyvältä, eipä sitä kyllä tiedä muuttuuko masu tilanne huonompaan vai ei :/ Oli kyllä kiva paikka voin suositella!

      Poista
  9. Hyvä, Serban ja Ruffe! Toivottavasti nyt löytyy masuapu - ja mielellään niin, ettei sellaista asunnon ruskettamista tapahtuisi ollenkaan. Voin kuvitella, että jännittää kovast, mutta toivottavasti koet samanlaisen iloisen yllätyksen kuin me tämän meidän uuden ruokavalion myötä. Ja Ruffen korvat on tosiaan oikein söpöt, ja Nuppu pesisi ne oikein mielellään. Sillä on itselläänkin vähän samanhenkiset haituvakorvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Illalla oli kyllä varsin iloinen yllätys ja Ruffe on taas jotenkin pirteämpi. Yöllä viideltä se alkoi raaputtaa ovea ja naukumaan, sit kun kävin veskissä se ralleili yksin.. Näin ei oo käynyt kyllä pitkään aikaan :D olikohan se b12-vitamiini spurtti. Ruffen korvat on kyllä söpölit ja sekin pesisi Nupun korvat puhtosiksi jos vaan saisi <3

      Poista
  10. Varsin rohkaisevaa. Hieno juttu! Toivoa paremmasta on nyt ilmassa paljon.

    VastaaPoista
  11. Urban kuullostaa todella hyvältä! Nyt vaan peukut ja varpit pystyyn Ruffen paranemisen puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki varpaat ja peukut pystyssä! Uskoisin että rippels on pian historiaa :----)

      Poista
  12. Kuulostaa hyvältä! Toivottavasti nyt alkaisi ratkaisuja löytyä :)

    VastaaPoista
  13. Toivottavasti Serbanin avulla saadaan Ruffenkin masu viimeinkin kuntoon! <3
    Onko tuo Serbanin putiikki kalliimpi verrattuna esim. just Animagiin? Haluaisin vaihtaa omien kissojen lääkäriä, ja ehkä noita tilapäiskotikissojakin vois viedä muuallekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi kyllä aivan mahtava juttu! Mutta katsotaan mitä käy, nyt ainakin tilanne tosi hyvä. Hinnat oli aika samaa luokkaa eli reilu 200e tuosta laskusta tuli, mutta oltiin tuolla kyllä se 1,5h ja vakuutuksessa piti maksaa vaan reilu satku mutta yleensä aina kun oon animagilla ollut tommosessa aika perus jutussa on aina maksanut sen yli 200e ilman vakuutusta. Tohon meiän laskuun oli kyllä laitettu ne kaikki b12vitamiini piikit eli seuraavassa laskussa tuskin on mitään muuta kuin se klinikkamaksu tai jotakin. Kannattaa tosiaan vaihtaa sinne varmasti Serbankin olisi otettu, onhan toi animagi jo varsin nähty.. Ja jos mahdollisuus vaihtaa yhden suomen parhaimman lääkärin luo niin miksipäs ei! :)

      Poista
    2. Täytyy kyllä pistää ehdottomasti harkintaan!
      Toisaalta tykkään hirveästi siitä Partolan Animagin eläinlääkäristä, mutta tän jutun perusteella myös Vet4Cat kuulostaa tosi hyvältä!

      Poista
    3. Kannatan! :) Animagilta saa vielä helposti kaikki potilastiedot pdf:nä sähköpostiin niin voi lähettää niitä hekposti eteenpäin jos on tarvis! Vet4Cat on kyllä toosi hyvä ♥

      Poista
  14. Kissaklinikat ROCKS! Ihan mahtavaa, että tiedän suunnalta löytyy oikea kissatohtori ja hintakin kuulostaa siedettävältä. Eiks ole mieletön tunne, kun huomaa läkärin tietävän missä mennään ja miten jatketaan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissaklinikat on kyllä parhautta! On kyllä ihana tunne, koska Ruffe taas ollut pirteämpi mitä moneeen viikkoon!! :----) B12-pärisee ;)

      Poista
  15. Tosi hyvä että ootte nyt saaneet kunnon hoitoa! Noissa Trovetin ruuissa on kovin vähän kalsiumia, joten kannattaisi ottaa mukaan ruuan lisäksi myös kalsiumjauhe (toki varmistaa ensin eläinlääkäriltä että se on ok), jotta elimistö saisi sen verran kalsiumia kuin tarvitsee normaaliin toimintaan. Miksi possun haimaa, epäilläänkö Rufuksella jotain ongelmia haiman toiminnassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haiman vajaatoiminnan yksi oireistahan on ripuli, mutta ei sitä nyt ensisijaisesti epäillä. Haima on nyt ruokavaliossa näin alkuun, mutta tuskin hirveän kauaa. Kyselinkin pikkupetojen Piiviltä noista kalsium jutuista mutta vissiin kun syöttää totä märkää n.100g päivässä niin siitä saisi sen kalsiumin. Täytyy seuraavalla kerralla kysäistä tosta jauheesta, mutta ainakaan ei halunnut että syötetään sitä luuta. Trovetin kanssa ensisijaisesti alettiin syöttämään naudan sydäntä jotta tauriinit saadaan myös kohdilleen!

      Poista
  16. Kuulostaa tosi hyvältä lekurilta ja mahtavaa myös, että keltaisuuden ja maksa-arvojen heiton syy selvisi! Toivottavasti näillä Ruffe tulee kuntoon! ♥ Ihanteellisin toki olisi, jos pääsisitte takaisin kokonaan raakaan, mutta märkis olisi sentään parempi kuin raksut. :) Miten Ruffen masu on nyt voinut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lääkäri laittoi vielä eilen mulle spostia jossa kysyi Rufuksen voinnista, siis miten ihana! Raksujen kanssa mulla on aivan nounou meininki en tahdo niitä meidän ruokavalioon ollenkaan, mutta nyt kun ei saa antaa lisäravinteita syötän mielummin tuota märkäruokaa edes sen kuukauden ja katsotaan mitä sitten käy kun alan sitää vähentämään ja ottamaan taas pillerit mukaan. Maha on ollut täysin kunnossa tuosta torstaista asti mikä on jo varmaan ennätys meidän tilanteessa :D

      Poista
  17. Voi pientä mahakipuista :( Kaikkee hyvää sinne! Säkin oot Tampereelta päin? Voi kun kiva, voinkin kysyä nyt sitten tosta lääkäristä, kun ite tarvis kans vuoden vaihteesta eteenpäin bongata joku hyvä eläinlääkäri omalle tulevalle ragdoll-muruselle. Pentu haetaan Hesasta niin sinne asti ei aina lääkäriin huvittaisi lähteä, varsinkin jos on akuutti tilanne jostain syystä. Suosittelet ilmeisesti tuota sinun lääkäriäsi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten ihanaa uusi pentu, onnea ♥ Suosittelen todella paljon tätä lääkäriä! Serban on vielä sanonut että hänellä on tampereella tosi paljon ragdoll potilaita eli eiköhän yksi lisä ragdolli mahdu joukkoon. Serbanilla on tietämystä tosi paljon eli todellakin alatte käymään siellä ettekä missään muualla niin saatte aina hädän sattuessa varmasti hyvät lääkitykset jotka eivät ole kissalle liian rankkoja! Meillä Ruffea on hoidettu animagissa, mutta ei sinne enää haluta mennä, koska Serban on yksi maan parhaista. :----)

      Poista
  18. Selvä, kiitos vastauksesta ja onnitteluista! :))

    VastaaPoista