sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Mökille rentoutumaan

Huomenna aamulla on aikanen herätys, kun pitää pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä kohti Varkauden ihanaa mökkiä. Harmikseni tulin vähän kipeäksi tänään, mutta onnekseni ei kuitenkaan kuumetta ole. Toivotaan, että rentoutuminen mökillä tervehdyttää nuhaisen nenäni. Matkustan tällä kertaa aivan itsekseni ilman miehen vahvoja käsivarsia joten mukanani on jätti rinkka ja kissoilla varustettu kaljakärry. Toivottavasti saan isot pontsot turvallisesti asemalle ja junaan ilman mitään äksidenttejä.

Huomenna kissat matkaa näin!
Ruffen masu on ollut kunnossa jo useita päiviä Canikur pro -tahnan ansiosta, joka tosin loppui eilen iltapalalla. Tämän vuoksi masu meni taas näköjään vähän huonoksi. Rufus nimittäin kävi huussissa tuossa illalla ja teki kiinteät pöksykät, mutta sitten meni kymmenen minuuttia ja mitä tekee Rufus; JUOKSEE MAKKARIN NURKKAAN JA KAKKAA SINNE??? Paha poika ei voi muuta sanoa, kakkakin oli vähän niin ja näin muttei onneksi pahimmasta päästä. Pyllypesulle poika kuitenkin jouti.

Coco ei ymmärrä mitä mamma ressaa noita Ruffen masu juttuja, ei sit ollenkaan
Me ollaan vähän umpikujassa, kun ei tiedetä mitä pitäisi tehdä. Masu, kun ei taida kunnossa pysyä pelkällä kortisonilla jonka annostuskin on tällä hetkellä tosi korkea 1tabletti aamuin illoin, mutta minkäs teet. Lääkäri on meille suositellut koepalojen ottoa, mutta sitäkään ei voi tehdä kun ollaan aloitettu kortisoni ja kortisonin pienennyksessä menee taas aikansa. Koepalat voisi muutenkin olla Ruffelle liian rankka juttu ottaen huomioon hänen menneisyyden. Muuten Ruffe on kyllä tosi pirteä ja ruokahaluinen ja enemmän tuo ripuli painaa meidän ihmisten mieltä. Canikur pro -tahnan syöttäminen jatkuvasti on myös ihan liian kallista puuhaa, viikon kuuri maksaa 30euroa eikä vakuutus sitä maksa takaisin. Koepalojen hintakin voisi olla aika kova, onko kellään kokemusta?

Näin omatoimisesti Ruffe viilentyy kesäkuumalla
Jospa mökillä asiat rauhoittuisivat ja Ruffe voisi taas nauttia hyvästä vatsasta. Nyt meillä alkaa pieni kommentointi hiljaisuus Varkauden metsien nettiyhteyksistä johtuen, metsä kun on aina metsää..

Joko kakkajutut kyllästyttää?

22 kommenttia :

  1. Voi! Toivottavasti vatsa-asiaan tulisi selvyys. Koepalat varmasti on kalliita, mutta niistä saa vakuutuksesta osan pois. Figon tassuista otettut koepalat, jotka lähetettiin tutkittavaksi Englantiin, maksoi muistaakseni satasen tienoilla. Suolistosta otettavien koepalojen olettaisin maksavan enemmän, kun niiden ottaminen on suurempi operaatio. Miettimistä siinä on, ja riskinsä on, teki niin tai näin! Ja on tuo kortisonimääräkin melkoinen, hui apua! (Ja kaiken huipuksi kortisonikin voi ärsyttää vatsaa...)

    Hyvää mökkilomaa kumminkin! Toivotaan, että ihminen paranee ja Ruffen vatsa rauhoittuu!

    PS. Ei kyllästytä vatsajutut. Ihmisellä ja kissalla on oikeus omassa blogissaan tehdä selkoa vaivoista ja vastuksista, jotka painaa mieltä. Sillä tavalla saa tukea ja voi jopa saada hyviä vinkkejä ja neuvojakin! Kissablogiyhteisö on huikea paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Rufus ei ole nyt käynyt veskissä joten eise maha kovin pahana ainakaan ole. Kortisonin määrä oli tekstissä väärä, oikeasti 1tabletti 2kertaa päivässä. Onhan tuokin korkea mutta toivotaan että voidaan alkaa taas pikku hiljaa laskemaan sitä ja päästä taas siihen puolikas iltaisin. :) Koepalat olisi tosiaan hyvä ottaa mutta ensin pitäisi saada kortisoni kokonaan pois joka taas aiheuttaa monet ruikulit päivässä :---( Kinkkinen tilanne..

      Mökillä on ollut ainakin kissoilla ihanaa, toisinkuin mulla.. Sain kuumeen sittenkin eikä naurata kyllä yhtään :( Ihanaa kuitenkin ettei kakkajutut ärsytä vaikka tää mun blogi on täynnä niitä :"D

      Poista
  2. Voi pientä, toivottavasti massu ei mökillä vaivaa niin kauheesti. Varmaan ne koepalat olis syytä ottaa, että sais selvyyden (ehkä) siihen mikä siellä massussa myllää ja sitte sais oikeen hoidon (mahdollisesti), mutta toisaalta siinä koepalojen otossa on myös omat riskinsä eli tarkkaa harkintaa se teiltä vaatii.

    Pitäkää hauskaa mökillä ja nauttikaa tästä kesän tapaisesta mikä nyt vallitsee! Massumurheita ehtii miettiä tarkemmin sitten mökkeilyn jälkeenkin ja mielestäni kakkajuttuja saa tulla lisääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Massu on pysynyt tähän asti ripuloimati!! :--) Koepalat pelottaa mutta lääkäri on sanonut että muuta ei voi oikein enää tehdä :--( Siihen kuitenkin olisi aikaa koska kortisonia ei saa lopettaa äkillisesti enkä sitä uskalla vielä pienentää.. Vaikeeta niin vaikeeta.

      Pojat pitää minä en, nenä vuotaa kuume nousee.. Not so nice, mutta minkäs teet. Kuviakaan en oo vielä oikein ehtinyt ottamaan :(

      Poista
  3. Voihan Ruffe... Toivotaan että metsäloma tekisi hyvää Ruffen masulle. Mukavaa lomaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sitä toivomme vaikka olenkin ihan kipeä :D Ainut hyvä puoli nyt on se, että äitin miesystävällä on tabletti jossa toimii netti !! Eikä Ruffe oo kakannut ♥

      Poista
  4. Eiih, harmittaa niin kovasti teidän puolesta, kun taas on masuikävyyksiä! :-/ Miksei jo hellitä?! Jospa pääsy mökille toisi Ruffelle nyt niin paljon hyvää mieltä ulkoiluineen kaikkineen, että endorfiinit parantaisivat masunkin! Nuppu lähettää täältä nenäpusuja ja kehottaa, että Ruffe kuitenkin kävisi siellä hiekkiksen puolella asioimassa, vaikka varmaan koko laitos jo kyllästyttääkin. Mutta kivempi silti niin.

    Nupulla on onneksi nyt tassu pysynyt hyvänä, mutten uskalla edes hengittää, ettei punoitus vain alkaisi uudestaan. Tiedän niin hyvin sen masennuksen, kun hallintaan saatu vaiva puhkeaakin taas ja tietää, että taas se rumba alkoi! Tsemppiä hurjat määrät! Toivottavasti mökkireissu onnistuu hyvin ja saatte kaikki lepäillä hyvävointisinia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Masu ikävyydet kyllä saa aina ihan totaalisen masentuneeksi, mutta onneksi yleensä seuraavana aamuna mieli on jo parempi. Ainakin silloin kun ei ole sattunut öisiä vessavahinkoja. Ruffe on nauttinut jo täysillä ulkoilusta ja mökkeilystä, mutta mä en. Mulla nousi kuume ja toivon että se lääkkeiden voimalla lähtisi äkkiä heti nyt poi >:(

      Onneksi sentään Nupun tassulla on kaikki hyvin tällä hetkellä ja toivotaan että vointi jatkuu yhtä hyvänä ♥ Toi masennus olo on kamala, ainakun tulee yksikin löysä kakka tuntuu että koko maailma kaatuu ja meinaa ihan itkettää. :( Onneksi tänään oli päivä parempi ♥

      Poista
  5. Oi mökille! Teillä on varmaan hurjan jännä matkustus ja mökkeily!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökillä on kivaa eikä matkatessa selvitty ilman naukuja ;D

      Poista
  6. Voi Ruffe ressu!
    Meillä on Olgalla myös jonkin verran massuongelmia. Löysää kakkaa sekä joskus vähän "ylivuotoa" ja nämä liittyvät selvästi muutos- tai stressitilanteisiin. Tätä ei olla tutkittu lääkärissä sen enempää, koska se on niin selkeästi stressivaiva, joten ihan kotikonstein mennään. Olga on aika ujo ja säikky ihan luonteeltaan, joten esim. kovaäääniset vieraat tai remontti naapurustossa saattavat vaikuttaa. Lääkäri suositteli maitohappobakteereja, mutta ne maistuvat ilmeisesti niin pahalle, että niitä ei saa alas kuin pakolla. Nyt viime aikoina olen antanut kaksi Inupekt Forte -tablettia päivässä ja se todella auttaa. Kakka on kiinteämpää, eikä laatikon ulkopuolisia vahinkojakaan ole tullut. Tabut menevät mukavasti, kun muserran ne paloiksi ja annan parin naminaksun kanssa kädestä, joten eivät ilmeisesti maistu millekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten inhottavaa jos teilläkin alkaa vatsavaivat tressin myötä :( Meillä toi on tosi huono vaan siksi, että kun se kerran löysäksi menee sitä ei saa kovinkaan helposti takasin normaaliin. Me ollaan kokeiltu inupektia monesti aiemminkin, mutta en ole nähnyt siinä vaikutusta kummallakaan. Voisihan sitä tietysti varuiksi kaappiin ostaa ja katsoa onko nykyään vaikutusta. :)

      Poista
  7. Eikä! :( Josko tuo olisi vain kertakakka, toivottavasti. 2 kortisonitablettia + canikur kuuloistaisi jo tosi hurjalta, että se olisi ainut millä masu pysyisi hyvänä.... Toivottavasti masujutut pian helpottaa!

    Mukavaa mökkeilyä kuitenkin, toivottavasti säät suosii ja masu on rauhassa siellä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maha oli onneksi mökillä hyvä, eikä siellä montaa kertaa edes tullut. Tänään tosin oli ollut aamulla tai illalla vähän huonompi kun oli pökäle pepussa.. Ruffe pääsi maistamaan salakavalasti ihmisten todella maustettuja grilli ribsejä.. Toivotaan nyt ettei se täällä kotona ripuloisi :D Noi lääkkeet on kyllä inhottavia, mutta ehkä me kohta taas päästään pienentämään kortisonin annostusta <3 Canikuriakaan ei olla annettu nyt sitten lauantain :)

      Poista
  8. Voi harmi, ettei nuo kakkajutut tunnu ratkeavan. Tuli muuten mieleen, että ootteko kokeillu esim. Biobak maitohappobakteerivalmistetta? Meillä se autto Pöpölle, kun oltiin mökillä. Siinä on ainakin samaa Enterococcus faecium -bakteeria kuin canikurissa, tosin canicurissa on muitakin vaikuttavia ainesosia. Biobak on kuitenkin paljon edullisempaa, joten ehkä kokeilemisen arvoista? :)

    Toivottavasti mökkimatka menee hyvin ja ilmat suosii :) Omakin mieli tekis mökille, mutta tuskin päästään ainakaan pariin viikkoon vielä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi biobak kuulostaa hyvälle, sitä ei ollakkaan koskaan kokeiltu! Voisi ostaa kaappiin varalle ja katsoa miten toimii jos maha sattuu menemään sekaisin :) Kiitos vinkistä!

      Mökillä oli tosi kivaa ja ihanaa, eikä vettäkään satanut kauheammin. Sain tosi hienoja kuvia, nyt kun jaksaisi niitä muokata ja postata.. :D Mökkeily on ihanaa, tahdon kans heti takas!

      Poista
  9. Ainakin harmittaa, että kakkajutuissa on edelleen ongelmia :(

    Mukavaa mökkeilyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onhan se inhottavaa, mutta maha oli mökillä hyvä! Ruffe kyllä pääsi varastamaan vähän maustettuja ribsejä ja nyt sitten mietitään että mitä kävi.. :D Mökillä oli kyllä ihanaa, tahdon takaisin :(

      Poista
  10. Voi Ruffea (ja ihmistä). Saisi jo vaivat helpottaa. Suosittelisimme sitä koepalan ottoa, josko jotain selviäisi.. saattaisi helpottaa sekä kissaa että ihmistä.

    VastaaPoista
  11. Pohdin tässä tota ruffen vastaa...Onko Ruffelta koskaan testattu muita alkueliöitä kuin giradiaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siltä silloin niihin aikoihin kaikki mahdollinen, mutta kun muutoksia tulee aina kun se pääsee syömään jotain mitä ei saisi ja jos kortisonia pienennetään joten lääkäri ei ole ainakaan ollut sitä mieltä että kyse olisi jostain semmoisista. Cocollakin kun maha on aina oikeastaan kunnossa. Mun veikkaus on ettei sen suolinukka ole koskaan parantunut kunnolla mutta sitäkään ei nää ilman koepalojen ottoa jota ei voi tehdä koska kortisoni. Tää on vähän inhaa kun ei tiedä ja jos haluaa koepalat ottaa niin kortisonia ei saa lopettaa vain kesken ja kun sen lopettaa lentää jäätävä ripuli?? Tää on tämmönen pattitilanne..

      Poista