keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Ulkona on oikeesti ihan kivaa

Coco tunnetaan täällä blogissa semmoisena söpönä pyöreänä pallerona joka tykkää syödä herkkuja ja nukkua sängyllä. Välillä Cocon saattaa löytää parvekkeelta tuolin alta katselemassa maailman menoa, mutta ulos Coco ei haluaisi mennä. Tänäänpäs Coco joutuikin ulos, ei siinä muuta kuin kissa kainaloon ja menoksi. Kanteluksihan se meni ja ehkä vähän myös huudoksi. Rapussa iso kissa meni aivan jäykäksi eikä voinut itse kävellä, piti siis kantaa poika hissiin ja hissistä ulos. Ulkona nyt ainakin pelotti jos jossain, sieltä kun kuului mitä ihmeellisimpiä ääniä, muita ihmisiä ja autoja iiks! Pysyttiin Cocon kanssa ihan vain meidän sisäpihalla eikä menty kauas. Coco tykkäsi samaisesta puskasta missä Ruffekin oleili, mutta puskakuvat oli jo niin nähty, että vein Cocon vähän kauemmaksi, kantaen tietysti. Eihän tuo rääpäle suostu itse kävelemään paitsi sitten kyllä menojalkaa vipatti, kun mentiin takaisin kotiin päin. Noh antaa kuvien puhua puolestaan niin näätte Cocon fiilikset reissusta..

''Siis luuletko sä, että mä tuun täältä pois''
''NOUP mä maastoudun tähän niin kukaan ei nää mua''
Päivän lemppari kuva ♥
''Okei sä sait mut huijattua pois puskasta''
''Auttakaa nyt joku tää ihminen pakottaa mut oleen ulkona EN TAHDO!!''
''Äiti mä niiiiin vihaan sua koko loppu päivän josset vie mua HETI kotiin''
Coco huuti niin lujaa, että naapureiden kissoja alkoi ilmestyä parvekkeille...
''Ihan kuin joku katselis mua, hmm''
Video sit HDlle!

37 kommenttia :

  1. Tutunnäköistä elehdintää, meidän Hugo on samanlainen puskissa piileskelijä, kun ulkona pitäisi olla.. Paitsi että Hugosta lähtee kyllä isompi rääyntä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffen kanssa kyllä paljon kivempaa käydä ulkona kun se sentään liikkuu, Coco vaan jymähtää paikalleen huutamaan.. Cocolla jäi vähän tommonen pentunauku päälle, ei yhtään miehistynyt voi toista </3 :'D

      Poista
  2. "Missä kissa, missä kissa??" eli molemmat meidän kissat ryntäsivät ikkunaan katsomaan ulos :D Hauskat kuvat nuo Cocon mökötyskuvat hiekalla :D :D Ja että naapureiden kissatkin tulivat katsomaan :D :D :D Että oli hauska postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt oli Pepsillä ja Maxilla ihmettelmistä ;D Kiva että postaus nauratti, se on kehuista parhain <3

      Poista
  3. Coco pieni! <3 Toinen on niin kamalan söpö arkajalka. Nauroin ääneen, kun naapurin kissa tuli huutoa ihmettelemään. Juju on ihan samanlainen naukumauku, joten en aio enää sitä täällä kaupungissa ulkoiluttaa. Nuppu olisi reippaampi, mutta se ei yhtään tykkää, jos kannan sitä ulkona, ja ilman kantamista ei taas pääse kovin hyviin paikkoihin. Pitäisi olla sellaiset rattaat (joita mies jostain syystä vastustaa), mutta en tiedä, suostuisiko Nuppu niihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onniin hassua kun toinen kissoista on mitä Rohkein ja toinen mitä pelkurein :D Coco oli pienenä paljon rohkeampi, mutta nyt siitä on kasvanut tommonen mammanpoika <3 Mikähän siinä on ettei miehet innostu noista kissakärryista, sama marmatus täällä ettei varmana semmosia osteta. Mun mielestä niillä kun ois niin helppo kulettaa kissoja vaikka puistoon tai lääkäriin rokotuksille, mutta ei sitten.. Kantakoot sitten kopat jossei kärryt kelpaa!!! Eiköhän se Nuppukin ala liikkumaan jossain vaiheessa, ei Ruffekaan aluksi tehnyt muuta kuin yritti takaisin rapun sisään! :---)

      Poista
  4. Hahhaahahhaa mitä ilmeitä Cocolla taas! :D niin paras <3 Rohkeasti sä Coco olit kuitenkin ulkona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Coco on aina niin vihasen näkönen vaikka poika on mitä lempein tyyppi <3 Coco on vähän sitä mieltä ettei enään suostu ulos..

      Poista
  5. Voi pientä, ei hoksaa, että ulkona on ihan oikeesti kivaa kun jänskättää niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kesällä se tykkäsi mökillä tutkia paikkoja, mutta siellä taitaa olla vähän eri kun on niin rauhallista ja vain tuttuja ihmisiä ympärillä. Kaupunkilaiselämä on sille ihan liikaa :'D

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Joo voit käydä nappaamassa pääsiäiseks, mut muistat sit ruokkia oikein ;---)

      Poista
  7. Voi mikä nau'unta, ei tainnut olla kivaa. Ehkä se kesän tullen vielä iloksi muuttuu :) Ja ainakin naapurin kissalle riitti viihdettä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cocolla on aika söpö miuku, ei yhtään miehekäs! :3 Joo se oli kyllä tarkkana, hiipi siellä partsilla hitaasti ja katse pysyi visusti Cocossa :D

      Poista
  8. Voi Coco. :D Toivottavasti alkaisi ymmärtämään, että ulkona on aina hauskaa, tai ainakin silloin kun ei ole liian kuuma tai kylmä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku ressukka <3 Niinpä, ehkä se taas kesällä tottuu kun mennään mökille, mutta tuskin kaupunkilais ulkoilusta tulee sen lempipuuha..

      Poista
  9. Voi Coco! :D Nuo kuvat on aivan ihania<3 Kuinka sulosia ilmeitä niissä onkaan. Ja video! Meillä kissat alkoivat kovasti etsiä missä se kaveri hädässä onkaan. :D

    Ja meillä on vähän samanlaista Myrskyn kanssa ulkoilu. :D Kovasti toivon että kesällä ulkoilu maittaisi edes vähän paremmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Coco osaa mökötyksen salat ;D Mua hassuttaa, kun Coco näyttää aina niin vihaiselle vaikka ei siitä vihaista saisi tekemälläkään, ihan hupsu tyyppi! Hauskaa, että siellä etittiin kissakaveria, meillä ei kumpaakaan oikein kiinnosta mauku äänet :( Mekin toivotaan että kesällä maittaisi paremmin, mutta tuskin.. Noh ainakin mökillä Coco saa luvan olla ulkona halusi tai ei! :D Teillekkin parempaa ulkoilu onnea <3

      Poista
  10. Voi hyvänen aika, nauran vedet silmissä noille kuville - Pipsu ja Miiru tuli katsomaan, mikä mulla on, kun hekottelen kovaan ääneen. Voi Coco-parka, täältä suurta sympatiaa (ynnä taluttajalle); täällä nääs Miiru ei maksustakaan suostu lähtemään valjaissa ulos eikä varsinkaan kävelemään niissä _yhtään_. Nuo Cocon ilmeet on aivan huippuja!

    Luin Rufuksen lääkärikäynnistä - onpas teillä ollut hurjaa. Terveyttä ja parantumista nyt niin Ruffelle kuin emännällekin, komeat kissanomistajan merkit on siltä käynniltä saatu, oijoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, ihanaa että nauratti! <3 Onneksi siellä on hoitsut valppaina, ettei emännälle varmastikkaan tapahtunut mitään kamalaa kun noin hekotutti! Mökillä Coco kyllä suostuu valjaissa olemaan, mutta talutettavaksi ei poika suostu, tahtoo mennä omia reittejä!

      Ruffen lääkärireissu oli kyllä aika hurja, käsi on vielä kipeä, mutta jospa se kohta ei enään olisi. Ruffe käynyt tänään vaan kerran kakalla viimeksi neljältä yöllä se on jo hyvä merkki ja ruokakin maistunut ekstra hyvin! Jospa se kohta tästä alkaisi paranemaan ja kakka kiinteytymään :)

      Poista
  11. Haha, ihan ku valjaat hävettäis sitä niin paljon, että pitää mennä puskaan piiloon ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin voi olla, ois varmaan paljon kivempi vipeltää ilman niitä! ;D

      Poista
  12. Voi rotta, on jouduttu ulos vastoin tahtoa! Cocon mielipide ei kyllä jää epäselväksi :-D

    Toivotaan myös pikaista paranemista noista vatsaongelmista! Aika hurjaa ja kurjaa on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus täytyy vaan napata arkajalka kainaloon ja viedä se ulos, muutenhan se pysyy pelkurina ;D Coco ei kyllä tykännyt ihan hirveesti.. Ruffen kanssa ollaan nyt ooteltu kakkaa, se kun tuppasi taas jäämään jonnekkin? Ei oo nimittäin näkynyt, maanantai-tiistai yönä viimeksi käynyt o.o Jossei kohta ala näkymään pitää laittaa psylliumia ruokaan.

      Poista
  13. Kylläpä isosta pojasta kuuluu söpö pieni ääni ♥ ♥ Oikein kaunis naapurikisu teillä! :) Mekin saatiin edellisessä asunnossa ulkoillessa kisuyleisöä, vaikka Haiku oli ihan hiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cocolla on varsin naisellinen nauku, välillä sitä ei nau'uksi voi edes kutsua kun se jää vähän lyhyeksi ja on vaan semmoinen ''mää'' ''maa'' kun ruffella on sellä ''mauuuww'' :DToi oli kyllä tosi söpö katti, ennoo sitä ennen edes nähnyt, mutta muita kissoja ja koiria on kyllä tässä taloyhtiössä ja paljon! Kisuyleisö on aina kiva ♥

      Poista
  14. Cocolla on ihan samanlainen naukumisääni kuin Miikolla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika söpö, tommonen pieni eikä yhtään miehekäs ;D

      Poista
  15. Ihania ulkoilukuvia Cocosta! <3 onhan se varmaan melko hurjaa kaupungissa ulkoilla, täysin erilaista kuin maalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cocoa kyllä jännittää ihan joka paikassa, muistan kuinka se toljottti pöllönä mökin sisällä ennenkuin uskalsi ekaa kertaa ulos ja sillonkin jos joku auto ja uusi ihminen tuli mökinpihaan piti Cocon äkkiä vipeltää matalana piiloon :D Hupsu<3

      Poista
  16. Voi pientä parkaa reppanaa Cocoa.

    VastaaPoista
  17. Voi Cocoa! Ei oo helppoo kun pupu menee pöksyihin :D Mutta suloisia kuvia nappisilmä-Cocosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli muuten mieleen, että Karri oli pentuna samanlainen pupupöksy ulkona... Vaikka muuten sitten tienasikin lempinimen kaheli-Karri, kun se oli niin rasavilli. Mutta ulkona se halusi nopeaa sisälle ja pelkäsi vähän kaikkea. Sitten liikuttiin ulkona niin, että Rudi käveli ja Karri oli mun sylissä. Siinä se Karri jotenkin rentoutui ja pikkuhiljaa sitten liikkui aina enemmän itse ulkona, kunnes halusi vähän syliin keräämään rohkeutta ja taas maahan :)

      Poista
    2. Ei oo helppoo ei! :D Cocoa pelottaa vaikka ois ulkona sylissä, ollaan sen kanssa pari kertaa menty silleen mutta huuto on ollut kova eikä Ruffen seurastakaan ole ollut apua. Mutta katsotaan kun kesä tulee, jos Cocokin innostuisi enempi ainakin sit mökillä saa hiippailla vapaasti <3

      Poista