maanantai 6. lokakuuta 2014

Uusi ystävämme Minttis

Viikon pituinen loma ystäväni luona oli kyllä mukavaa vaihtelua tampereen maisemiin. Oulu on kyllä mukava paikka vaikka sillä onkin vähän huono maine, mutta mielestäni sinne voisi vaikka muuttaa! Eilen saavuin takaisin kotiin ja flunssankin jostain ehdin saada, kurkkuun ja päähän sattuu, mutta onneksi on kolme ihanaa poitsua pitämässä musta huolta. 

Oulussa oli kaverillani kissa nimeltä Minttu, Minttu on jo kymmenen vuotias vanhus jolla riittää silti energiaa ainakin yöllisiin kiusantekoihin. Minttu tykkää maukua ja rapsuttaa ulko-ovea, että pääsisi ulos, myös yölliset rallit kuului asiaan, että vatsa alkaa toimimaan. Minttu myös tassuttelee ihmisten päältä kuin mikäkin pikkudiiva, mutta silti tämä tyttö oli kyllä ihana. Lutkuttise ystäväni paitaa niinkuin emolta maitoa, ei ole tainnut saada tarpeeksi rakkautta emolta pentuaikoina, mutta onneksi hänellä on nyt hyvä emo joka huolehtii suukottelusta sun muusta ihanasta! 

Oli taas huvittavaa tulla kotiin kun meidän kissat on monta kertaa isompia kuin pieni 2,5kiloinen Minttutyttö. Nyt alkaa tämä näpytys taas sattua liikaa päähän joten täytyy lopettaa ennenkuin tulee vielä pahempi olo. Kännykällä tämä postaus taas tehty joten kuvat tulee putkessa ilman kuvatekstejä. Ymmärtäähän sen, että kipeänä on ihan liian raskasta ottaa se tietsikka tuolta kaukaa tähän syliin.. 

8 kommenttia :

  1. Vissiin Minttu söpöliini noissa ekoissa kuvissa? Ihana! Toivottavasti Ruffe ja Coco saa hoidettua sut pian kuntoon!

    VastaaPoista
  2. Minttu söpöiini oli joo ekoissa kuvissa! Toivottavasti pojat hoitaa maman terveeksi niin ehtisi tutkailla teidän muiden blogikirjoituksia ja kommentoida, ehkä illemmalla sitten kun päänsärky hellittää!

    VastaaPoista
  3. Kaunis Minttu – korvien kera ja ilman! ;) Oulu on kiva paikka, ja se murre on ihan parasta! :) On kyllä hassua nähdä normaaleja kissoja, kun silmä on tottunut räggäreihin. Kaikki näyttävät ihan pennuilta. Hauska tuo viimeinen kuva! :-) Pikaista parantumista! Hyvä, kun sulla on päteviä hoitajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttu on kyllä söpö kun sillä on niiiin hirmuisen isot silmät sen naamaan! Mäkin tykkään oulunmurteesta ihan hirveesti ja ois niin kiva puhua sitä koko ajan!! Onneksi mulle murteet tarttuu niin helposti että kuulostin koko viikon aivan oululaiselle heh.. :D Normaalit kissat on kyllä hassuja kun ne on niin pikkuisia ja sitäkun luulee että omat kissat on jäänyt pieneksi kun on nähnyt niin monesti paljon isompiakin räggäreitä. :D Nää pojat osaavat kyllä hoivata, ehkä paranen nopeasti!

      Poista
  4. Onpas Minttu ihastuttava "pikku" tyttö! Pikaista paranemista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttu oli kyllä suloinen vaikka välillä hiukka riiviö ;--) Yritän kovasti parantua vaikka tämä sairastelu ottaa kovasti voimille :(

      Poista
  5. Mintulla on aika tiukka ponnari tuossa yhdessä kuvassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :--D Välillä saa olla hiukan alien! Ragdollitkin on suloisia kun venyttää naamaa taakse, näyttävät sitten aivan siamilaisilta! ;--)

      Poista