tiistai 9. syyskuuta 2014

Kollittelua

Rufus on ollut hirmuisen levottoman oloinen jo viikon päivät ja olemmekin tulleet siihen tulokseen, että Rufuksessa taitaa olla hiukkasen kukkoa joka kiekuu aamu kuudelta. Siltä se Rufuskin aina kuudelta aamulla kuulostaa, kun aurinko on nousussaan. Ruffen kukkoisuus on kyllä epävireessä, nimittäin hän saattaa kiekua uudestaan tunnin päästä ja vielä kolmannenkin kerran. Kiekumista on havaittavissa myös aamupäivällä, onneksi Ruffe pitää huolen ettei äiti ja isä nuku koko päivää.

 ''en mä valvota öisin, se on Koksu..''

 Coco vannoi ja söpöili ettei varmasti ole syyllinen

Parina aamuna Rufukselle on sattunut vahingolliset (ainakin niin tahdon toivoa) pissit makuuhuoneen nurkkaan. Oikeasti tiedän, että Ruffe taitaa merkkailla ja kolleilla. Onneksi noita lirahduksia on tapahtunut vain kahdesti ja useimmat muut lirahdukset päätyvät omaan huussiin. Rufus on näyttänyt kolleilun monin eri tavoin, kiekuu se monesti päivässä, kuljeskelee levottomasti pitkin seiniä ja yrittää se myös tehdä lähempää tuttavuutta pikkuveikankin kanssa. Rufuksella hormoonit hyrrää, ollaankin hoilailtu aina Rufuksen hörhöillessä biisiä ''siellä sielä se palli on''.

 ''Voisitsä pliis mennä pois''

 ''No nyt saat kuule maistaa mun kollin tassua!''

''Näin me kollit annetaan kyytiä pienemmille!''
Rufushan leikattiin kuuden kuukauden ikäisenä, mutta eläinlääkäri löysi isojen tutkimusten myötä vain yhden palleron. Oltiinkin toivottu ettei tälläisiä kolleiluja ikinä alkaisi ja että Rufuksella olisi ollut vain se yksi ja ainoa. Viikon älämölyjen takia nyt syvästi uskomme tämän vain harhaluuloksi ja Rufuksella onkin lääkäri aika varattu leikkaukseen kello kahdelta. Pitäähän se uudestaan leikata ja jos sieltä ei taaskaan mitään löydy niin ollaan sit fiksumpia. Mukavaahan se Rufuksellekkin on, kun ei aina tarvitse miettiä vaan niitä tyttöjä. Toivotaan nyt, että leikkauksen jälkeen Ruffe rauhoittuisi ja pääsisi elämään mukavaa kollitonta elämää!

Ja voittaja on Koksu!

''Pyh, en minä hävinnyt..''

Voittaja sai palkinnoksi hiirulaisen

Leikkaushaavahan tehdään taas kerran mahaan, joten ajattelimme pestä Ruffen ennen lääkäriin menoa, kun viime kerrastakin on hujahtanut kuukausia. Samaan syssyyn pestiin myös Coco. Poikien hännäntyvessä oli taas tosi paljon rasvaisuutta, mutta onneksi Groomer's Goop auttaa ja nyt turkki on puhtoinen eikä yhtään rasvainen! Eivät kyllä tykänneet taas yhtään, mutta ehkä ne tottuu joskus, heh..

Mirrit pesulla

Ruffelta paaljon paljon terkkuja!

Loppuun vielä pari Koksun söpöstelyä, on se niin ihana pikku pontso ♥

Onhan tää räggärin elämää ♫♪

14 kommenttia :

  1. Olipas Ruffella hurjasti asiaa! Varmaankin puheenvuorot kirvoittaa se piileskelevä pallukka, joka toivottavasti nyt löytyy ja saadaan pois. Tänäänkö Rufus leikataan? Pidän peukkuja ja odottelen sitten kuulumisia, miten reissu sujui. Nupulle en kerro, ettei se turhaan huolestuisi poikaystävästään. Olipa pojilla hämmentyneet ilmeet pesun yhteydessä, mutta puhdas turkki tuntuu takuulla ihanalta. Suukkosia molemmille söpöleille! <3 Coco osaa selvästi nauttia elämästään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruffe on kyllä aina ollut tosi puhelias tyyppi mutta viime päivinä älämölyä on ollut ihan liikaa! Lirahti sillä taas aamulla matolle... Voivoi. Ollaan just bussilla matkaamassa lääkäriin ja jänskätys on kova. Ruffe joutui kateellisena katsomaan kun Coco söi aamupalaa eikä Ruffe päässyt edes haistamaan. :( No leikkauksen jälkeen sitten, toivottavasti sieltä nyt löytyy se etsimämme kapistus. :D Jossei niin sitten en tiedä mitä pitäisi tuumailla.. Suukkoja saavat ja sinne myös! :--)

      Poista
    2. Miten teillä meni? Toivottavasti kaikki on hyvin ja löytyi se, mitä etsittiin. Paranemista Rufukselle! Nuppu katsoi juuri maukuvideon korviaan höristellen. <3

      Poista
    3. kaikki meni kuten pitikin eli hyvin ja nivuskanavasta poistettiin se mikä pitikin! Ruffe onnyt ollut ihan velttona vaikka tahtoisise jo kovasti liikkua muttei kykene vielä. Vähän aikaa sitten ruffe pissasi alleen ja joutui uudestaan pesulle :D Pesun aikana tuli myös oksennus mutta kyllä se tuosta ehkä kohta tokenee toivottavasti jotta sais annettua ruokaakin!

      Poista
    4. Onpa helpotus, että murheenkryyni poistettiin ja Rufus saa aloittaa kunnon kastraattielämän! Mutta säälittää niin, kun toisella on nyt heikko olo. Meidän fanijoukko lähettää täältä hirmuisesti paranemistoivotuksia. Päivitelkää taas kuulumisia, kun tulee sopiva hetki.

      Poista
    5. Päivitellään parin päivän päästä varmaankin, Ruffe kiipesi jo puuhunkin ♥

      Poista
  2. Suihkuun, yök! Siihen meidätkin laitetaan silloin tällöin. EI tykätä yhtään. Sinähän ihan rakkausrunoja sepittelet Ruffe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suihku on kyllä varmaan joka kissan kauhistus.. :D Ruffe kyllä selvästi yrittää hurmata kolo talon tytöt, tuola se nytkin vähän mouruttaa mutta oli koko yön hiljaa :)

      Poista
  3. Rosan reaktio Rufuksen mouruihin oli sellainen piukkuisen kiukun sekainen kauhistus "kuka H*TTO täällä mouruaa?!?" :D Se raukka koetti etsiä sitä tietokonepöydän alta ja vierestä, mutta mitään ei näkynyt, joten se lähti närkästyneenä pois. :D Voi Rosaa ja voi Rufusta. Se on aina niin keljua heräillä nukutuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Rosa, on niitä kissoja aina kiva höynäyttää mauku videoilla, nämä meidänkin on aina ihan ihmeissään tietokonekissan mouruista :--D Joo nukutuksesta herääminen ei ollut kauhean kivaa, mutta onneks on nyt virkeä mutta ei ihan vielä täysissä voimissa :-)

      Poista
  4. No huhhuh kun Coco on kasvanut siitä kun viimeksi olen vieraillut tässä blogissa! :O Rufus kuulostaa aivan meidän Vilin ja Taavetin sekoitukselta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cocosta on jo tullut isopoika painaa jo Ruffea paljon enemmän mutta Ruffe on silti tämän talon kuningas ;--) Onneksi Ruffen mourut on nyt vähentynyt leikkauksen myötä, ei tarvitse herätä kiekumiseen enään kuudelta aamulla :D

      Poista