sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Ystävykset

Tutustuttaminen on mennyt hyvin. Ruffe ja Coco leikkivät pitkin päivää ja tykkäävät riehua yhdessä. Rufus ei välillä pysy ollenkaan Cocon perässä, kun Coco hyökkäilee hänen kimppuunsa ja on lännen nopein piiloutumaan jokaiseen pieneen koloon jonne Rufus ei itse mahdu. Coco ei tarpeillaan käynnin jälkeen pese itseään, mutta onneksi isoveli Rufus hoitaa tämänkin puolen ja nuolee pikkuisen puhtaaksi. Rufus peseekin jo Cocoa monesti päivässä ja siitähän alkaakin kova kehräys. 

Eilen Rufus ja Coco olivat ensimmäistä kertaa kaksin kotona ja siitäkään ei soppaa syntynyt. Viime yönkin he nukkuivat kahdestaan olkkarin puolella eivätkä pääseet makkariin. Rufus on alkanut pitää niin ärsyttävää vinkumisulinaa ainakun Coco on kadoksissa tai ihan vaan muuten vain. Onneksi makkarissa on ovi ja se suojaa isommiltakin kollimouruilta. 

Coco kävi eilen eläinlääkärissä äkkisen ripulin ja oksentamisen takia. Kaverilla oli maha ihan vetenä ja sen jälkeen tuli myös oksennus. Coco oli astunut omaan jätökseen eikä villapöksyissäkään ollut kehumista. Onneksi Rufus urhea pelastaja piti semmoisen mekkalan, että herättiin eikä pahempaa sotkua ehtinyt syntyä. Coco joutuikin sotkujensa takia pyllypesulla josta poitsu ei kyllä tykännyt yhtään. Käytiin tarkistuttamassa Coco lääkärillä eikä mitään kamalaa löytynyt. Saatiin pikkuiselle viikon antibioottikuuri jolla taudin pitäisi kaikota nopsaa. Rufuskin tarttui Cocon taudista, mutta onneksi saatiin lääkettä Ruffellekkin ilman lääkärissä käyntiä.

Coco on kaikin puolin vauhdikas pikku kissanpentu joka osaa sanoa hienosti Rufukselle takaisin, jos Rufus käy liian väkivaltaiseksi. Coco pääsee onneksi piiloon jokaiseen pieneen väliin jonne Rufus ei yltä ja silloin Ruffea ärsyttää. Täällä nuo pikkuiset juoksentelee ympäri ämpäri asuntoa ja ovat oikein onnellisia. Cocon hankkiminen oli yksi parhaista jutuista mitä ollaan tehty, koska Rufuskin vaikuttaa paaaljon onnellisemmalta, kun on pikku riiviö jota saa hoitaa yöt ja päivät. Uskotaan, että Coco saa paljon tuhoa aikaan, kun jo nyt tekee mieli pureskella kaikkea. Coco on meidän ihana spider-cat joka vetää sohvia pitkin painovoiman vastaisesti. 

Ainiin, Rufuksen pissi ongelmasta nyt jo uskaltaa sanoa, että on kokonaan kaikonnut. Viikkoon ei ole liruja päässyt vääriin paikkoihin. Jes!!

Painittaaa


8 kommenttia :

  1. Cocopops on kyllä ihan mielettömän suloinen! Näyttää siltä että vakka on löytänyt kantensa ja kaksi pirteää kisulia on päätynyt saman katon alle :) Mukava että Rufus ja Coco ovat noin hyvissä väleissä ja etät Rufuksestakin oikeen huomaa miten se tykkää uudesta kamusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ihanat mitted töppöset ja kaikki! Ollaan kyllä niiin onnelisen iloisia tuosta suloisuudesta!! Onneksi Rufus on ottanut hyvän isovelin roolin ja hoitaa paljon pikkuista. Onnellisia ovat molemmat, ainakin ruoka aikaan<3

      Poista
  2. Oi onpa kiva, että noin hyvin tulevat toimeen!
    Jännä, meilläkin on tänään pikku Kaarle oksennellut...päästi 6-7 oksennusta, sulamatonta ruokaa... ei olla vielä käytetty eläinlääkärissä pikkuista kun nyt näyttää, että meni ohi. Laatikko-asiat on onneksi ollut normaaleja, että ei ollut maha löysällä tms. Varmaan pikkuisella vain ollut 'paniikki', että jää ilman ruokaa ja ahminut kaiken nopeasti, jolloin ruoka ei ole sulanut ja sitten tulee pukluja pitkin päivää..
    Toivottavasti teillä menee masupöpö nopeasti ohi! -Tiina R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti oksentelu lakkasi eikä tule enään takaisin! :) Kaarle on kyllä niin söpö!! Onneksi maha ei ole mennyt muuten sekaisin, tuo oksentelu ei ole mielestäni niin inhottavaa kuin löysä kakka.. Oksennus on niin paljon helpompi siivota eikä siitä tule sotkua muuallekkuin itse oksennus paikkaan :D Voi rassu paniikkipeppuna siellä kun pitää ruokaa ahmia, meilläkin on Cocolla ihan hurja ruokahalu. Syö ihan hirmuisesti!! Nyt on ainakin vatsat ollut paremmin Cocolla paitsi Rufuksella oli tänään löysä, mutta jospa huomenna taas parempaan päin. :)

      Poista
  3. No nyt on Nuppu saanut tankata taas Rufus-kuvia ja -kuulumisia ja ihastella Cocopopsia. Lempeänä kissana Nuppu tietysti haluaisi heti hoivata pikkuista, mutta onneksi Ruffekin on noin hellä. <3 Sairastelu on kurjaa, mutta lääkekuuri sentään pelastaa! Ihania nuo yhteiskuvat - ja Cocosta tuo poseeraus, jossa pienellä on tassut ihan ojossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, kun kelpasi Nuppuselle :) Coco yritti hyökätä kameran kimppuun juuri ennen kuvausta, propsit siitä tuolle miesihmiselle! Ruffe on kyllä ollut Cocolle kiva, paitsi välillä kun innostuu leikeissä liikaa. Cocosta ja Rufuksesta tulee vielä tosi hyvät kamut!

      Poista
  4. Ihania pumpulipalloja taas kerran!!! Nuo siniset silmät on niiin söpöt!!!

    Meidän Taavetilla tuli vähän oksentelua ja ripulia kun kokeilimme ensimmäistä kertaa aikuistenruokaa mutta vaihdoimme sitten takaisin penturuokaan. Joku aika sitten testasimme taas aikuisten ruokaa ja ripulointi alkoi taas. Nyt sitten ollaan penturuokaa syötetty Taavetille ja Vilille (vili tuntuu tykkäävän siitä enemmän kuin aikuisten ruoasta) Penturuoka vain ei täytä vatsaa kovinkaan pitkäksi aikaa... huoh...

    Meidän kissat ovat vasta viime aikoina ruenneet nukkumaan vierekkäin sillä ennen se meni aina tappeluksi :D Kyllä vieläkin on pientä tappelua kun on nukuttu :) Taitaa se Taavetti tulla pikkuhiljaa teini-ikään kun on noin 7kk :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletteko sekoittaneet aikuisten ruokaa penturuokaan? Meillä ainakin yhdessä pentu-oppaassa luki, että viikon ajan pitäisi sekoittaa ruokia toisiinsa. Ensin uutta ruokaa noin 25% parin päivän ajan vanhaan ruokaan sekoitettuna, sitten puolet ja taas parin päivän ajan sen jälkeen 75% pari päivää ja lopuksi kokonaan uusi ruoka. Nopea ruuan vaihto aiheuttaa monesti maha ongelmia, meillä syötettiin pentu ruokaa Rufukselle vuoden ikään asti. Taavetti voikin siis syödä vielä penturuokaa ja eikai se haittaa jos vilikin sitä välillä popsii. Toivottavasti meillä halitaan jo kunnolla toisiaan pian!! olisi niin ihanaa tulla kotiin kun Rufuksella olisi Coco kainalossa! <3

      Poista