perjantai 31. tammikuuta 2014

Kauhistus mitä menitkään tekemään

Tämä aamu alkoi lupaavasti. Herättyäni katselin puhelintani kunnes siellä luki teksti "Rufus tais pissii matolle" Mitä minun pikku muruseni onkaan tehnyt. Ruffe ei ole ikinä ollut mitenkään epäsiisti ja aina tarpeet on menneet oikeaan astiaan. Tämä aiheuttaa hämmennystä tässä perheessä kyllä kovasti, mutta tähän saattaa olla eräs selitys. Poikaystäväni tekee joka toinen päivä tosi pitkää päivää, hän on 14tuntia päivästä töissä ja kun minäkään en ole kotona joutuu Ruffe olemaan aivan yksin. Saattaisikohan tämä aiheuttaa Ruffelle tarpeen protestoida meille, kun olemme sen niin yksin jättäneet? En tiedä kyllä yhtään ja tää on aika ikävä juttu. Mitäs Ruffe sitten keksii tehdä, kun tulee uusi kissanpentu? Alkaa jänskättää nyt kyllä paljon. Toivottavasti tuo käytös menisi pois äkkiä, nopsaa tai vaikka heti! Onkos teillä ollut kyseisiä ongelmia ja mikähän olisi ollut syynä tämmöiselle käytökselle?

Onneksi tänään minä pääsen oman kultamussukkani luokse, kun hurautan nopsaa kotiin töitten  jälkeen. Pääsen vähän kertomaan, ettei mamma ole häntä hyljännyt ja, että ei tarvitse pelätä yksin kotona olemista. Isin kanssa ei tarvitse olla enää kun vain pari viikkoa ja sitten pääsee Rufus mamman luokse oleilemaan. Voikun on ollutkin jo ikävä minun sisäsiistiongelmaista karvakasaa <3

Voihan kökkö, otin väärän kameran muistikortin mukaan töihin... No tässä nyt sitten puhelimesta vanhoja random räpsyjä. Voi minua hupsua.


Tykkään tästä kuvasta todella paljon, ehkä jopa yksi lemppareista mitä ikinä olen Rufuksesta ottanut. Ikää Rufuksella on tässä noin neljä kuukautta. Voikun hän on ihana karvapörrö lumimaisemassa! Viiksetkin on aivan katkenneet, voi rassu.

 Nautiskellen kesämökillä

Kesällä oli hupsua,  kun Rufus kävi ensimmäistä kertaa meidän mökin isolla laiturilla, eise oikein tajunnut mitä tuo tumma ja pelottava aine oli laiturin ulkopuolella ja Rufushan yritti olla todellenin Jeesus ja kävellä vetten päällä. Hupsustihan siinä sitten kävi, onneksi oli pelastuspartio miesihminen joka nopsasti otti enimmät vaatteet pois ja sukeltaen haki Rufuksen turvaan pelottavasta kalamerestä. Järvihän se oli, mutta ei saa kertoa Rufukselle, että järviäkin pelottavampia lammikoita on olemassa. Osasihan Rufus uida ihan hyvin, mutta rantaan oli aika pitkä matka niin paniikkihan siinä ehti iskeä ettei vain mirri huku. Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja takaisin saatiin vain märkä katti!

Loikoillen 1v synttäri päivänä

 
Peppu taivasta kohti ja baanalle!

Rufus osaa koskettaa nenän päätä, osaattekste?

10 kommenttia :

  1. Taavetti meillä välillä kakkii lattialle sillä hän luulee että hiekkalaatikko on likainen vaikkei se aina ole. Välillä lattialle ulostaminen johtuu myös siitä että Taavetilla on välillä vähän ripuli. Pissat eivät ole vielä lirahtaneet lattialle :D Meidän entinen kissa viljami tippui kerran kaivoon ja kaksi kertaa wc-pönttöön...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko tämä blogger nyt vähän sekaisin.. Postasin tämän aamulla tänään ja tuolla ylhäällä lukee että 30.1 ja alhaalla kello 22.24. Sunkin kommentti tuli mukamas 22.56....... :D Onneksi meillä Rufus ei ole kakkinut vaikka monesti olen luullut epämääräisiä ruskeita mönttejä kakkakikkareiksi, mutta onnekseni ne on paljastunut karvapökäleiksi. :) Voi viljami rukka, miten te sen kaivosta saitte pois? Oli varmaan pieni paniikki poloisella. :( Vessanpöntönkannen pitää pysyä visusti kiinni ettei kissa tipahda sinne, onneksi meillä ei ole vielä tippunut kun aina muistetaan sulkea kansi :D

      Poista
    2. Mekin pidämme nyt pytyn kantta kiinni ettei Taavettikin tipu sinne. Saatiin Viljami nostettua kaivosta ämpärillä. Oli kuin itkevä vauva sen jälkeen kun kylmissään naukui. Minullakin blogger sekoilee joskus... kerran näytti vain 3kk vanhoja postauksia blogiluettelossa... Niin ja toisen blogini postauksia ei ole kohta vuoteen näyttänyt blogipostaus luettelossa... Jouduin tekemään sitten uuden blogin : /

      Poista
    3. Voin uskoa ettei Viljamista tuntunut yhtään kivalle, onneksi tajusi mennä ämpäriin että saitte sen ylös! :) Ihmeellinen tämä bloggeri, no jospa se toimisi joskus xd

      Poista
  2. Voi Ruffea - onneksi se saa nyt olla ihanasti mamin kainalossa! Voihan kyse olla vahingosta, jos pisut lipsahtavat vain kerran lattialle. Ehkä pitkän päivän aikana hiekkis ehti vähän sotkeentua ja Rufus ajatteli kokeilla siisteyttään toista paikkaa? Onko Ruffe muuten leikattu? (Pitelen tässä käsiä Nupun korvilla, ettei se kuule keskustelua - nukkuu nimittäin tässä mun vieressä...) En tosiaan ole mikään kissapsykologi, mutta ihan maalaisjärjellä voisi kuvitella, että tuo äkisti muuttunut tilanne voisi vähän horjuttaa tuttuja kuvioita. Ihanaa, että pentu on ihan kohta tulollaan, niin Ruffe saa oman kaverin! Nyt on kuitenkin jo helmikuu! :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkemmin kun pääsin mattoa haistelemaan oli pisukohtia useampia.. Mutta kun matto oli poisssa lattialta kävi Rufus taas omassa laatikossaa. En ole vielä ehtinyt/uskaltanut käydä tutkailemassa onko tänä yönä tullut taas uusia vahinkoja. :D Ja miehellä oli torstaina vapaapäivä ja putsasi laatikon ennen nukkumaan menoa, etttei se voinut johtua tuostakaan, että laatikko olisi ollut liian epäsiisti. Joa kyllä Rufus on leikattu joskus alle kuusi kuukautisena mentiin nips naps lääkärille! Minäkin luin jostain että stressaantunut kissa voisi aloittaa sisäsiisteysongelmat, mutta jospa tämä tästä nopsaa menisi ohi! Niinpä ai että jo helmikuu, enään 13 päivää vauvan tuloon, en meinaa pysyä pöksyissäni!! :) Samoin viikonlopun toivotukset sinne päin!

      Poista
    2. Voi Ruffe pientä - vaikuttaisi sitten vähän hämmennysreaktiolta. Ovathan nämä räggärimussut niin herkkiä, että voivat reagoida muutokseen. Nuppu ei nyt tykkää, kun kerron, mutta sekin nipsnapsittiin kyllä puolivuotiaana. Että se pienistä Nupuista ja Rufuksista sitten. Mutta eipähän meidän tarvitse olla huolissaan tästä meneillään olevasta romanssista... :-D Niin, ja vaikka kuvioissa on pian vauvakin, niin ei tule mitään elatussotkujakaan, kun ei ole tämän rakkauden hedelmä. :)

      Poista
    3. Niin kyllä se tänään teki pienet pisarat aamupäivästä ikea pussiin, mutta sen jälkeen ei ole tehnyt kuin vain laatikkoonsa, ihme juttu kyllä! Pienet nuppuset ja Ruffuset olisivat kyllä varmana maailman söpöimpiä palleroita, mutta eiköhän Coco ole yhtä söpö adoptiolapsi, kaiken ei tarvitse olla biologista! ;D Ja Rufus tietysti hoitaa itse hoitokulut, koska tämä adoptioasia oli päätetty jo ennen tämän nuoren rakkauden syntyä<3

      Poista
    4. :-D Onneksi mulla on nyt vielä hetki aikaa selitellä Nupulle tätä Cocopops-asiaa. Saattaisi nimittäin tulla pieni ryppy rakkauteen, jos Nuppu yhtäkkiä vain näkisi kuvia Unelmiensa Prinssistä pienen vaavin kera...

      Poista
    5. Toivotaan, että Nuppu on ymmärtäväinen ;D

      Poista